Mortal Shell

From Software on tunnettu jumalaisista Souls-peleistään, jotka ovat monille pelaajille uniikissa ilmaisussaan liian hyviä. Pelaajat haluavat enemmän kuin yksi studio ehtii tuottamaan. Niinpä muut studiot koettavat täyttää markkinarakoa Souls-klooneilla. Alkuperäisiä ei kuitenkaan pystytä korvaamaan, koska kloonaus synnyttää lähtökohtaisesti vain sielutonta imitaatiota. Cold Symmetryn esikoisteos Mortal Shell kuitenkin osoittaa, ettei toivo ole Souls-kloonien osalta vielä täysin menetetty.

Jo tarina lupaa kryptisyydellään hyvää tänä yliselitettyjen tarinoiden aikakaudella. Jossain sivistyksen tuolla puolen kuolevaiset ovat jumissa maailmassa, jossa uskonasiat ovat saaneet arjesta yliotteen ja kaikki imppaavat tervaa. Elämä on kärsimyksen symboli, eikä tietä auvoon ole kellään. Tilanteeseen ja omaan tyhjyyteen havahtuva yksittäinen sielu päättää ottaa tervakeskeisestä maailmasta selvää. Ei siis auta muu kuin suunnata valaistumismatkalle, joka kantautuu aloitusmetsästä niin jäisiin hautaholveihin kuin leijuvien kivien temppeliin. Symbolistinen tarina kerrotaan jossain komeiden maisemien ja esinekuvausten välissä.

Pelimekaniikoiden osalta Souls-pelit tulevat välittömästi mieleen, koska tuttuun tapaan kuolema heittää viimeksi kosketetulle jatkopisteelle jättäen kertyneet valuutat kerättäväksi läntiksi sinne, mistä kuolema korjasi. Kuoleman yhteydessä henkiin heräävien vihollisten läpi selviävä pelaaja voi käydä tökkimässä märkää länttiään, jolloin valuutta palaa takaisin tilille. Toinen kuolema ilman tilinpalautusta verottaa kaiken kerätyn. Rahapussista huolehtiminen edellyttää niin terveys- kuin energiamittarin säästeliäisyyttä.

Taistelun puolella Cold Symmetryn neronleimaukset alkavat näkyä, koska Souls-pelien kököttäessä tutun turvallisesti kilven takana suojassa Mortal Shell syöksyy innovaatiolla ohi ja kovaa. Aseella tai kilvellä torjumisen sijaan perinteinen torjuntanappi on pyhitetty kovettumiselle. Nappi pohjassa maailmaa vierastava sielu muuttuu liikkumattomaksi kivipatsaaksi, mikä suojaa kaikelta vahingolta. Kivetys murtuu, kun patsaspanssariin tulee tarpeeksi vahinkoa tai pelaaja vapauttaa kivettymisnappulan.

Kivettyminen on ylivoimaisesti nerokkain versio puhkikulutetusta torjunnasta. Kivettyminen toimii aina - hahmon asennolla tai animaatiolla ei ole väliä. Pelin aloittaessa kivettymistä käyttää aluksi kuin kilpeä, koska kivipanssariin osuva lyönti horjuttaa vihollista, mutta kovimmat tulokset syntyvät luovuudella. Kesken oman hyökkäyksen aloitettu kivettyminen ei suinkaan kumoa hyökkäysanimaatiota, vaan kivettymisen jälkeen hyökkäys jatkaa matkaansa. Tämä on oiva tapa asettaa ansa nopeimmille pikkuvihollisille.

Väistelyn puolella kivettymisen voi heittää keskelle sivuaskelta, jolloin väistöstä ja haavoittumattomuudesta saa venytettyä huomattavasti pidemmän. Jatkuvan hyökkäämisen nimeen vannovat innostunevat patsasmuodon virkistävistä vaikutuksista, sillä kivimuoto ei estä energioiden palautumista. Kestävimpiä vihollisia vastaan voi suruitta vapauttaa koko energiamittarin tyhjentävän superkombon, kivettyä ja ottaa saman kombon uusiksi. Kivettyminen paljastuukin äkkiä mekaniikaksi, jolla voi tukea kaikkia pelityylejä. Tasapainotuksena kivettymisessä on muutaman sekunnin jäähdyttelyaika ennen seuraavaa käyttöä, joten varsinkaan pomotaisteluissa ei voi patsastella miten sattuu.

