Metro 2033

Metro 2033:n maailma on rikki. Ydinsota on paitsi langettanut maailman uuteen jääkauteen, myös repinyt siihen selittämättömiä ilmiöitä aiheuttavia haavoja, jotka vääristävät todellisuutta oudoilla tavoilla. Yksi näistä kummallisuuksista on mutanttien ilmaantuminen - kestävät ja kynsivät pedot saalistavat kaikkea mikä liikkuu - mutta metrotunneleissa vaanii muitakin vaaroja, joista kaikki eivät ole järjellä selitettävissä.

Päähenkilö Artyom on tyypilliseen tapaan kasvoton ja äänetön nuorukainen, joka avaa sanaisen arkkunsa vain kenttien välillä olevien tekstinpätkien ajan. Epätoivoinen mies lähtee viemään sanaa uudesta uhasta kauas totutuista ympyröistä, kahlaten niin mutanttien, rosvojen, punikkien kuin natsiarmeijankin läpi. Tarina nojaa käytännössä koko painollaan erittäin hienosti toteutettuun ja vivahteikkaaseen maailmaan, joka pursuaa jäisiä raunioita ja kurjuutta.

Kaikesta ravasta, liasta ja köyhyydestä huolimatta elämä metrossa ei ole ahdistuksen multihuipentuma, vaan ihmiset ovat mukautuneet oloihinsa ja nauravat, syövät, uhkapelaavat ja juovat votkaa. Kaikki tietävät ihmiskunnan olevan pian vain muinainen muisto, mutta se ei estä nauttimasta elämästä vielä kun sitä kestää. Juuri tämä varjoissakin läikähtelevä optimismi saa Metro 2033:n maailman tuntumaan niin aidolta.

Teknologian taso on erinomaisen vakuuttava - lankuista ja romuraudasta väsätyt aseet ovat toimivia mutta todella rumia, ja juuri siksi niin upeita. Artyomin akulla toimiva taskulamppu on myös tyylikäs: fikkarin valoteho riippuu akun latauksesta ja lisää lataustahan saa pumppaamalla lyhdyn kahvaa viiden minuutin välein. Huomion kiinnittäminen uskottaviin teknologisiin ratkaisuihin luo mukanaolon tuntua tavoilla, johon merkittävästi kalliimmalla tehdyt länsimaiset pelit eivät pysty.

Metro 2033 on upeasta ulkokullastaan huolimatta kohtuullisen suoraviivainen räiskintä. Poikkeamaan ei polulta juuri pääse ja helppojen vihollisten vuoksi vain harvassa kohtaa sinällään hyvin toteutettu hiipiminen on mitenkään kannattava vaihtoehto. Tekniikan alhainen tasokaan ei juuri pelattavuuteen heijastu, sillä aseet kiikaritähtäintä myöten toimivat juuri kuten niiden olettaisikin. On sääli, että miltei käyttökelvottoman näköiset tussarit eivät hädän hetkellä jää koskaan jumiin.

Maailman tilakaan ei juuri pelissä esitellä. Asukkaiden kanssa ei voi keskustella, ohimennen kuultavia juoruja on vain vähän ja hahmot uhkaavat jäädä kasvottomiksi. Yliluonnollisia aspekteja, kuten tuskallisesti kuolleiden psyykkisiä varjoja eli kotoisasti aaveita, tahi kummallisia hallusinaatioita ei myöskään käsitellä, vaan niitä pidetään itsestään selvinä ilmiöinä. Etenkin syyt punakaartin ja natsiliikkeen vahvistumiseen jäävät hatariksi, eikä esimerkiksi natsien läsnäoloa Moskovan metroissa selitetä yhtään mitenkään. Kirjaan tutustuminen onkin käytännössä välttämätöntä, mikäli haluaa ymmärtää rikkaan maailman taustoja.

Kerronnan ohkaisuudesta huolimatta Metro 2003 on hieno ensiesiintyminen 4A Gamesilta. Pelin miljöö on jatkuvasti käsinkosketeltavan upea ja kurjuudessa kahlaaminen todella uskottavaa, ja vaikka peli teknisesti jättääkin välillä toivomisen varaa, studion resurssit on käytetty esimerkillisesti. Metro 2033 erottuu tyyliltään ja toteutukseltaan niin selvästi länsimaisista kollegoistaan, että sen puutteet antaa tuosta vain anteeksi. Pieni rosoisuus on tässä tapauksessa vain hyve.