Legacy of Kain: Soul Reaver I & II Remastered tarjoaa retroa vampyyritoimintaa päivitettynä

Legacy of Kain on vuonna 1997 alkunsa saanut vampyyrisaaga, joka kertoo pitkää ja yhtäkestoista tarinaa halki lukuisien pelisarjan osien. Sarjan ensimmäinen osa oli ylhäältäpäin kuvattu Zelda-henkinen tapaus, mutta vasta vuonna 1999 julkaistu Soul Reaver räjäytti vampyyripotin. Suosittu seikkailu sai nopeasti myös jatko-osan, ja nyt molemmat sielun niittäjät ovat saatavilla teräväpiirtoisena.

Koska ensimmäinen Kain oli vahvasti kaksiulotteisten Zeldojen inspiroima, Soul Reaver lähti tutkimaan Ocarina of Timen viitoittamaa tietä, ainakin tavallaan. Kolmiulotteinen vampyyriseikkailu on pintapuolisesti hyvinkin zeldamainen. Kartta on yhtenäinen, ja sen nurkista sieltä täältä pelikaksikon sankari Raziel kerää itseensä uusia ominaisuuksia, joilla taas pääsee etenemään muualla.

Raziel on vinkeä tapaus muutenkin. Koska hahmo on kirjaimellinen haamu entisestään, pystyy tämä liikkumaan sekä henkimaailmassa että fyysisessä maailmassa. Molemmissa maailmoissa on eroavaisuuksia toisiinsa nähden ja jos eteneminen toisessa tyssää seinään, saattaa toisesta maailmasta seinän kohdalla olla käytävä.

Energiapalkin virkaa hoitaa sielumittari. Aina vihollisen listittyään Raziel voi hotkaista tämän sielun kitusiinsa ja pitäytyä näin fyysisen maailman puolella. Mikäli sielumittari tyhjenee, Raziel päätyy henkimaailman puolelle, josta takaisin voi loikata vain sielumittarin ollessa täysi. Mikäli kuolema korjaa henkimaailmassa, homma on sen jälkeen paketissa.

Aivan täysin avoimeen pelikokemukseen ei peleissä päästä, vaan kyseessä on enemmänkin vapauden illuusio, jota pitkin edetään yllättävänkin suoraviivaisesti. Jatko-osa vetää mutkia vieläkin suoremmaksi ja onkin enemmälti putkessa etenevä toimintaseikkailu. Muisti teki pelikaksikon suhteen tepposet, sillä etenkin ensimmäisestä Soul Reaveristä oli mieleen painunut muistikuva huomattavasti eeppisempänä seikkailuna kuin millaiseksi todellisuus osoittautui näin 25 vuotta myöhemmin.

Pelillisesti molemmat pelit ovatkin vanhentuneet yllättävän huonosti. Vika ei ole sinänsä ohjauksessa tai edes pelisuunnittelussa, sillä on kuitenkin muistettava, että peleillä alkaa olla jo ikää. Myös taisteluissa on ihan ideaa. Vampyyrit eivät nimittäin kuole vain turpiin mättämällä, vaan ne pitää joko seivästää, polttaa, tai viskata veteen.

Silti, vaikka remasterointi parantelee alkuperäisen pelin ohjausta ja lisää pakettiin hieman epämääräisen kartankin, nykynäkökulmasta todella autiot käytävät, kerättävän ja löydettävän vähyys ja hyvästä ideastaan huolimatta nopeasti itseään toistavaksi käyvä taistelu puuduttavat.

Sen sijaan pelikaksikon paras osa, eli tarina, ei ole vanhentunut lainkaan huonosti. Erikoinen ja monivivahteinen tarina tempaa helposti mukaansa, eikä suinkaan vähiten mainion hahmogallerian ansiosta. Raziel itse on todella hieno hahmo ja näissä peleissä pääpahiksen roolissa oleva Kain ei jää paljoakaan jälkeen. Vaikka kokonaisuudessa on kieltämättä jonkin verran hupaisaa kulmikkuuttakin, tarina pelastaa paljon.

Grafiikoiden uudelleen masterointi on tehty vanhoja pelejä kunnioittaen, eli kyseessä on käytännössä vain resoluutio- ja tekstuuripäivitys vanhasta. Monilta osin etenkin toinen Reaver näyttää samalta kuin ennenkin, mutta vain terävämpänä. Tämä ei ole varsinaisesti moite, sillä pelien visuaalinen suunnittelu on edelleen ihan pätevää ja vaikka nykynäkökulmasta molemmat pelit myös näyttävät vanhentuneilta, ulkoasussa on kivaa nostalgiaa mukana.

Soul Reaverit eivät ole nykysilmin katsottuna varsinaisesti huonoja pelejä, mutta on aika helppo kuvitella, että pelejä aiemmin pelaamattomalle ei välttämättä aukea se, miksi nämä olivat omana aikanaan hittejä. Myös minä, joka pelit pelasi jo silloin muinoin, joutui rapsuttelemaan hieman päätään sen suhteen, että eikös nämä olleet tämän kummempia tuotoksia sittenkään. Kuitenkin nostalgiatrippinä pelejä kannattaa harkita, etenkin jos tarinan kimppuun haluaa loikata vielä kerran.