Tunnustan, etten ole James Gunnin ja Guardians of the Galaxy -elokuvien fani. Tämä johtuu siitä, että niissä vitsit menevät liian usein ohi maalistaan. Siksi en ollut innoissani pelistä Marvel's Guardians of the Galaxy. Onneksi olin väärässä, sillä peli on parempi kuin elokuvat.
Yksi syy mahtavuuteen on toki tarina henkilöhahmoineen. Marvel's Guardians of the Galaxyn tarina on täynnä huumoria, draamaa ja toimintaa. Siksi pelasin iloisesti pelin läpi kaksi kertaa. Osa vitseistä toki toimii paremmin kuin toiset, mutta ne huonommat unohtuvat nopeasti tarinan kulkiessa hyvällä tempolla eteenpäin. Lisäksi pelaaja voi itse ohjata tunnelmaa ainakin jonkin verran valitsemalla keskusteluissa 2-3 erilaisesta vaihtoehdosta. Suurin osa määrittää vain menossa olevan keskustelun kulkua, mutta jotkut muuttavat tarinaa isommin pelattavuutta myöten. Mukana on niin ikään merkittävässä määrin valinnaista ja satunnaista keskustelua, joita kuulee tutkimalla puoliavointa pelimaailmaa, ja kerättäviä tavaroita löytämällä.
Pelattavuus on tietenkin se tärkein osuus. Shadow of the Tomb Raiderista pitäneet voivat odottaa monia samanlaisia elkeitä, sillä monessa paikassa mukana on nytkin kävelyä, taisteluareenoita ja paikkojen tutkimista niin uusilla kuin vanhoilla kyvyillä. Alussa tappelut ovat yksitoikkoisia, mutta meno paranee merkittävästi edistyessään.
Erilaisten ammustyyppien kesken vaihteleminen, jokaisen neljän Guardian-hepun neljän erilaisen kyvyn yhdisteleminen ja aseiden lataamisen oikea-aikainen ajoittaminen Gears of Warin malliin on kaikki erittäin hauskaa. Jopa siinä määrin, että kohteeseen lukittuvan pelimekaniikan ansiosta pyssyttely on turhan yksinkertaista ja itseään toistavaa. Uudet vihollistyypit ja uudet kyvyt toki auttavat, mutta eivät kuitenkaan riittävästi. Samaa koskee myös vaikeampia vaikeustasoja (joita muuten voi yksilöidä erittäin monipuolisesti), joten erilaisia hyökkäysyhdistelmiä ja muita mahdollisuuksia käyttää ihan vain itseään viihdyttääkseen. Ei siis siksi, että niiden käyttö sinänsä olisi pakollista.
Pelimäisten areenoiden läpi tiensä piekseminen käy uuvuttavaksi, joten Eidos-Montréal on laittanut niiden väliin rauhallisempia alueita. Tällöin käydään runsaasti keskusteluja, joita pelaaja voi rajoitetusti ohjata haluamaansa suuntaan. Muutama paikka on mukana pelissä ihan vain fanien suuntaan kumartamiseksi, ja tällöin ideana on oppia lisää Guardians of the Galaxyn maailmasta. Osan näistä löytää vain olemalla tarkkana, ja käyttämällä työkalujaan älykkäästi, mutta turhan moneen suorastaan törmää ilman sen ihmeempää vaivannäköä.
Ja näin päästään yhteen pettymyksen aiheuttaneeseen osa-alueeseen Marvel's Guardians of the Galaxyssa. Se lopullinen hiominen puuttuu. Esimerkiksi taistelumekaniikka on sinänsä mielenkiintoinen, mutta vaihtelun puute vie nautinnolta terän. Parempi kenttäsuunnittelu yhdessä tuunatumman viholliskäyttäytymisen kanssa olisi tehnyt ison eron.
Tekninen suoriutuminen kärsii pahimmin lopullisen hiomisen puuttumisesta. Välillä äänet katoavat, henkilöhahmot vilkkuvat kuvasta pois ja taas takaisin, äänten tasapaino on pielessä, ruudulla näkyvä teksti jäätyy paikoilleen pysyvästi, ja pahimpana mukana on edistymisen estäviä bugeja. Kohtasin testihetkieni aikana tällaisen estävän bugin kolme kertaa. Joka kerta oli pakko ladata joko edellinen oma tallennus, tai ainakin edellinen välitallennuspiste. Näin siis Playstation 5:llä.
Ongelmistaan huolimatta Marvel's Guardians of the Galaxy on hieno peli. Kyseessä on selvästi se monen alustan vastaus Insomniac Gamesin Spider-Manille, joskaan laadullisesti ei olla samalla tasolla. Tarina on kiinnostava ja hauska. Taisteluissa riittää vauhtia, joskin meno on yksinkertaista ja itseään toistavaa. Kun mukana on vielä hyviä keskusteluja valinnanvaran kera, on helppo sietää niitä teknisiä ongelmia (jotka toivottavasti korjataan pian). Toivottavasti Eidos-Montréal saa tulevaisuudessa mahdollisuuden tehdä toisenkin Marvel-pelin.