Mercy

Voi pojat, onpa tämä outo. Harva elokuva herättää yhtä kummallisia tunteita ja ajatuksia kuin se, mitä Mercy sai minut kokemaan noin 100-minuuttisen kestonsa aikana. Se on outo projekti, koska se esittää kysymyksiä tekoälyn yhä ylivoimaisemmasta läsnäolosta yhteiskunnassa ja esittää sitten nämä argumentit elokuvamuodossa, joka tuntuu melkein pitkältä TikTokilta. Tässä on paljon sellaista, joka ärsyttää minua, mutta silti Mercy on jotenkin varsin viihdyttävä elokuva.

Juoni vie meidät puoliksi futuristiseen maailmaan, jossa rikollisuus ja levottomuudet ovat vallanneet, tarkalleen ottaen Los Angelesin kuvaukseen, jossa lainvalvonta ja oikeusjärjestelmä on päättänyt ryhtyä toimiin poistamalla täydellisen valamiehistön tarpeen ja antamalla syytetylle 90 minuuttia aikaa vakuuttaa tekoälylle kohtuullisen epäilyn hänen tuomiostaan vastaan toimimalla yhdistettynä etsivänä ja vastaajana. Jos syyllisyysprosentti saadaan 92,5 prosentin alapuolelle ennen 90 minuutin päättymistä, syytetty saa toisen mahdollisuuden elämään, mutta jos se ei onnistu, hänet teloitetaan samassa tuolissa, jossa hän on tällä hetkellä panttivankina.

Kerronnan osalta tässä on sisältöä ja potentiaalia, joka pitää huomion kiinnittyneenä. Tarina on rakennettu reaaliaikaisen 24:n tapaan, jossa 90-minuuttinen tikittää yhtä nopeasti Chris Prattin esittämän syytetyn etsivän Chris Ravenin ja katsojan kannalta, ja tämä tekee paljon jännittävälle tahdille. Mutta tällainen juoni avaa myös oven kaikenlaiselle muulle moraaliselle epäselvyydelle, jossa alat harhautua lähtökohdasta kysymään, miksi kukaan täysjärkinen ajatteli, että tämä olisi hyvä idea, ja miksi Rebecca Fergusonin esittämä tekoälytuomari (Maddox) saa täydet valtuudet ja itsemääräämisoikeuden hakkeroitua mihin tahansa ja päästä käsiksi mihin tahansa tietoihin, joita hän haluaa syytetyn vaikutuksen alaisena totuuden metsästämiseksi. Pitäisikö meidän rikkoa mitä tahansa lakia ja ylittää mitä tahansa rajaa oikeudenmukaisuuden metsästyksessä? Sitä tämä elokuva sai minut lopulta pohtimaan, vaikka se ei oikeastaan olekaan tarinan ydin.

Mutta joka tapauksessa, huolimatta muutamista epätasaisista ideoista ja ongelmista matkan varrella, tässä on melko mukaansatempaava ja tuore juoni, joka on koottu kiehtovalla tavalla. Se ei ole mikään Oscar-voittaja tai kirjallinen mestariteos, mutta siinä on enemmän sisältöä ja tyyliä kuin monissa nykyaikaisissa toimintaeepoksissa. Pikemminkin suurimmat ongelmat, joita Mercy kohtaa, ovat siinä, miten se on pohjimmiltaan koottu elokuvaksi, sillä se on kuvattu lähes TikTokin kaltaisella tavalla, jossa vaihdellaan klippien, bodycam-kameran kuvien ja videopuheluiden välillä, samalla kun Pratt potkii ja huutaa aina, kun jokin ei mene hänen haluamallaan tavalla, ja Ferguson ei näytä minkäänlaisia merkkejä tunteista elottoman tekoälyn esittämisen ansiosta. Paras mahdollinen tapa, jolla voin kuvata Mercy pelattavuutta, on kuin Cyberpunk 2077:n pitkäkestoinen Braindance, jossa pääsemme tutkimaan ja purkamaan rikospaikkoja, arvioimaan tietoja uudelleen, lukemaan sähköposteja ja salattuja viestejä, ja kaikki tämä totuuden metsästyksessä. Se on outo asetelma, joka saa Mercy tuntumaan siltä, että sen on koonnut tekoäly, jolla on mieltymys elokuvantekoon.

Vaikka mielestäni Mercy vahvin osa on sen kerronnallinen lähtökohta, elokuva tekee myös melkoisen pettymyksen, kun se menee suoraan siihen pisteeseen, että se alkaa esittää joitakin edellä esittämiäni tärkeitä kysymyksiä, ja sitten yksinkertaisesti pyörittää lopputekstejä, jolloin suuhun jää epätyydyttävä maku, etenkin kun otetaan huomioon viimeisen näytöksen melko vaikuttava juonikäänne. Kaikki tuntuu uskomattoman nopeasti kootulta elokuvalta, mikä on hieman pettymys, sillä siinä on potentiaalia tutkittavaksi, erityisesti maailmanrakentamisen ja moraalin näkökulmasta.

Juuri tämän kaiken vuoksi jäin hieman hämmentyneeksi Mercy. Se ei ole mikään junanreikä elokuvasta samaan tapaan kuin toinen viimeaikainen TikTokin kaltainen leffa War of the Worlds, mutta se ei myöskään ole loistava. Mukana on laadukkaita hetkiä, tarina, jossa on hyvää potentiaalia, tiukka tempo, joka pitää otteessaan, mutta leikkauksen, näyttelijäntyön ja jopa luovan näkemyksen rintamilla on niin paljon puutteita, että Mercy ei jätä sinuun täyttävää vaikutelmaa. Se on jälleen yksi rehellisesti sanottuna ohitettava elokuva, vaikka ne, jotka katsovat, huomaavat, että he eivät luultavasti vihaa sitä, jotenkin...