Patsaaksi muuttumisen monipuolista käytettävyyttä tukee sen välittömyys. Viivettä ei ole, joten virheellisestä ajoituksesta saa syyttää vain itseään. Eritoten animaatioiden väliin heitetyt kivettymiset jaksavat hämmästyttää sulavuudellaan kerta toisensa jälkeen. Vastaavasti pelihahmo reagoi muihinkin komentoihin ilman viivettä, joten virtaviivainen taistelu ei kyllästytä. Souls-pelejä piinaava kömpelö hyppy on fiksusti jätetty pois.

Kivettyminen ei ole heiveröisen sielun ainoa suoja, vaan pelaajalla on valittavanaan neljä kuorena toimivaa ihmiskehoa. Valittu kuolevainen kuori vaikuttaa terveys- ja energiapalkin lisäksi käytössä oleviin kykyihin sekä väistöliikkeeseen. Nyrkkisääntönä pienempi terveyspalkki tarkoittaa isompaa energiavarastoa ja parempaa väistöä. Heikoin ruho muuttuu väistön aikana koskemattomaksi usvaksi, kun taas porukan tankki tekee kömpelöitä puolen metrin kuperkeikkoja. Toimintapelimäisyys näkyy valittavissa kehoissa, koska niiden kestävyyttä ei pysty parantamaan. Valuutalla saa vain lisää kykyjä, joten kehot pysyvät aidosti erilaisina ja tasavahvoina koko pelin ajan. Samaten pysyy haaste.

Hölmönä ratkaisuna kehoa ei saa kuitenkaan suoraan valita vapaasti, vaan maatuvat kehot on ensin löydettävä sokkeloisen aloitusmetsän piiloista. Ratkaisu pistää räikeästi silmään, koska heti ensimmäisestä askeleesta lähtien pelaaja voi mennä minne haluaa, eikä alueiden välillä etenemiseen tarvita avainesineitä. Tehokkaasti taistelusta toiseen siirtyvä matka on aluksi tutkimisrämpimistä, kun pelaaja koittaa etsiä omaan pelityyliin sopivaa kehoa. Rytmityksen kannalta kaikki kehot olisivat voineet ihan hyvin olla suoraan valittavissa.

Kehovalinnasta riippumatta kuolemaa on hankala välttää vihollisten raivokkuuden takia. Onneksi peli ei pääty heti terveyspalkin kilahtaessa nollaan, vaan kohtalokas isku ainoastaan irrottaa kehon kuskistaan heittäen sielun muutaman metrin päähän lyyhistyvästä ruhosta. Heiveröinen sielu tuhoutuu mistä tahansa osumasta, mutta takaisin kuorensa luokse selviävä sielu palauttaa terveysmittarin kerran täyteen.

Mekaniikka on muunnettu kopio Sekiron henkiinheräämisestä, joskin mukana on ylimääräinen haastekerroin, koska ruhoon täytyy selvitä takaisin ottamatta osumaa. Mortal Shell ansaitseekin kaiken kunnian henkiinheräämismekaniikastaan, koska se auttaa tasapainottamaan varsinkin tuhottoman kovaa lyöviä pomotaisteluita, mutta on pelaamisen kannalta jännittävämpää kuin Sekiron passiivinen yhden napin painaminen.

Kokonaisuutena Mortal Shell on hämmentävän hieno helmi, joka ottaa Souls-peleistä kaiken hyvän, viilaa rytmityksen enemmän toiminnan suuntaan ja vieläpä kaupan päälle korvaa iänikuisen kilven takana kököttämisen innovatiivisesti. Pelin tervahuuruinen maailma kutkuttaa mielikuvitusta ja kannustaa selvittämään, mikä on totuus kaiken takana. Sivuhahmot ovat muistoja hamuavasta sumumestarista iltaa ihailevaan jättisammakkoon saakka kiinnostavia ja hyvin ääninäyteltyjä. Hahmojen repliikit jopa vaihtelevat sen mukaan, kenen kehossa sielu heitä lähestyy.

Ylimääräisenä bonuksena masokistit voivat läpäistä pelin pelkkänä heiveröisenä sieluna ilman yhtäkään ihmiskuorta, mikä vahvistaa kokemuksen vapautta. Tekijöiden rakkaus teokseensa sekä kyky innovaatioon paistavat läpi niin vahvasti, että Cold Symmetryä kannattaa tämän jälkeen pitää tarkasti silmällä. Souls-kloonien maailma ei nimittäin ole enää sieluton.