McLintock! eli suomalaisittain Lännen hurjapäät on vuonna 1963 valmistunut länkkäri, jonka tähtinä nähdään tekoajankohdan voimakaksikko John Wayne ja Maureen O'Hara. Tarina perustuu löyhästi William Shakespearen näytelmään The Taming of the Shrew, joka suomeksi yleensä käännetään Kuinka äkäpussi kesytetään. Jotta soppa olisi oikein tekemällä tehdyn tuntuinen, toimii tuottajana Waynen oma poika Michael Wayne, ja sivuosassa nähdään toinen Waynen poika Patrick Wayne.
Elokuva alkaa vahvasti. Eletään 1800-luvun Arizonassa, jossa paikallinen karjaparoni George Washington "G.W." McLintock (Wayne) pitää itsevarmasti Herran kurissa ja nuhteessa koko yhteisöä, oli sitten kyse omista bisneksistä, paikallisista poliitikoista, lainvalvojista, intiaaneista tai armeijasta. Ainoa, jota McLintock ei tunnu pystyvän pitämään kurissa, on hänen oma vaimonsa. Karjaparonin edessä nimittäin herroittelevat ja kumartelevat kaikki, ja vain oma siippa antaa kuulua, miten asiat oikeasti ovat.
Parasta tässä parituntisessa elokuvassa on dialogi, joka valitettavasti sekin menettää teränsä loppua kohti. John Wayne tuntuu jokaisessa elokuvassa esittävän lähinnä itseään, mutta lopputulos toimii. Esiintyminen on varmaa, ja dialogi soljuu suusta vakuuttavasti joka tilanteessa. Vuorosanoja on mukana niin paljon, että ruutua saa tuijottaa herkeämättä koko ajan. Toisin sanoen hiljaisia suvantohetkiä ei juuri ole. Leffan tasapainotus lähtee lapasesta viimeisen 45 minuutin aikana, jolloin tapahtumat laukkaavat eteenpäin hurjaa vauhtia. Epäonnistumisen kruunaa se, että loppuratkaisu läväytetään ruudulle aivan yllättäen.
Teknisesti McLintock! on hyvin tehty, ja fyysisyyttä painottava työskentely muistuttaa tarinan juurista nimenomaan näytelmänä. Lavasteisiin on laitettu selvästi rahaa, ja Arizonan maisemat ovat upeita. Joissakin kohtauksissa on lisäksi paljon ihmisiä, mikä on asettanut vaatimuksia ohjaajan kyvylle johtaa työryhmäänsä.
Kokonaisuutena McLintock! on vahvalla ammattitaidolla tehty länkkäri, joka on ollut liiankin varma itsestään. Tällaiset elokuvat ilmeisesti möivät hyvin silloin 1960-luvun alussa, joten sitä on päätetty katsojille antaa. Mitään syvällistä sanomaa ei näkemästään kannata jäädä etsimään.