Mother! on hyvinkin raivostuttava elokuva. Sen vinksahtaneessa tarinassa on alusta alkaen jotakin pielessä, mutta katsojalle ei missään vaiheessa kovin hienovaraisesti kerrota mistä on kyse. Rauhallisesti ja hieman painostavasti käynnistyvä elokuva kärjistyy loppuaan kohden käsittämättömäksi maailmanlopun kuvaukseksi, jonka loogisia syitä katsoja voi vain arvailla. Visuaalisesti hieno ja kokonaisuutena mieleenpainuva teos jää hyvin vahvasti mieleen, mutta sen selittämättömyys saa koko elokuvan tuntumaan vain ärsytystä varten luodulta turhakkeelta. Ohjaaja Darren Aronofskyn haastatteluissa avaamat teemat elokuvan ympärillä kirkastavat ajatusta Mother!in tapahtumien ympärillä ja saavat sen tuntumaan nerokkaaltakin, mutta pitäisikö nämä teemat tietää katsojana aiemmin kuin netistä haastatteluja lukiessa?
Yhteen taloon sijoittuva Mother! on päällisin puolin tarina nimettömistä roolihahmoista, joiden keskiössä ovat Jennifer Lawrencen ja Javier Bardemin esittämä pariskunta. Hiljainen ja tyhjänkin tuntuinen arki muuttuu nopeasti omituiseen suuntaan vieraan miehen (Ed Harris) astuessa ovelle. Vieraanvarainen pariskunta kutsuu miehen taloonsa, jolta katoaa yön aikana kylkiluu. Seuraavaksi taloon astuu nainen (Michelle Pfeiffer).
Kirjoitettuna ja tiivistettynä Mother!in temaattinen tarkoitusperä on selkeämpi. Se on, tai ainakin voisi olla, moderni kuvaelma Testamenteista, jossa perheen mies on Hän, nainen on Äiti Maa, talo on maapallo ja kaikki muut sen tuhoajia. Näin katsottuna Mother! onkin sekavuuden sijaan erittäin kiinnostava tarina Jumalan ja luonnon välisestä suhteesta, jossa ensimmäinen esitetään narsistisena liipaisimena maailman kaaokselle. Valitettavasti selitys ei ole kuitenkaan näin yksiselitteinen, vaan osa elokuvan tapahtumista ja kohtausjärjestyksistä jää mysteereiksi. Millä Äiti Maa lääkitsee itseään, ja miksi kaaos syntyy ennen Messiasta? Kuinka monesta vertauskuvasta kokonaisuus pitäisi rakentaa? Syiden ei tarvitse olla sormella osoitettuja, mutta niiden kokonaan pois jättäminen tai katsojalta piilottaminen ovat turhauttava tapa luoda analyysejä merkityksistä, joille ei välttämättä ole mitään tarkoitusperää olemassakaan.
Yhdestä tapahtumapaikasta ja elokuvan mainosmateriaaleista huolimatta tapahtumia sekä hahmoja on mukana runsaasti upealla kuvakerronnalla ja alati painostavammaksi käyvällä tarinalla siivitettynä. Erityisesti Jennifer Lawrence suoriutuu hienosti roolistaan epätoivoon vaipuvana Äitinä, ja myös kaiken hulluuden keskellä syntisille anteeksiantava Jumala on komea esitys Bardemilta. Aronowskyn kädenjälkeä on aiemmin nähty muun muassa Unelmien sielunmessussa, The Wrestlerissa ja Black Swanissa, ja ohjaajan töitä seuranneille niin visuaalinen kuin kerronnallinen tyyli koleassa melankolisuudessaan ovat odotettavia. Isoin ero Mother!illa näihin mainittuihin onkin tarinan logiikka ja sen esittäminen, joka on epäonnistunut.
Ekstroissa oleva puolituntinen making of -dokumentti ei elokuvan teemoja avaa, vaan näyttää tuotantoryhmän yhtä ymmällään kokonaisuudesta kuin mitä katsojakin on. Dokumentti esittelee kiinnostavasti kuvausympäristöinä käytettyjä taloja sekä niiden seikkaperäisyyttä, mutta sivuuttaa tematiikan lähes kokonaan. Mukana on myös lyhyt ja selkeästi halvemmalla tehty viisiminuuttinen katsaus tehosteisiin.
Mother! on yhtä aikaa kiinnostava niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä haluaisi ymmärtää ja sen tarkoitusperistä pitää, mutta samaan aikaan se tuntuu ajoittain silkalta keskisormen näytöltä katsojalle vain elokuvakerronnan rajojen ylittämisen vuoksi. Kaunis ja mieleenpainuva teos, joka ärsyttää pidemmänkin aikaa.