Marvel's Midnight Suns on Marvelin odottamaton korttitemppu

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täällä.

Taktisesta XCOM-taistelupelisarjasta tutun Firaxiksen uutukainen oli niin julkistettaessa kuin ilmestyessään odottamaton yllätys. Pitkällisen pelailun jälkeen yllätys on paljastunut miellyttäväksi sellaiseksi.

Midnight Suns alkaa monesta supersankaritarinasta tutulla maailmoja uhkaavalla tavalla. Demonimainen Lilith on päässyt valloilleen superpahisryhmä Hydran avustamana, ja vain Metsästäjä voi tämän pysäyttää. Peli kertoo uuden tarinan osin uusine hahmoineen, joita Marvelissa ei ole aiemmin nähty. Pelaajan luoma ja ohjastama Hunter kuuluu tähän kaartiin. Tarinankerronnan määrä on XCOMin suoraviivaisuuteen tottuneelle hienoinen yllätys, sillä päähenkilö viettää ison osan ajastaan muiden kanssa keskustellessa: milloin tavallisista supersankariongelmista, milloin henkilösuhteista ja milloin maailmanlopun pysäyttämisestä. Tämä jakaa todennäköisesti pelikansaa jonkin verran, sillä mikäli tiimikavereiden kanssa hengailu ei kiinnosta, toiselta isolta osiolta putoaa pohja.

Muutamien pelille alkuperäisempien hahmojen lisäksi mukana heiluu varsin kattava kavalkadi Marvelin isompia ja pienempiä nimiä. Mukana ovat niin Kapteeni Marvel kuin Hämähäkkimieskin, sekä joukko vähemmän tunnettuja mutta omalla tavallaan mielenkiintoisia henkilöitä omine ainutkertaisine ominaisuuksineen. Bladen synkistelevä suoraviivaisuus, Rautamiehen loputon vitsailu ja Kolossuksen siskon Magickin tuskailu ovat kaikki hyvin erilaisia toisiinsa verrattuina ja edesauttavat pelaajia valitsemaan omat suosikkinsa. Suurin hahmoihin liittyvä harmitus liittyy pelaajan Hunteriin itseensä. Hahmonluonnin yhteydessä käy ilmi, että täysin ääninäytellyssä pelissä persoonallisuuksien kehittäminen puheen avulla on kallista puuhaa. Sen sijaan on oudompaa, että visuaalisella puolella pelaajan hahmolla on hyvin vähän säätövaraa: ja supersankariasut pitää vieläpä avata hiljalleen peliä pelaamalla. Tätä myötä oman ainutlaatuisen sankarin muokkaaminen jää ikävän keskeneräiseksi etenkin, kun yksioikoisuutta jatketaan myös taistelun puolella. Hunter käyttää aina miekkoja eikä lennä, ammu tuikkusäteitä silmistään tai tee muutakaan kovin odottamatonta.

Kun puheet on puhuttu ja tehtävät valittu, voidaan siirtyä joko isomman juonipätkän tai pienemmän sivutehtävän pariin itse taistelukentälle. Alueet ovat varsin pieniä ja areenamaisia, ja niissä on tietynlainen pulmanratkaisullinen fiilis. Vihollisia on eri sorttista omine kykyineen laakista taintuvasta perusmosurista superpahiksiin asti. Itse kentissä on erilaista esinettä heitettäväksi, päin potkittavaksi tai useamman pahiksen vahingoittamiseksi kerralla. Vuoropohjaisena omia liikkeitä ehtii miettimään kaikessa rauhassa, jolloin huonon tilanteen voi kääntää yllättäen voitoksi yhdistelemällä oman kolmen hengen porukkansa liikevalikoimaa luovasti tarjolla oleviin apuvälineisiin. Taistelussa käytetään usein erilaisia aikarajoja, joten tehokkuus on yleensä hommassa se alfa ja omega.

Pelin kenties kiistanalaisin elementti lienee sen tapa jaotella eri hahmojen liikkeet kortteihin. Pelaajan kolmen hengen tiimin omista kyvyistä muodostetaan alussa pakka, josta eri liikkeitä sitten nostellaan. Korttien nostamista voi luonnollisesti manipuloida eri tavoilla, jotta haluamansa erikoisliikkeet saa näppeihin haluttuun aikaan. Eri liikkeet tekevät vahinkoa, puskevat vihollisia pitkin kenttää (tai hilpeästi päin toisiaan), parantavat, luovat väliaikaisia esteitä ja niin edelleen. Eri hahmot erikoistuvat eri osa-alueisiin ja näitä erikoistumisia voi tukea entisestään avaamalla heille uusia kortteja. Esimerkiksi Aaveajaja erikoistuu aluevahingon tekemiseen Hämähäkkimiehen iskiessä enemmän yksittäisiin kohteisiin seittien avulla. Osa iskuista ja etenkin hahmojen Ultimate-liikkeistä on todella näyttävää katsottavaa, ja rähinää seuraa mielellään jo silkan spektaakkelin takia.

Mukana kulkevat hahmot kehittyvät nopeimmin, joten oma A-tiimi potkii loppupelissä todella lujaa vähemmän käytettyihin hahmoihin verrattuna kuten XCOMissa ikään. Korttien käyttö on kyllä Midnight Sunsin mekaniikoissa hyvin perusteltu, sillä niitä nostetaan, kierrätetään ja pakkaa parannellaan tavoilla, jotka ovat muista korttipeleistä tuttuja. Pahiten se pettää tilanteissa, joissa tiettyjä kipeästi kaivattuja kykykortteja ei vain nouse, ja kokonaiset vuorot menevät harakoille huonon tuurin takia. Vaikeammilla vaikeustasoilla peli pistää myös erittäin hanakasti vastaan, eikä tällaisille onnettomuuksille ole juuri sijaa.

Pelin isoin heikkous piilee sen päälle liimatun oloisessa ja etenemistä turhaan pitkittävässä metatasossa. Hahmojen pakkoja on kyllä hauska säätää, mutta kaikkeen tarvitaan eri värisiä energiapallukkaresursseja, joita jaetaan turhan nahkeasti. Mukana on myös ilmeisesti pakollinen kertakäyttöesineiden väsääminen raaka-aineista, joita pitää metsästää niin tehtävistä kuin tukikohtana toimivan kartanon mailtakin. Kaiken tämän olisi voinut hyvin jättää pois virtaviivaistaen taisteluiden ulkopuolisen osuuden tarinankerronnan varaan.

Marvel's Midnight Suns on erikoinen, odottamaton mutta mieluinen lisä taktisten vuoropohjaisten taisteluiden ja Marvelin nimeä kantavien pelien joukkoon. Sen hahmot ovat yllättävän hyvin kirjoitettuja ja ääninäyteltyjä, ja jokainen löytää kirjavasta katraasta varmasti omat suosikkinsa niin yhdessä hengailuun kuin turpajuhliinkin. Osan metatason hahmonkehityshötöstä olisi voinut jättää pois ja käyttää vapautunut aika paremman visuaalisen hahmonluonnin toteuttamiseksi, sillä oma Metsästäjä tuntuu näiden supersankareiden värikkyyden rinnalla jäävän turhan hailuksi.