Mafia: The Old Country on vanhojen hyvien aikojen Mafia

Mafia-trilogia oli vuosituhannen vaihteen alusta lukien uraauurtava pelisarja, joka onnistui yhdistämään sujuvan ammuskelutoiminnan kummisetämäisiä sfäärejä huokuvaan tarinaan.

Sittemmin sarja on poikinut kaksi lisäosaa, remasterointeja ja nyt vihdoin neljännen osansa. The Old Country kehittää tarinaa siirtämällä sen jenkkimafian sijaan vanhoihin hyviin aikoihin, kun perheen juuria Sisiliassa käydään läpi.

Tuotantovaihe poiki kärpäsen kokoisen skandaalin, kun selvisi, ettei kielivalikoima sisällä ääninäyttelyä italian kielellä. Näin on yhä julkaisussa - mutta sen sijaan julkaisija trollaa valittajia tarjoamalla vieläkin autenttisemman sisiliankielisen ääninäyttelyn vaihtoehdoksi. Eläytymisen nimissä valitsin luonnollisesti tämän.

Toiminnallisesti The Old Country on selvästi lähempänä sarjan ensimmäistä osaa kuin kolmatta. GTA-henkistä avointa maailmaa ei ole heitetty aivan roskiin, mutta lähtökohtaisesti pelaajan odotetaan kulkevan tarinan läpi kädestä pideltynä.

Tämä tuottaa mielenkiintoisen jännitteen: useissa tarinan kohdissa pelaaja pääsee ajamaan avoimella kartalla, mutta häntä pusketaan kohti juonen kannalta seuraavaa kohdetta ilman hengähdystaukoa. Oikeastaan mahdollisuutta lähteä hortoilemaan omille teilleen ei edes paljasteta, vaikka sellainen onkin olemassa. Jos kummisetä odottaa, kuka kehtaa jättää hänet odottamaan?

Itse toiminta sijoittuu vuosikymmenen taitteeseen, mikä tarkoittaa sitä, että hevoset ovat aivan yhtä käypä ajoneuvo kuin varhaiset automallit. Eikä siinä mitään, molemmilla huristelee menemään yhtä näppärästi, semminkin kun kaikki siirtymät on mahdollista hypätä yli napin painalluksella.

Toiminta jakautuu kahteen osaan: ammuskeluun ja hiiviskelyyn. Kumpikaan ei mullista millään tavalla pelialaa, mutta ne ajavat asiansa. Ilahduttavan monessa kohdassa pelaajan on mahdollista valita hiiviskelyn ja ammuskelun välillä. Hermojani ja aikaani säästääkseni valitsin poikkeuksetta ammuskelun, koska miksipä ei? Hintana on lähinnä muutaman saavutuksen menettäminen.

Hiiviskely on normaalin sujuvaa, jossa vartijat voi kuristaa tai puukottaa hengiltä ja raahata pois näkyviltä. Paljastuessa peli on siinä ja aseet on syytä vetää esiin: "sen täytyi olla tuuli" -trooppi vältetään onnistuneesti.

Ammuskelu on kaikin puolin perussujuvaa. Tarjolla on muutamia aseita kivääreistä pistooleihin ja kranaatteihin, mutta huomiota herättävästi sarjatuliaseet loistavat ajan hengen mukaisesti poissaolollaan. Myös veitsivalikoima on poikkeuksellisen laaja.

Harmillisesti jo normaalilla vaikeusasteella viholliset ovat melkoisia luotisieniä. Pääosumat ovat kullan arvoisia, sillä muut eivät lähtökohtaisesti riitä vastustajan kukistamiseen kertalaakista. Jotenkin kuvittelisi, että kiväärinkuula rintaan kaataisi raavaammankin miehen, mutta tämä tapahtuu vain helpommilla vaikeusasteilla.

Kun kutsun The Old Countryä tarinalliseksi ammuskelupeliksi, on paino ensimmäisellä sanalla. Varsinkin alkupelissä meno saa jopa kävelysimulaattorimaisia piirteitä, kun päähahmo Enzo ei pysty ottamaan sisätiloissa hölkkäaskeleita.

Myös välianimaatioiden määrä on huomattava ja suurin osa juonen kannalta kriittisistä käänteistä tapahtuu niiden aikana. Vaikka meno ei ole aivan hideokojimamaisen pitkää, välillä tuntuu, että jaarittelun aikana ehtisi käydä vessassa ja jääkaapilla - mikäli en olisi kuunnellut peliä sisiliaksi.

Juoni on onneksi seuraamisen arvoinen. Kaikessa kliseemäisyydessään se toimii, sillä Enzon nousu uhrattavasta kaivosrotasta donin luottohenkilöksi ja hänen tyttärensä salarakkaaksi on kutkuttava. Romantiikan kuvausta voi harvassa pelissä kehua, mutta The Old Country kulkee tämän suhteen juuri sopivan maun rajoissa.

Omaan makuuni peli on sopivan lyhyt, sillä 14 lukua on mahdollista läpäistä alle 15 tunnissa. Supersuorittajille on kuitenkin lisää tilaa erilaisten keräilyesineiden ja muun sivupuuhastelun parissa, mikäli tällainen kiinnostaa. Tämä näkyy onneksi myös hinnassa, joka on täyshintaisena jätetty 50 euroon.

Lopputulos on jämäkkä: kyllä tällaisen tarinan voisi katsoa elokuvanakin. Peliksi paketoituna tarjolla on hyvää perussuorittamista, valitettavasti ilman suuria pelimaailmaa mullistavia uusia innovaatioita.