Suomi
Gamereactor
arviot
Magna Carta II

Magna Carta II

Räiskintäpelit ja japanilaistyyliset roolipelit eivät yleensä kulje käsi kädessä, mutta jotain yhteistä niillä on. Molempia nimittäin suolletaan enemmän kuin uusia ideoita ehditään kehitellä. Uusin tulokas Xbox 360:n roolipelirintamalle on korealainen Magna Carta II, joka hakee tehoa suositusta Unreal-teknologiasta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nimestään huolimatta Magna Carta II ei ole suoraa jatkoa sarjan aiemmille osille. Lukuun ottamatta itämaista tyyliä ja juonen kantavia teemoja, peli on käytännössä täysin uusi seikkailu. Pääosaa pelissä näyttelee kahden liittouman välinen sota fantasiamaailma Lanzheimissa. Sodan pyörteisiin sotkeutuu myös päähenkilö Juto, joka ajautuu eteläisten joukkojen riveihin ja ihastuu joukkoja johtavaan prinsessaan.

Verkkaisen alun jälkeen juonikuvio alkaa purkautua ripsakasti, ja uusia ystäviä ja pahiksia esitellään sopivin väliajoin. Juton seuraan liittyy yhteensä viisi muuta hahmoa, jotka tosin ovat vähän liiankin tuttuja arkkityyppejä lajityypin suurkuluttajille. Ryhmään kuuluu sekä rasittavaa vastarannankiiskiä, ihastuksissaan intoilevaa pikkusirkkua kuin myös sovittelevaa järkeilijääkin. Ulkoisesti hahmot eivät ole klassisimmasta piikkitukkamallista veistettyjä, mutta sietokykyä ihmiskehon muotoa rikkova tyyli koettelee. Teinipuuskista kärsivä Juto tuntuu lopulta kaikkein uskottavimmalta hahmolta, sillä sitä ei sentään tarvitse silmillä vältellä.

Eniten tarinan seuraamista häiritsevät kuitenkin hahmojen puuduttavat ja alakanttiin näytellyt keskustelut. Tyypillisessä keskustelutilanteessa ruudun molemmilla reunoilla patsastelee hahmo, jonka dialogi valuu kuvan alareunaan. Jokaisen virkkeen jälkeen pelaajan on painettava nappia, jotta keskustelu etenee. Typeräksi touhu menee viimeistään siinä vaiheessa, kun hahmojen kommentit alkavat olla luokkaa kolme pistettä. Nykyaikaisia elokuvamaisia välinäytöksiä Magna Carta II tarjoilee vain harvoin. Se vie tehoa tarinalta, joka muuten sekoittaisi politiikkaa ja ihmissuhteita ihan onnistuneesti - joskaan ei omaperäisesti.

Keskustelut paljastavat myös karun totuuden graafikoiden ajankäytöstä. Siinä missä keskeisimmät hahmot on toteutettu pienintä hiuskiehkuraa myöten, jää likimain kaikki muu jonnekin viime konsolisukupolven tasolle. Muutamia räiskyviä erikoistehosteita lukuun ottamatta näkymät ovat häiritsevän palikkamaisia ja suttuisia, eivätkä kanjonit, niityt tai metsät näytä lainkaan siltä kuin Xbox 360:lla on totuttu näkemään. Ilman parempaa tietoa Magna Carta II:n ei uskoisi perustuvan samaan teknologiaan kuin Gears of War 2.

Tämä on mainos:

Jos ulkoiset seikat eivät ole ongelma, voi Magna Carta II tarjota kohtalaista roolipelaamista. Peli soveltunee parhaiten niille, joille vuoropohjaiset taistelut ovat este japanilaistyylisten roolipelien pelailulle. Magna Carta II:ssa taistelut ovat nimittäin hyvinkin toimintapainotteisia. Kamppailut eivät ala satunnaisesti tyhjästä, vaan vihollisia nuijitaan nenätysten jouduttaessa. Mukaan pääsee kerrallaan kolme oman ryhmän jäsentä, mutta jäseniä voi myös vaihdella kesken turpakäräjien. Se on tarpeen, sillä jokaisella hahmolla on hieman erilaiset vahvuudet.

Kaikilla hahmoilla on käytettävissä kaksi eri hyökkäystä ja yksi erikoiskyky, jonka voi aktivoida vain pelin osoittamassa tilanteessa. Ketjuttamalla tavallisia hyökkäyksiä hahmo kartuttaa Kan-energiaa, jotka voi käyttää voimakkaamman iskun tekemiseen. Aivottomaksi huitomiseksi taistelut eivät silti luista, sillä jokaisella iskulla hahmo menettää voimiaan ja väsyy. Voimien loputtua hahmo pökertyy hetkeksi. Koko taistelusysteemin jujuna on kontrollin siirtäminen seuraavalle hahmolle, kun edellinen on väsymispisteessä. Tällöin hyökkäyksiin saa lisätehoa. Jos tempussa onnistuu vielä toisen kerran, ryhmä kuittaa väsymyksen ja voi jatkaa taistelua ilman hengähdystaukoa.

