Professori Layton oli aikoinaan yksi Nintendon käsikonsolien tunnistettavimmista hahmoista. Leppoisaa ja usein melankolista seikkailua, sekä äkkiväärää ongelmien ratkontaa yhdistelevät pelit ovat edelleen omintakeisia ja tunnelmallisia teoksia, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Kukaan ei kuitenkaan ole ikuinen, ja niinpä sarjan viimeisimmässä osassa silinteripäisen professorin sijasta pääroolin nappaa Laytonin tytär Katrielle.
Liian pitkällä nimellä kastettu peli ilmestyi alun perin kaksi vuotta sitten Nintendon 3DS-konsolille, sekä Applen älypuhelimille. Koska aiemmat pelit olivat DS- ja 3DS-yksinoikeuksia, kännykkänäkemys asiasta vaati kompromisseja kokonaisuuteen. Harmillisesti nämä kompromissit ovat edelleen läsnä pelin Switch-porttauksen myötä.
Aiemmat Laytonit olivat saumattomiksi naamioituja suoraviivaisia seikkailuja, joissa samoihin maisemiin palattiin uudestaan, uusia pulmia ratkoen ja uusiin mielenkiintoisiin hahmoihin tutustuen. Katriellen seikkailu on sen sijaan huomattavasti episodimaisempi. Tarina rakentuu kuuden toisistaan erillisen mysteerin ympärille, mikä ikävästi pilkkoo myös tarinaa palasiksi. On selvää, että Level-5:n tarkoitus on ollut tehdä pesäeroa Katriellen ja professorin seikkailujen välille, mutta ainakin itse nautin yhtenäisestä, pitkästä tarinasta erillisiä tarinoita enemmän.
Pelinä miljonäärin salaliitossa ei toisaalta ole sen kummempaa vikaa. Kuten ennenkin, ruutuja kolutaan uusien ongelmien ja ongelmia helpottavien vihjekolikoiden toivossa. Välillä jutellaan kaupungin hahmojen kanssa ja etsitään vihjeitä tarinakaaren rakennusaineiksi. Tässä kohden Switch-versio eroaa edeltäjistään hieman. Irti telakasta peliä on mahdollista pelata kosketusnäytön avulla, mikä onkin edelleen se selkeästi paras vaihtoehto. Telakassa kiinni ruudulla näkyvää kursoria liikutellaan ohjaintatilla, joka periaatteessa kyllä toimii, mutta tuntuu heti kättelyssä työläämmältä vaihtoehdolta kuin ruudun naputtelu. Kursori liikkuu kyllä rivakasti, mutta välillä jopa liian kanssa ja etenkin vihjekolikoita kerätessä turhauttavan tarkka sihtailu on tarpeen.
Myös pelin pihvi, eli ongelmat, on toteutettu samalla tavalla. Ohjaintatille on yleensä keksitty uutta käyttöä jokaista ongelmaa varten, mutta ratkaisut ovat toisinaan hieman kyseenalaisia. Pahinta on kuitenkin se, että pelin käyttöliittymä tökkii ohjaintatilla pelatessa jatkuvasti vastahankaan. Aina ei ole selvää, milloin kyseessä on varsinainen ongelman ratkaisu, vai sitten pelkkä sitkeästi ruudulla napottava opastusruutu.
Kosketusnäytöllä peli toimii kuten ennenkin, ja on puutteistaan huolimatta ihan mukavaa pähkinöiden pureskelua. Puzzlet ovat pääsääntöisesti päteviä, ja jo varsin varhaisessa vaiheessa aivolihaksiaan joutuu jumppaamaan ihan huolella. Katriellen tarinan ongelmissa pääasiallinen ajatus tuntuu usein olevan käsillä olevan ongelman päälaelleen kääntäminen ja laatikon ulkopuolelta vilkuilu. Sinänsä mukavaa, mutta pelin edetessä ongelmien logiikan alkaa tajuamaan paremmin, mikä samalla myös helpottaa ongelmien ratkaisemista.
Toteutus ei ole ikävä kyllä käännöksessä oikein onnistunut. Musiikki on erinomaista toki edelleen ja ääninäyttely yhtä pökkelöä kuin ennenkin. Sen sijaan Laytonien yleensä viehkeä ulkoasu on etenkin television ruudulta pelattuna melkoisen hirveää sotkua. Ulkoasu ei skaalaudu ruudulle kunnolla ja lopputulos jää oudon sameaksi ja suttuiseksi. Pahimpana yksityiskohtana hahmot eivät oikein kestä lähempää tarkastelua. Silmät seisovat lautasina päässä ja yksityiskohtien vähyys on merkittävää. Pienellä ruudulla nämä asiat eivät tietenkään haitanneet aivan yhtä paljon.
Pahoittelut, että arvio meni tällä erää hieman valittamisen puolelle, mutta Laytonien seikkailut olivat itselleni yksi rakkaimista pelikokemuksista 2010-luvulla. Katriellen seikkailu oli jo ilmestyessään pieni pettymys, eikä porttaus paranna peliä harmillisesti lainkaan. Jos taas Laytonit eivät ole ennestään tuttuja, Katriellen seikkailua kannattaa ainakin harkita. Vinksahtanut tunnelma ja mainiot ongelmat pitävät varmasti otteessaan ja toivottavasti saavat harkitsemaan niiden parempien pelien puoleen kääntymistä.