Uutisia seuraillessa saa sen käsityksen, että rodulliset jännitteet vaikuttavat vieläkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen Yhdysvalloissa. Menneinä vuosikymmeninä vaikutus oli vieläkin suurempi voimassa olevaa lainsäädäntöä myöten. Tähän teemaan paneutuu pitkäveteinen, mutta sydämellinen tosipohjainen rakkausdraama Loving.
1960-luvun alun Virginian osavaltiossa Richard Loving (Joel Edgerton) avioituu mielitiettynsä Mildredin kanssa. Ongelmana on se, että Richard on valkoinen, ja Mildred puolestaan musta. Moinen seka-avioliitto on laitonta osavaltion lain mukaan, joten seurauksena on putkareissuja ja oikeustoimia. Hivenen yksinkertaisena persoonana Richard ei osaa sanoa juuri muuta kuin sen, että avioliitosta rankaiseminen on väärin. Tästä alkaa vuosia kestänyt, aina Yhdysvaltain korkeimpiin oikeusasteisiin edennyt juttu, jonka seurauksena seka-avioliittojen kielto kumottiin vuonna 1967. Lopullisen pisteen tositapahtumille tuo elokuvan viimeinen otos, joka esittää mustavalkokuvassa oikeaa Lovingin pariskuntaa.
Kaiken aikaa pinnan alla kuplivasta jännitteestä huolimatta väkivaltaa tai edes huutamista ei elokuvassa ole. Loppua kohti tämä piilevä jännite menettää tehonsa, koska esitystapa on erittäin pitkäveteinen. Musiikkia ei juuri ole, eikä erityisen suuria tunteitakaan ole esillä. Nämä kaikki tekijät yhdessä johtavat suorastaan unettavan hitaaseen leffakokemukseen. Samaan aikaan on luettava ansioksi se, että tapahtumia on kaiken aikaa erittäin helppo seurata. Jääkaapillakin kerkeää käymään moneen kertaan missaamatta mitään tärkeää.
Elokuva esittää kaikkiaan seitsemän vuoden ajanjakson, ja ohjaaja Jeff Nicholsin viekas keino tähän on vuodenaikojen ohella näyttää perheen lapsiluvun lisääntyminen, ja samalla myös lasten kasvaminen. Hienovaraisen esitystavan ohella myös henkilöhahmot mainitsevat muutaman otteeseen ajan kulumisesta. Ohjaaja on myös ilmeisen viehtynyt kuvaamansa Virginian osavaltion näkymiin, sillä peltoja ja paikallista maalaismaisemaa näytetään varsin perusteellisesti ja suorastaan rakkaudella.
Lisämateriaaleina on kourallinen lyhyitä mainosmaisia pätkiä kulissien taakse. Tekijät pääsevät ääneen, ja oikean oikeusjutun taustoja kerrotaan. Mitenkään tarpeellisia lisämateriaalit eivät ole, koska laahaava parituntinen elokuva on jo kertonut kaiken tarpeellisen. Tämä on aina hyvä osoitus juuri nähdyn leffan onnistumisesta tarinankerronnassaan.
Loving on lämminhenkinen draama mielenkiintoisesta historiallisesta tilanteesta 1960-luvun Yhdysvalloissa. Esitystapa on harmillisen pitkäveteinen ja unettava, joka lopulta syö katselunautintoa merkittävästi.