Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Magic Mike's Last Dance

Magic Mike's Last Dance on muutakin kuin nuorten miesten taidokasta tanssia

Miesstrippareiden avulla otetaan tällä kertaa kantaa koronapandemian jälkeiseen aikaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Miesstrippareista kertova elokuva Magic Mike teki Channing Tatumista tähden, ja jatkoa saatiin myöhemmin elokuvalla Magic Mike XXL, jonka Gamereactorin arvion voi lukea täältä. Kolmas elokuva Magic Mike's Last Dance jatkaa tutulla linjalla tarjoten sujuvaa liikkumista ja kuumia miesvartaloita, mutta sen lisäksi mukana on ihan oikea tarina kerrottavaksi.

Pinnalta Magic Mike -elokuvat ovat aina olleet juurikin sitä taidokasta miesten strippaamista, mutta sen lisäksi mukana on ollut yhteiskunnallista kommentaaria kunkin ajankohdan amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Näin on nytkin. Tällä kertaa ollaan "maailmanlaajuisen pandemian" jälkimainingeissa, joka teki lopun Miken (Tatum) huonekalualan yrityksestä. Lapsettomana sinkkumiehenä hän päätyy baarimikoksi noin 50-vuotiaan eroprosessia elävän Maxandran (Salma Hayek) juhliin. Sylitanssin ja yhteisen yön jälkeen Miken matka käykin jo Lontooseen ohjaamaan kaikkien aikojen strippausesitystä. Teemana on tarjota naisille yhden illan verran fantasiaa maailmasta, jossa heidän ei tarvitse valita, vaan he voivat saada kaiken.

Kuten odottaa sopii, elokuva huipentuu suureelliseen esitykseen, mutta ensi-iltaan valmistautuminen on tietysti se aikajakso, jossa suurin osa elokuvasta tapahtuu. Kaikilla henkilöhahmoilla on omat ongelmansa, ja niiden kanssa tullaan toimeen eri tavoilla. Mike on kuin kala kuivalla maalla Lontoossa, Maxandra ei oikein tiedä kuinka päin olla avioeronsa ja tyttärensä kanssa, miespalvelija Victor (Ayub Khan-Din) tuo oman filosofiansa soppaan mukaan ja mainittu tytär Zadie (Jemelia George) kirjoittaa romaania. Hauskana draamallisena tehokeinona Zadie on itse asiassa koko elokuvan kertojaääni, joka pohtii tanssin yhteiskunnallista merkitystä.

Tämä on mainos:

Magic Mike's Last Dancen taustalla on siis paljon muutakin kuin sitä miesten strippaamista, ja ytimeltään kyseessä on vanhemman naisen ja nuoremman miehen rakkaustarina. Jos tämä ei kiinnosta, tuovat ne erilaiset yhteiskunnalliset viittaukset riittävästi ajattelemisen aihetta elokuvan vajaan kahden tunnin aikana.

Teknisesti leffa on tehty kaikin puolin hyvin. Näyttelijät hoitavat työnsä niin kuin kuuluu ja toteutus on muutenkin kaikin puolin sitä luokkaa kuin odottaa sopii. Olen ilmeisesti varsin visuaalinen, sillä en muista nuottiakaan elokuvan musiikista. Sen muistan, että musiikkia oli, eikä se ainakaan häirinnyt.

Lisämateriaaleja on peräti yksi alle seitsemän minuutin mainospätkä, joka ei kerro elokuvan jo nähneelle katsojalle yhtään mitään uutta. Lisäksi yhtä kohtausta on leffaan lyhennetty, ja lisämateriaaleissa tuo kohtaus on mukana pitkänä versiona. Ja siinäpä se. Jonkinlainen tuotantotiimin haastattelu olisi ollut mukava katsella ainakin siitä, miksi elokuva ylipäänsä päätettiin tehdä. Ihan hyvä että tekivät, mutta miksi?

Magic Mike on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa eräänlaisena sosiaalisena kommentaarina vallitsevasta (amerikkalaisesta) yhteiskunnasta, jossa maailmaa katsotaan miesstripparien silmin. Näin ollen jatkoa saattaa olla tulossa, mikäli yhteiskunnallisissa oloissa jotain taas muuttuu.

Tämä on mainos:
Magic Mike's Last Dance
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä