Mandragora yhdistää toisiinsa Trinen ja Dark Soulsin

Mandragoran ennakkoa aloittaessa ensimmäiseksi mieleeni tuli Trine. Värikäs 2,5-ulotteinen peli sai ajattelemaan, että kunnianhimoa on saattanut olla tekijöillä liikaakin. Alle 20 minuutissa ymmärsin olleeni väärässä. Mandragora on itse asiassa toimintaroolipeli niin sanotuilla Metroidvanian elkeillä. Ulkoisesti peli saattaa näyttää Trineltä, mutta pelattavuus on enemmänkin sellaista, jossa Blasphemous ja Dark Souls kohtaavat toisensa. Haastetta riittää ja turhautuminenkin vähän iskee. Tärkeintä on kuitenkin, että pelaaminen vaatii runsaasti kärsivällisyyttä ja kykyä ratkaista ongelmia.

Tarinasta ja sen kertomisesta ei ole paljoa sanottavaa, sillä ennakossa ei ollut juonen osalta paljoa kerrottavaa. Toisaalta Mandragoralla ei ole vielä edes summittaista julkaisun ajankohtaa. Pelattavuus sen sijaan on suunniteltu siten, että se rohkaisee pelaajaa kekseliäisyyteen. On mietittävä itse, mihin kannattaa mennä, miten tehtäviä on syytä suorittaa ja kuinka pahiksia parhaiten piestä. Toki on samalla vältettävä ympäristön erilaisia uhkia. Jos kuolo korjaa, on palattava välitallennuspisteeltä poimimaan kyytiin kuolinpaikalle pudonneet tavarat. Jos kuolee uudestaan matkalla vanhalle paikalle, ovat tavarat enää muisto vain. Toisin sanoen Dark Soulsin vaikutus on selvästi nähtävissä.

Mandragora on sivuttain rullaava seikkailu. Melkoista osaa pelin maailmasta ei pääse tutkimaan ennen kuin on hankkinut tarvittavat esineet ja keinot tarinan edetessä. Liikkuminen tapahtuu joko oikealle tai vasemmalle. Korkeuseroja on myös, mutta ei yhtä merkittävästi kuin esimerkiksi peleissä Metroid Dread, Disney Illusion Island, Dead Cells ja Hollow Knight. Enemmän vaakasuunnassa tapahtuva pelaaminen merkitsee sitä, että pelin maailmassa on helpompaa liikkua, ja samalla taistojen tuoksina ei ehkä ole niin jännittävää.

Taistelumekaniikka painottaa varsinaisen taidon sijasta ajoitusta. Pahiksien hyökkäyksiä on väistettävä oikealla hetkellä, ja sitten iskettävä takaisin tilaisuuden koittaessa. Ei ole mahdollista vain torjua, iskeä, torjua ja iskeä. Nyt kyyristytään ja kierähdetään tieltä pois. Haastetta tällainen tyyli tarjoaa, mutta toisaalta pelaaminen alkaa tuntua itseään toistavalta. Onneksi erilaiset aseet ja hahmoluokat tuovat oman lisänsä.

Ennakon yhteydessä pääsin kokeilemaan vain ritarin kaltaista Vanguardin hahmoluokkaa, joka luottaa vahvasti lähietäisyyden lyömäaseisiin. Mukana tulee olemaan mahdollista pelata taikaisilla pitkän matkan hahmoilla ja muillakin. Erilaisia aseita ja esineitä esitellään pelaajalle tarinan kuluessa, mutta näitä en tietenkään päässyt näkemään. Luotu maailma näyttää kiinnostavalta tutkimuskohteelta. Erilaisia ympäristöjä tuntuu riittävän, ja erilaisia vihollistyyppejä kohdataan. Sen mitä tarinasta pääsin perille, vaikuttaa sekin kiinnostavalta.

Vallankumouksellista vaikutusta Mandragoran ennakko ei tehnyt, mutta toisaalta odotan mielenkiinnolla Primal Game Studion tekemiä edistysaskeleita. Varsinainen julkaisu tapahtuu sitten joskus tulevaisuudessa.