Aikataulustaan lykkäytynyt Wii-uutuus Lead the Meerkats näkee päivänvalon viimein 28. toukokuuta. Julkaisuajan vahvisti pelistä vastaava Lapland Studio, joka samalla kertoi, että jokaisesta ensimmäisenä päivänä myydystä pelistä lahjoitetaan tietty summa Friends of the Kalahari Meerkat -projektille.
Peli perustuu meerkattien eli nelisormimangustien elämään. Yksi mangusti joutuu erilleen laumastaan ja päättää perustaa uuden lauman. Pelaaja pääsee kaivamaan tunneleita, etsimään ruokaa ja kasvattamaan lauman elinaluetta ja kokoa.
Elintilasta käydään myös kamppailuita kilpailevien laumojen kanssa, jolloin pelaaja joutuu tekemään nopeita päätöksiä tilanteen kehittyessä.
Peli julkaistaan ladattavassa muodossa Wiiware-palvelun kautta.