Mario & Luigi: Brothership tuottaa pettymyksen

Nintendo on työstänyt uusia pelejä ja masteroituja klassikoita kuuluisimmista nimikkeistään tänä vuonna jo useamman kappaleen. Vauhti ei tunnu hidastuvan, sillä nyt vuorossa on maailmankuulujen putkimiesveljesten, Marion ja Luigin, täysin uusi seikkailu, Mario & Luigi: Brothership. Tasoloikkatoiveet voi kuitenkin ravistaa mielestä, sillä kyseessä on lapsenmielinen strategiaseikkailu.

Yllättävä pyörremyrsky imaisee Marion ja Luigin taivaan tuuliin. Käy ilmi, että pyörremyrsky toimiikin portaalina maailmojen välillä ja putkimiesveljekset löytävät itsensä oudolta saarelta Concordian maailmassa. Etsiessään tietä takaisin kotiin, veljeksille selviää, että paikallinen väestö on avun tarpeessa, sillä heidän saaristonsa on hajotettu useaan osaan. Marion ja Luigin ei tarvitse kahdesti miettiä asiaa, vaan he päättävät auttaa uusia ystäviään hädässä.

Tarinoitavaa Mario & Luigi: Brothershipissä riittää ihan reippaasti. Pelkästään alkuun pääseminen venyy lähes kymmenen minuutin mittaiseksi pitkäveteiseksi videoiden katseluiksi ja puhekuplakeskustelujen vimmaiseksi naputteluksi kuin kovemmassakin taistelupelissä konsanaan. Samantyylinen, toiminnan pysäyttävä puhekuplakeskustelun naputus jatkuu pitkin peliä, venyttäen todenteolla etenemistä jaarittelevien keskustelujen merkeissä. En osaa sanoa johtuiko turhautumiseni lapsellisesta sisällöstä vai yksinkertaisimmankin asian selittämisestä mahdollisimman pitkän kiertotien kautta, mutta jotenkin en vain jaksanut olla kiinnostunut hahmojen keskusteluista pätkääkään. Onneksi tehtävänanto kerrottiin vielä erikseen keskustelujen päätteeksi, jotta olin perillä tekemistäni.

Pelin ydintoiminnot pyörivät tutkimisen ja hutkimisen ympärillä. Luigin automaattisesti seuraamaa Mariota liikutellaan pienehköillä saarilla yläviistoperspektiivistä, keräten kolikoita ja muuta tarviketta sekä taistellen vihollisia vastaan. Taistelut aktivoidaan juoksemalla vihollista päin, mikä aktivoi erillisen taistelutilan sivunäkymästä. Taistelut käydään vuoropohjaisesti hahmojen kesken, valiten erilaisten hyökkäysten, parantelun ja keskeyttämisen väliltä tilanteen mukaisesti. Taisteluissa avainasemassa on reaktionopeus ja tarkka ajoitus, sillä juuri oikealla hetkellä tehty komento voi niin hyökkäyksen kuin puolustuksen aikana aiheuttaa viholliselle maksimaaliset vahingot. Klassinen, vuoropohjainen taistelumuoto sivunäkymästä on tuttu jo vuosikymmenten takaa esimerkiksi sellaisista peleistä kuin Final Fantasy.

Pelattavuus toimii, sillä peli ei oikeastaan vaadi hektisimmilläänkään kuin yksittäisten nappien painallusta oikealla hetkellä. Saarta kolutessa vastaan voi tulla hyppyhaasteita, mutta näissäkin isoin ongelma on syvyyden hahmottaminen yläkulmaperspektiivin takia, jonka ansiosta välillä sattuu virhepäätelmiä laskeutumispaikan suhteen.

Pelillinen anti on hetkellisesti ihan sujuvaa viihdettä, kun pääsee tutkimaan ympäristöä aarteista, juttelemaan saaren asukkaille ja taistelemaan erilaisia vihollisia vastaan. Toimintaa kuitenkin keskeytetään lähes jatkuvasti jonninjoutavilla puhekuplakeskusteluilla ja samojen välidemojen näyttämisellä tiettyjen toiminnallisuuksien aktivoituessa. Hetken pelaamisen jälkeen voi ymmärtää jatkuvat keskeytykset, sillä peliosiot kaikessa yksinkertaisuudessaan toistavat itseään aika vahvasti. Tätä tosiasiaa ei onnistuta peittämään edes lukuisilla lisätavaroilla, erikoisliikkeillä, aseilla tai hahmojen päivityksillä, jotka pyrkivät tuomaan toiminnallisuuteen monipuolisuutta ja väriä.

Visuaalisuuden eteen on Mario & Luigi: Brothershipissä tehty kunnolla töitä. Ilme on saatu todella tyylikkääksi kirkkaiden värien ja huolitellun maailman avulla. Kolmiulotteisissa hahmoissa on miellyttävää syvyyttä, eivätkä ne menetä tunnusomaisia piirteitään. Yleisesti pyöreät ja pehmeät muodot lisäävät miellyttävää tunnelmaa. Osa hahmojen animaatioista tuntuu kuitenkin vahvasti liioitelluilta, korostaen pelin lapsellisia piirteitä. Nintendo Switch Oled kuitenkin pyörittää kokonaisuutta sujuvasti, mutta latauksia saa hetken odotella.

Vaikka pelin äänimaailma seuraa hyvin tutunoloisesti aikaisempia Nintendon pelejä ja niiden pohjalta luotuja odotuksia, alkaa se tökkimään nopeasti pelin aikana. Erityisesti veljesten lapsellisen yliampuva italialainen aksentti on todella rasittavaa kuunneltavaa, varsinkin, kun samoja fraaseja jauhetaan uudestaan kerta toisensa jälkeen. Ääniefektit ovat varsin maltillisia, mutta tuttuun tapaan hyväntuulisen lempeitä ja leikkisiä, istuen kirkkaaseen symppismaailmaan mainiosti. Musiikki on geneeristä Nintendo-pelirallia, missä mennään iloisuus edellä, mutta luupit ovat varsin lyhyitä, joten iloisuus kaikkoaa nopeasti pelissä edetessä.

Mario & Luigi: Brothershipille pitää nostaa hattua yrityksestä tehdä jotain uutta tutuilla hahmoilla. Harmillisesti tämä ratkaisu ei minunkaltaiselle, nopeatempoista tasoloikkaseikkailua odottavalle oikein kolissut. Peli näyttää ja kuulostaa ihan Nintendo-peliltä, mutta turhan lapsellisen sisällön, loputtomiin jaarittelevien liiallisten keskustelujen ja itseään nopeasti toistavan ydinpelin yhdistelmä alkavat tympäisemään tällaista juroa, vanhaa arvostelijaa ja sopii varmaan paremmin nuoremmalle pelikansalle.