Kuolema Niilillä

Moneen kertaan palkittu näyttelijä ja ohjaaja Kenneth Branagh on syystä tai toisesta päättänyt ryhtyä tekemään uudestaan Agatha Christien (1890-1976) Hercule Poirot -romaaneja elokuviksi. Vuonna 2017 saatiin varsin loistava Idän pikajunan arvoitus, ja sitä seuraavaa eli Kuolemaa Niilillä viivästytti koronaviruksen jylläys. Mutta odotus on ohi, ja Kuolema Niilillä on julkaistu Blu-raylla. Elokuva jatkaa edeltäjänsä askelmerkeillä, eikä valittamisen aihetta juuri ole. Kunhan vain katsoja muistaa sen, ettei nyt ole kysymys räväkästä toimintaelokuvasta.

Eläkkeellä oleva belgialainen poliisi Hercule Poirot (Branagh) päätyy ystävänsä pyynnöstä mukaan Niilin risteilylle laivassa nimeltä Karnak. Eräänä yönä tapahtuu tietenkin murha, ja syyllisen on oltava joku laivalla olijoista. Varsin pian käy selville, että melkein jokaisella matkustajalla olisi ollut motiivi ottaa uhri hengiltä, mutta kuka sen lopulta teki? Tarina sisältää melkoisen mittavan kavalkadin erilaisia henkilöhahmoja, joista jokaisella on omat motiivinsa. Tämä asettaa katsojalle jonkinlaisen haasteen, sillä katsomaansa on pohdittava ja painettava mieleen, mitä ruudulla onkaan näytetty. Seurauksena on, että moderni katsoja saattaa saada leffasta enemmän irti toisella katsomiskerralla. Tämä ei ole huono asia, mutta se kannattaa muistaa.

Elokuva kulkee eteenpäin omalla verkkaisella tahdillaan, ja mukana on yllättäen ja onnistuneesti myös kuvausta Poirotin omasta henkilöhistoriasta. Romaaneissa Poirotin omaa hahmoa ei juurikaan käsitellä, joten elokuvan aloittava kuvaus ensimmäisestä maailmansodasta tuo belgialaisen omalaatuisen poliisin läheisemmäksi katsojalle. Ratkaisu toimii hyvin myös siksi, että koko tarinan teemana on intohimoinen rakkaus ja se, mihin moinen voi ihmisen ajaa.

Idän pikajunan arvoituksen malliin niin puvustus kuin lavasteetkin ovat huippuluokkaa. Vaatteet ja maisemat kuljettavat katsojan 1930-luvun tunnelmaan, eikä vaikutelma rikkoudu hetkeksikään. Joitakin moderneja tehokeinoja on mukana esimerkiksi värimaailman ja joidenkin digitaalitehosteiden suhteen, mutta siitä huolimatta katsoja pidetään tiukasti kuvatun aikakauden tunnelmassa.

Jos nyt jotain huonoa pitää Kuolemasta Niilillä sanoa, eivät henkilöhahmot ole yhtä mielenkiintoisia kuin Idän pikajunan arvoituksessa. Tapahtumapaikat ovat eittämättä komeita, mutta niissä ei ole minkäänlaista uhkaa, joka lisäisi ainakin psykologisessa mielessä panoksia. Ja jostain syystä Hercule Poirot on tälläkin kertaa poikkeuksellisen urheilullinen juosten murhaajan perässä ase kädessä luoteja väistellen. En varmaankaan koskaan totu tällaiseen Poirotiin. Toisaalta tällaiset lyhyet urheiluhetket eivät millään tavalla haittaa kokonaisuutta.

Mikäli Branaghin Poirot-elokuvat jatkuvat, toivottavasti kolmannessa elokuvassa paneudutaan vielä enemmän Poirotin menneisyyteen käsillä olevan rikoksen selvittämisen lisäksi. Näin mahdollisesti hieman pitkäpiimäisen selvittelyn vastapainoksi on tarjota katsojalle lisäymmärrystä siitä, miksi Poirot on sellainen kuin on.

Lisämateriaalit ovat yhtä maltillisesti ja huolella toteutettuja kuin koko muu elokuvakin. Leffan tekemisestä puhutaan tavalla ja toisella juuri niin kuin odottaa sopii, ja se antaa lisätietoa varsinkin koskien pohjalla olevaa romaania kirjailijoineen.

Kuolema Niilillä on suositeltava katsomiskokemus, kunhan vain osaa asennoitua oikein sen verkkaiseen tapaan kertoa tarinansa.