Lisää taktisuutta taisteluun tuovat maagit, jotka käyttävät hieman erilaista Kan-energiaa kuin miekkasankarit. Maageille tärkeää on ympäristössä luonnostaan esiintyvä energia, sillä se määrää hyvin pitkälti hahmon tehokkuuden taistelussa. On melkeinpä turha käyttää tulipalloja viskelevää taikurinplanttua, jos ympäristössä ei esiinny tulista energiamuotoa. Mukava pikku lisä pakottaa miettimään ryhmän kokoonpanoa omien mieltymysten lisäksi myös kulloisenkin pelitilanteen kehyksessä.

Taistelut olisivat selvästi pelin kirkkainta antia, ellei vaikeustaso tuntuisi ajavan välillä vuoristorataa. Varsinkin isommissa pomomätöissä hermo alkaa ikävästi pingottua, kun ympärillä tuntuu tapahtuvan liikaa liian lyhyessä ajassa. Yhtenä tärkeänä syynä aikalisän kaipuuseen on tekoäly, joka ei aina ohjaa ryhmänjäseniä niin kuin toivoisi. Hahmot saattavat jäädä jumiin ympäristöihin tai pakkautua vastustajan nenän eteen iskuja nieleväksi häröpalloksi. Omien hahmojen paimentamista sitä viimeisenä kaipaa, kun hengenlähtö on muutenkin lähellä ja hyökkäysketjun ylläpito on elinehto.

Tämä on mainos:

Vaikeimpia piikkejä voi hieman tasoittaa järkevällä hahmonkehityksellä, joka jakautuu periaatteessa kolmelle eri tasolle. Kokemuspisteistä ansaittavat kokemustasot nostavat hahmon kykyjä automaattisesti, mutta taitoja ja aseita pelaaja voi muokata haluamallaan tavalla. Kykypisteillä ostettavat taidot avaavat käyttöön esimerkiksi entistä tehokkaampia hyökkäyksiä ja määrittelevät omalta osaltaan hahmon tarkoituksen taisteluissa. Aseisiin puolestaan voi liittää erityisiä taikaesineitä, jotka muun muassa tehostavat astalon iskuvoimaa tai suojaavat kantajaansa paremmin. Kovin syvällisiksi roolipelielementit eivät mene, mutta toisaalta on ihan hyvä, ettei toimintapainotteista pelaamista kampiteta liian monimutkaisilla statistiikoilla.

Pituutta kaksilevyiselle kokonaisuudelle kertyy joitakin kymmeniä tunteja, joten ihan äkkiä tekeminen ei lopu kesken. Uusintakierros ei silti houkuttele. Juoni etenee suoraviivaisesti tehtävä tehtävältä, ja aina silloin tällöin palataan tuttuihin maisemiin ratkomaan kesken jääneitä bisneksiä tai täydentämään varusteita. Halutessaan pelaaja voi ottaa myös sivutehtäviä, mutta suuria ihmeitä ne eivät tarjoile. Avustamalla ohikulkijoita voi kuitenkin edistää hahmonkehitystä ja lisätä pelin kestoa entisestään, ellei Lanzheimin koluamisesta ala saada tarpeekseen jo muutenkin.

Magna Carta II:n ongelma on pohjimmiltaan sen vanhanaikaisessa olemuksessa, jota ei ole edes viilattu loppuun asti. Vaikka suoranaisia virheitä ei liiemmälti esiinny, kaiken kaikkiaan se on liian veltosti kasaan kursittu tekele luodakseen millään tasolla vaikutelmaa laatupelistä. Tarina on kliseinen, kuvitus ei vakuuta, äänimaailma tuntuu pahimmillaan olemattomalta, eikä pelaaminenkaan erityisemmin loista. Ei näillä eväin mitaleille enää nykypäivänä juosta.

Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
Magna Carta II
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
+
Juoni ei turhaan seisoskele, pituutta riittää, nopeatempoiset taistelut...
-
...jotka eivät aina toimi, tylsät keskustelut, valju presentaatio, kliseet
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Magna Carta IIScore

Magna Carta II

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Vaikka suoranaisia virheitä ei esiinny, Magna Carta II on liian veltosti kasaan kursittu tekele luodakseen vaikutelmaa laatupelistä millään tasolla.



Ladataan seuraavaa sisältöä