Suomi
Gamereactor
uutiset
Don't Starve

Moninpeli Don't Starveen tänä kesänä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Klei Entertainmentin Don't Starve on eloonjäämistaistelun juhlaa Tim Burtonia henkivissä maisemissa, mutta tämä kesänä sitä ei enää tarvitse käydä yksin.

Kehittäjä on viimein luvannut ensi kesäksi moninpelilaajennuksen, jonka nimi on kivasti: Don't Starve Together.

Klei kertoo keskittyneensä lupaustensa mukaisesti tekemään Don't Starvesta parhaan mahdollisen yksinpelin, joten moninpelille ei uhrattu aikaa taikka resursseja. Moninpelistä kuitenkin muodostui (jo alusta asti) kuuma aihe pelaajayhteisössä, joten siihen oli pakko lopulta ottaa kantaa.

Muutamien viime kuukausien aikana Klei on "salakuljettanut" tiimiinsä uusia jäseniä, jotka työstivät moninpelistä konseptiversion. Toimistossa järjestetty pelisessio vahvisti, että siinä on ainesta jatkokehitykseen.

Nyt tähtäimessä on vähintään neljän hengen moninpeli, jossa eloonjäämistä voi harjoittaa tuttujen tai tuntemattomien kanssa. Alustana toimii PC, mutta Klei toivoo myöhemmin luovansa siitä myös PS4-version.

Don't Starve
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Don't Starve: Console EditionScore

Don't Starve: Console Edition

ARVIO. Kirjoittaja Bengt Lemne

Don't Starvea ajaa yksinkertainen premissi: hahmo heitetään villiin luontoon, jossa täytyy selvitä keräämällä ruohoa, puuta, kiviä ynnä muita resursseja.

Don't Starve Switchille ensi viikolla

Don't Starve Switchille ensi viikolla

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Klei Entertainment on varmistanut selviytymispelinsä Don't Starve olevan matkalla Switchille ensi viikolla. Nintendo Switch Edition saapuu ladattavaksi eShopiin 12....



Ladataan seuraavaa sisältöä