Little Big Planet

Katso Little Big Planetin videoarvio tästä!

Little Big Planetin pohjalla on kuitenkin tasohyppelyrunko, ja ensisilmäyksellä onkin helppo luulla peliä Mario-pelien kaltaiseksi hyppelyksi. Mikäli näin tekee, saattaa Little Big Planet tuottaa pettymyksen. Tasohyppelypelissä pelimekaniikka ja pelattavuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Pelimekaniikaltaan Little Big Planet onnistuu melko hyvin, mutta pelattavuuden suhteen olisi parannettavaa.

Pelin maskotti sackboy, tai suomennettuna säkkipoju, seikkailee 2,5-ulotteisessa pelimaailmassa. Liikkuminen on enimmäkseen kaksiulotteista, mutta syvyyssuunnassa voi liikkua pelin automatiikan avustamana. Ajoittain syvyyssuuntaisissa hypyissä on ongelmia, mutta enimmäkseen homma toimii.

Säkkipoju, kuten kaikki muukin Little Big Planetissa, noudattaa pelin fysiikan lakeja. Painovoima on vähän todellisuutta heikompaa, mutta kaikki liikkuu loogisesti. Useimmiten homma toimii, mutta säkkipojun liikkeet ovat silloin tällöin hieman turhan liukkaita. Etenkin tarinatilan loppupään kentissä, joissa vaaditaan lähes millintarkkoja hyppyjä, ohjauksen tarkkuus alkaa olla koetuksella. Osasyyllinen ongelmaan lienee Playstation 3:n ohjain, jonka löysähköt analogitatit eivät ainakaan helpota ongelmaa.

Ohjattavuuden ajoittaiset pikkuviat eivät kuitenkaan onnistu pilaamaan peli-iloa. Little Big Planetin tarinatila kuljettaa pelaajan kahdeksan erilaisen tapahtumapaikan läpi. Matkan varrella vaelletaan puutarhasta savanneille ja aavikolta suurkaupunkiin.

Kehittäjä Media Moleculen luomien tasojen varrelta löytyy ihastuttavan omaperäisiä ideoita. Little Big Planetin graafinen suunnittelu valloittaa huumorillaan, eikä suuta voi estää vääntymästä virneeseen tarinan aikana. Itse tarina ei ole kummoinen, mutta tässä tapauksessa sen voi antaa anteeksi.

Little Big Planetin tärkein osuus ei nimittäin ole juoni, eikä edes tasohyppely. Pienen pelaamisen jälkeen tarinaosuuden karttana toimivan maapallon viereen aukeaa kuu, jonne pelaaja voi suunnitella omia tasojaan.

Yksinpelitarinalla on oikeastaan kolme tarkoitusta. Ensimmäinen on totuttaa pelaaja pelin ohjaukseen. Toinen on antaa virikkeitä omien tasojen rakentamiseen. Kolmas, ja pelin elinikää eniten kartuttava, on antaa pelaajalle matkan varrella työkaluja ja tarvikkeita omiin tasoihin.

Tarinan jokaiseen kenttään on piilotettu kymmeniä erilaisia esineitä, tarroja, säkkipojun asuja, taustakuvia, materiaaleja ja muuta vastaavaa. Osa näistä esineistä on selkeästi näkyvissä, mutta kaikki esineet kerätäkseen pelaajan on tutkittava tason jokainen soppi. Jotkin esineet löytää vain liimaamalla jo kerättyjä tarroja niille tarkoitettuihin paikkoihin. Tarinatasoista löytyy nimittäin rutkasti erilaisten tarrojen muotoisia pahvinpaloja, ja pelaajan täytyy ensin löytää pahvinpala, keksiä, mikä tarra siihen sopii, ja vielä löytää oikea tarra. Joskus löydetyt tarrat sopivat edellisen kentän pahvinpaloihin, joten kentät täytyy kiertää useampaan otteeseen läpi kaikki esineet kerätäkseen.

Yleensä tällainen pelin keinotekoinen pidennys tuntuu huijaukselta, mutta Little Big Planetin tapauksessa esineitä etsii mielellään. Jotkin esineet on piilotettu niin pirullisiin paikkoihin, että tason viimeisen esineen löytyessä käsi nousee tuuletukseen ja hymy leviää kohti korvia. Pelaajaa palkitaan kaikkien esineiden löytämisestä ja tason läpäisemisestä sekä ensimmäistä kertaa että kuolematta.

