Metroid Dread

Viimeisen 19 vuoden ajan Nintendo ei ole katsonut tarpeelliseksi jatkaa kaksiulotteisten Metroid-pelien sarjaa. Nyt sitten espanjalainen Mercury Steam onnistuu päivittämään kaksiulotteisen Samus Aranin nykyaikaan hienolla tavalla.

Metroid Dread on vakavasti otettava Metroid-kokemus. Se on älykkäästi suunniteltu kaksiulotteinen tasoloikka, joka omaksuu useita ominaisuuksia aiemmista peleistä, yhdistää ne muutamiin uusin ideoihin ja kuorruttaa komeuden lopuksi modernilla tavalla. Osa pelimekaniikoista nähtiin jo aiemmin 3DS-pelissä Metroid: Samus Returns.

Ei kuitenkaan kannata odottaa peliltä sellaista mittakaavaa ja immersiota kuin kansa vaatii Metroid Prime 4 -peliltä. Metroid Dread on tiivis vanhemman koulukunnan paketti. Pääsin läpi 40% läpäisyasteella vajaassa kahdeksassa tunnissa. Toisin sanoen läpi ensimmäisellä kerralla on mahdollista päästä jopa seitsemässä tunnissa tavallisella vaikeustasolla. Tämä ei ole huono asia klassisen Metroidin faneille ja onkin hyvä, että kehittäjät ovat halunneet pitää pelin tempon tällaisena.

Menestyksen salaisuus on se sama kuin aina ennenkin, eli hyvä kenttäsuunnittelu. Juuri tähän osa-alueeseen on käytetty paljon aikaa, ja se näkyy. Pidin siitä, että peli luo pelaajalleen hukassa ja eksyksissä olemisen kokemuksen, vaikka siitä ei olekaan kysymys. Pelaajaa ei ohjata kädestä seuraavaan paikkaan, sillä kulkua ohjataan mestarillisesti estämällä pääsy sellaisille alueille, joihin ei vielä haluta pelaajaa päästää. Näin pelaajasta tuntuu, että peli etenee orgaanisesti oikeaan suuntaan ihan vain silkkana sellaisenaan. Lisäksi takaisin vanhoja jälkiä kulkeminen ei sellaiselta tunnu, toisin kuin aiemmista peleistä muistetaan.

Osa tästä johtuu uusista kyvyistä, joita matkan aikana mukaan tarttuu. Konsteja on erittäin runsaasti: paljon enemmän kuin kaksiulotteiselta Metroidilta on totuttu odottamaan. Suurimman osan ajasta ei edes saa juuri sitä päivitystä, mitä tarvitaan seuraavaan paikkaan pääsemiseksi, vaan itse asiassa yksi tai useampi komponentti, joita ei välttämättä tarvita välittömästi. Kyseessä on valinnanvapauden onnistunut illuusio, sillä lopulta kyse on varsin lineaarisesta etenemisestä. Mission Log ja Adam's Brefings antavat ehdotuksiaan, mutta enemmän kuin kerran on pysähdyttävä miettimään, mitä seuraavaksi on tarkoitus tehdä. Vaikka ei jumissa olekaan.

Liikkuminen on erittäin sujuvaa. Peli kulkee halki erilaisten alueiden ja huoneiden samalla pulmia ratkoen ja taisteluja käyden. Niin uusia kuin vanhojakin kykyjä karttuu, ja lopulta melkein kaikki napit ja konstit ovat käytössä. Samus liukuu, muuntautuu, rullailee, tähtää, vastahyökkää ja liikkuu. Seurauksena on tunne muuttumisesta alati voimakkaammaksi. Samalla pelihahmon asu muuttuu väreiltään.

Uudet ideat estävät pelaamisen muuttumisen yksitoikkoiseksi olkoonkin, että se perinteinen ampuminen ja loikkiminen on hauskaa. Mukana on ajatuksella tehtyjä ennalta määrättyjä jaksoja, maastoa muuttavia jaksoja ja isompia pomovastuksia. Niin ja myös seitsemän erilaista E.M.M.I. -oliota.

Mekaaniset oliot eivät ole niin uhkaavia kuin ehkä mainosmateriaalista voisi päätellä. Joka tapauksessa ne muuttavat pelaamista merkittävästi alueilla, joilla ne liikkuvat. Edessä on pakoon juoksemista ja piiloutumista siihen saakka, kunnes Samusin Omega Blaster on valmiina taistoon. Mukana on oma pulmaileva elementtinsä, vaikkakaan lopulta nämä mekaaniset pahikset eivät kummoisia ole. Joka tapauksessa tuhoaminen on tyydyttävää, ja palkkioksi saa tuhotun mekaanisen olion kyvyn.

Sama koskee myös pomovastuksia, jotka ovatkin selvästi parempia kuin Metroid: Samus Returns -pelissä. Muutama erottuu erityisesti joukosta edukseen, mutta kohtaamiset ovat vaihtelevia, elokuvallisia ja joskus haastaviakin päreiden palamiseen saakka.

Metroid Dread on kaunis peli. Taide ja teknologia kohtaavat, ja lopputulos on onnistunut. Mukana on vaikuttavia ympäristöjä, sujuvia liikeanimaatioita ja hyvin ohjattuja kohtauksia. Burenialle saapuminen tuntuu melkein yhtä tunnelmalliselta kuin Metroid Primen aloittaminen silloin joskus kauan sitten. Mukana on myös unohdettavia paikkoja, mutta silti mieleen jää useita erilaisia tilanteita ja maisemia.

Kaikkiaan Metroid Dread on tyydyttävä pelikokemus, ja aion pelata sinne 100% saakka. Olo on melko sama kuin silloin 20 vuotta sitten, kun läpäisin Metroid Fusionin. Mitään kovin uskaliasta tai uutta ei tehdä pelattavuuden osalta, mutta kokonaisuus on mestarillisesti toteutettu. Erilaisia kykyjä on tarjolla niin paljon, että osa niistä jää väistämättä vähemmälle käytölle. Mutta siitä viis, sillä Metroid Dread on hieno peli.