Lyhyt selviytymisopas valaisee Xenoblade Chronicles X:n taistelua
Wii U tuntuu välillä jäävän PS4:n ja Xbox Onen jalkoihin, etenkin roolipelien saralla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö laitteelle julkaistaisi kiinnostavilta vaikuttavia pelejä. Yksi tällainen on joulukuun alussa nähtävä Xenoblade Chronicles X, joka luvataan päihittävän maailmansa koolla esimerkiksi Skyrimin ja The Witcher 3:n.
Nintendo on nyt julkaissut vajaan kymmenen minuutin mittaisen videon, joka toimii eräänlaisena selviytymisoppaana pelin maailmaan. Osa vieraan planeetan olennoista on niin massiivisia, etteivät hahmot pärjää niitä vastaan ilman apuvoimia. Tässä kuvioon astuvat valtavat mekanisoidut haarniskat, joita kutsutaan nimellä Skell. Niitä on kolmea erilaista tyyppiä ja jokaisella on omat erikoispiirteensä. Oheinen video esittelee juurikin näitä Skell-haarniskoja ja niiden hyödyntämistä taisteluissa.