Jo pelkästään oman säkkipojun ulkonäön muokkaaminen on niin hauskaa puuhaa, että uusia asuja metsästää innolla. Säkkipojun perusmateriaalin lisäksi voi muokata tämän suuta, silmiä, hiuksia, partaa tai viiksiä, hattua, ylä- ja alavartalon vaatetusta, kenkiä tai jopa asettaa säkkipojun käteen esineen. Esimerkiksi allekirjoittaneen ninja ei liiku mihinkään ilman uskollista paistinpannuaan.

Asusteiden lisäksi hahmojen kasvoja voi vääntää erilaisiin ilmeisiin. Ilosta, surusta, pelosta ja vihasta on jokaisesta kolme erilaista vaihtoehtoa, ja esimerkiksi Kratos-säkkipoju on huomattavasti uskottavamman näköinen toisen asteen vihaisella ilmeellä varustettuna.

Omassa kuussa täytyy ennen tasojen luomista suorittaa oppitunteja, jotka opettavat, miten tasoeditori toimii. Oppituntien jälkeen menee kuitenkin vielä hyvä tovi, ennen kuin kaikki työkalut ovat täysin tuttuja. Yksinkertaisempia tasoja voi tehdä hyvinkin nopeasti, mutta editorin kaikkien hienouksien ymmärtäminen vaatii paljon aivotyötä - ja kenties jopa ohjelmointi- tai kenttäsuunnittelukokemusta.

Omia kenttiä voi jakaa verkon välityksellä, ja muiden kenttiä pääsee niin ikään pelaamaan. Arviohetkellä peliä pelasi hyvin rajattu määrä ihmisiä, mutta jo tämän joukon kehittämissä tasoissa riitti ihmettelemistä. Perinteisempien tasohyppelykenttien lisäksi joukossa oli esimerkiksi Little Big Planet -versiot Breakoutista, Space Invadersista ja jopa Tetriksestä! Voi vain kuvitella, minkälaisia tasoja pelin julkaisun jälkeen ilmoille putkahtaa.

Little Big Planetin tasohyppelyosuus on vain hyvin pieni osa pelistä. Media Molecule on onnistunut luomaan tasoeditorin, joka antaa pelaajalle täysin vapaat kädet tehdä pelillä mitä tahansa. Tietyt asiat eivät muutu - painovoima vetää kaikkia kohteita alaspäin, ja säkkipoju on jossain muodossa kentässä mukana - mutta lopulta rajana on vain pelaajan mielikuvitus.

Vaikka Little Big Planetin pelaaminen on hauskaa yksinkin, hupi kasvaa huomattavasti kaverin kanssa seikkaillessa. Pelikumppanin säkkipojua voi raahata, muksaista tai jopa auttaa matkan varrella. Jos jokin kohta tuntuu hankalalta, kaverin voi pyytää apuun.

Peliin liittyminen ja siitä poistuminen on todella helppoa. PS3-ohjaimen käynnistämällä saa näkyviin valikon, josta voi valita käytettävän profiilin. Tarjolla on myös vieras-vaihtoehto, jos konsolilla ei ole varsinaista profiilia. Kaikki moninpelin aikana löydetyt esineet tulevat kaikkien pelaajien käyttöön, joten kinastelua ei synny kuin korkeintaan pisteistä.

Useimmissa tasoissa on myös erillisiä alueita, joihin pääsee vain kahden tai ajoittain jopa neljän pelaajan voimin. Yksinkertaisimmillaan nämä vaativat samanaikaista kahden napin painallusta, mutta hankalammissa paikoissa kaikkien pelaajien täytyy puhaltaa yhteen hiileen. Little Bit Planet kannustaa yhteispeliin, mutta antaa mahdollisuuden myös kisailuun ja kinasteluun.

Little Big Planet on yksi nykyisen konsolisukupolven parhaista peleistä. Se on pikkuvioistaan huolimatta valloittava, monipuolinen ja ennen kaikkea hulvattoman hauska. Media Molecule on luvannut pelille tukea jatkossakin, joten luvassa lienee lisää hauskoja asuja, esineitä ja ammattilaisten tekemiä kenttiä. Siihen asti pienestä suuresta planeetasta voi nauttia amatööritasojen voimin.