Muistan vielä hyvin, kuinka paljon aikaa nuorempana vietin vanhempieni kellarissa pelaten Heroes of Might & Magic III:a. Tästä on kulunut nyt miltei täysi tusina vuosia, eivätkä Heroes of Might & Magic V tai sen jälkeläiset ole onnistuneet ravistamaan rakkauttani kolmoseen. Uuden osan julkistaminen olikin minulle hyvin erityinen tapaus.
Pääsin Bluebyten toimistolla käsiksi tulevaan Heroes of Might & Magic Onlineen, ja hyppäsin heti necromancerin kenkiin. Pelihahmo pyrki löytämään tietään ulos Prison Islandin katakombeista seuranaan joukko haudoista värvättyä väkeä. Huomasin heti ensimmäisenä, että peli on hylännyt sarjan perinteisen vuoropohjaisuuden. Tämä on vallankumouksellinen muutos, mutta pakollinen sellainen. Selainpohjaisessa ilmaispelissä ei olisi kovinkaan järkevää sitoa pelaajia vuoroihin. Nyt kaikki voivat naksutella sankareitaan eteenpäin huolehtimatta toimintapisteistä ja kerätä matkan varrelta puuta, kultaa ja aarrearkkuja.
Kehittäjätiimin Doro Apreotesei korosti skeptisille toimittajille, ettei kyseessä ole vain yksinkertainen spin-off. Kyseessä on kokonainen, itsenäinen seikkailu, joka sijoittuu pelisarjan osien viisi ja kuusi välimaastoon, Ashanin maailmaan. Se pohjaa grafiikaltaan sarjan kolmanteen peliin, mutta on silti upean yksityiskohtainen.
Heroes of Might & Magic Onlinen kaupunkeja ei ikävä kyllä vielä esitelty, mutta niiden sijaan nähtiin upeita taisteluita, jotka olivat mainion vanhanaikaisia ja vuoropohjaisia. Sankarit seisovat ruudun laidoilla, ohjaten joukkojaan tekemään likaiset hommat. Jokainen otus pystyy liikkumaan tietyn matkan ja päättämään vuoron lopussa mihin suuntaan katsovat. Tämä ei ole uutta strategiapeleissä, mutta Heroes pakottaa meidät ajattelemaan askeleen edemmäs. Jos hyökkäys tulee takaapäin, ovat menetykset aina kovempia.
Ympäristön vaikutukset ovat nyt vahvempia ja vaihtelevampia kuin aiemmin. Suurten, avoimien alueiden sijasta pelaaja joutuu navigoimaan yksiköillään kapeikkojen lävitse ja siltojen ylitse mahdollisimman vähillä tappioilla. Nämä kun johtavat matalampaan pisteytykseen taistelun päätyttyä, eivätkä joukotkaan nouse (yleensä) kuolleista.
Kaiken kaikkiaan tämä kaikki kuulostaa tyypilliseltä Heroes-peliltä, joka sopii oman sarjansa osaksi saumattomasti ilman suuria muutoksia. Tämä on kuitenkin harhaa, sillä kuten Online pelin nimessä vihjaa, törmäsi sankarimme pian toiseen katakombien vankiin.
Olisi helppo luulla, että tästä syntyisi heti turpajuhlat, mutta hahmoilla oli silti yhteinen päämäärä. Molemmat halusivat päästä ulos katakombeista, joten ilmeinen ratkaisu olikin yhdistää sankareiden voimat Urtakin portinvartijoita vastaan. Yksin näiden kaataminen olisi saattanut jäädä tekemättä.
Apreotesei ei voinut vielä sanoa, kuinka monta pelaajaa tulee jakamaan yhden pelimaailman. Kohtaamiset säilyvät kohtuullisina, koska kaikki eivät kuitenkaan ole niin yhteistyöhenkisiä, ja jatkuvat yhteenotot alkaisivat ottaa jossain vaiheessa päähän. Hän ei myöskään kertonut, ilmestyvätkö kaikki peliin samasta kohdasta karttaa.
Ainakin tiedämme, että luvassa on myös muita maisemia kuin luolia ja tyrmiä. Tästä todistaa esitelty pätkä, jossa taivassoturi tutkiskeli rehevää maastoa. Toinen puoli ei kuitenkaan koskaan ole kaukana, ja olimme ainakin tunnistavinamme siltoja Prison Islandille. Matkalla tulee vastaan myös kaupunkeja, jotka vain odottavat vallatuksi tulemista, jotta sankarit saavat värvättyä itselleen uutta sotaväkeä. Useiden kaupunkien hallinta on avain onneen, koska niistä jokainen erikoistuu jonkin tietyn resurssin tuottamiseen.
Tässähän on oikeastaan kaikki mitä tarvitaan onnistuneeseen peliin Heroesin maailmassa. Ne, jotka jo suunnittelevat oman maailman luomista kavereilleen, joutuvat kuitenkin pettymään. Apreotesein mukaan kenttäeditoria ei tulla julkaisemaan ainakaan aluksi, mutta se ei tarkoita, ettei sellaista koskaan julkaistaisi. Vain taivas on rajana.
Vaikka esittely oli rajallinen, vaikuttaa Might & Magic Heroes Online ulkoasultaan ja taisteluidensa puolesta oikealta Heroes-peliltä, joka saattaa saavuttaa uudenlaista syvyyttä yhteistyön kautta. Pienestä skeptisyydestä on silti tuskin haittaa.