Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Shenandoah

Kunnian laakso

Yllättävän vaativilla toimintakohtauksilla höystetty laadullisesti epätasainen länkkäri vuodelta 1965.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Kunnian laaksolla on erikoinen alkuperäinen nimi Shenandoah. Se kertoo omaa maatilaansa Virginian osavaltiossa hoitavasta Charlie Andersonista (James Stewart), joka koettaa turhaan pysytellä erossa Yhdysvaltain sisällissodasta. Tilan asukit joutuvat kuitenkin niin etelän kuin pohjoistenkin joukkojen ahdistamiksi. Lopullinen niitti on, kun perheen nuorimmainen poika Boy jää pohjoisen joukkojen vangiksi.

HQ

Vuonna 1965 valmistuneen elokuvan tarina on hyvinkin yksinkertainen. Tämä jättää leffan keskiöön henkilöhahmot, jotka painottuvat ennen kaikkea perheeseen, ja sen ohella myös miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Stewartin esittämä Charlie on maatilan ehdoton patriarkka, jonka johtajuutta ei missään vaiheessa kukaan kyseenalaista. Toinen huomionarvoinen seikka elokuvassa on, että sekä pohjoisen että etelän joukoista luodaan omanlaisensa moraaliton kuva. Näin ollen sodan kumpaakaan osapuolta ei nosteta sankariksi.

ShenandoahShenandoahShenandoah

Dialogia on paljon, ja se on varsin teennäisen tuntuista. Lisäksi kohtaukset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvinkin rauhallisia jutusteluhetkiä. Tämä luo mielikuvan siitä, että tarina on ehkä alun perin ajateltu esitettäväksi teatterin lavalla. Lisäksi erikoistehosteet ovat sanalla sanoen alkeellisia, mikä alkaa häiritsemään loppua kohden.

Mieleen jäävät myös musiikki ja kourallinen vaativia toimintakohtauksia. Taustalla soivat lurautukset eivät nimittäin tunnu istuvan lainkaan muuhun kokonaisuuteen tai muuten luotuun tunnelmaan. Käsiteltävät aiheet ovat kautta linjan vakavia, ja sävelmät sopisivat paljon paremmin komediaan. Toimintakohtaukset puolestaan jäävät mieleen, koska niissä nähdään hämmentävän paljon ihmisiä, ja akrobatia on suorastaan ilmiömäistä. Tällä tavalla intiimit keskustelut sisätiloissa vaihtelevat suurten ja vauhdikkaiden joukkokohtausten kanssa luoden elokuvalle epätasaisen jälkimaun.

Tämä on mainos:

Pahimmaksi pulmaksi koen sen, että naseva loppuratkaisu puuttuu kokonaan. Totta kai tarina saavuttaa päätöksensä, mutta katsojan sisäinen tuntu on se, että hänet jätettiin tunnetasolla ikävästi roikkumaan. Kunnian laakso ei missään tapauksessa ole kelvoton elokuva, mutta myöskään lajityyppinsä merkkiteoksiin se ei lukeudu.

ShenandoahShenandoah
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Kunnian laakso

Kunnian laakso

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Yllättävän vaativilla toimintakohtauksilla höystetty laadullisesti epätasainen länkkäri vuodelta 1965.



Ladataan seuraavaa sisältöä