Jos peliä pitäisi luonnehtia yhdellä lauseella, se kuuluisi näin: kaikki on valtavaa ja Mario on pieni. Mariomaailmat, joissa mennään ympäri jättihirviöiden seassa ovat aina olleet minusta sarjan kiinnostavimpia ja luovimpia. Siksi minun onkin vaikea pidätellä ilonkyyneliä kun Super Mario Galaxy 2 paljastetaan ja kaikki näyttää mahdottoman isolta.
Yhdessä ensimmäisistä kentistä käytän elegantisti ylikokoista kolikkoa ponnahduslautana. Laskeutuessani saan aimo sätkyn, kun valtaisa Petey Piranha pukkaa isosta vihreästä putkesta vieressäni ja napsuttaa leukojaan perääni kuin mureena. Kyllä vain, Super Mario Galaxy 2 on puhdasta fanipoikailottelua muodossa, jossa vain Nintendo pystyy sen tarjoilemaan.
Ystävällinen Yoshi-dino tekee pelissä paluun ja jälleennäkeminen on vähintäänkin riemukas. Valituista galakseista löytyy pieni pilkullinen muna, jonka kevyt pukkaaminen saa sauruksen kuoriutumaan. Yoshilla ratsastavan Marion ohjaus ei juuri muutu, paitsi että Yoshin pitkää kieltä voi käyttää ylimääräisenä etuna. Wiimoten napautuksella Yoshi voi joko niellä vihollisia ja sitten taas sylkeä epatot ulos, tai leiskautella iloisesti ympäriinsä maailmasta löytyvien kiikkupisteiden varassa.
Yoshin ohjaus vaatii hieman totuttelua, mutta hetken harjoiteltuani singahtelen jo akrobaatin lailla paalujen välillä ja takaisin maan kamaralle. Vihreä ystäväni nielee auliisti liian lähelle pukkaavat vaarat ja sylkee pommit takaisin heittäjilleen.
Yoshi voi myös poimia lukuisia erilaisia power-upeja. Demossa näistä nähtiin kaksi. Ensimmäinen on chilipalko, joka lisää Yoshille tulta kinttuihin ja tyypillisen Mario-logiikan mukaan antaa sauruksen sännätä vaikka seinää ylös. Toinen on sininen mango, joka päästää Yoshin leijumaan ilmapallomuodossa.
Jos edellisen pelin pomotappelut miellyttivät, pettymystä ei tuoteta nytkään. Demon aikana koko ruutu pakkautui niin täyteen valtaisaa lohikäärmemäistä lieroa, että automaattinen reaktioni oli pötkiä pakoon. Se ei tietenkään juuri auttanut, kun seisoo planeetalla, joka on mainittua lieroa pienempi.
Enimmäkseen Super Mario Galaxy 2 seuraa edeltäjänsä mallia. Pelistä löytyy suuria ja pieniä planeettoja kaikenlaisissa epätodennäköisissä muodoissa. Uutuutena Nintendo on lisännyt peliin lipunmuotoiset tarkistuspisteet, jotka aktivoituvat koskettamalla ja tarjoavat pelaajalle pisteen, josta jatkaa kun moka koituu kohtaloksi.
Pääosin peli on hyvin tutunoloinen. Silmääni tarttui muutamia graafisia parannuksia, kuten taivaan muuttuminen galaksin halki lennellessä, mutta pelin teknistä rakennetta ei juurikaan olla muutettu. Marion ohjaus toimii täsmälleen samoin ja joitain elementtejä on selkeästi kierrätetty, kuten tekijät lupasivatkin - esimerkiksi edellisen osan jättimäiset mustekalaotukset.
Demossa nähdyt galaksit muodostivat silti hyvin erilaisen kokonaisuuden kuin mitä viimeksi nähtiin. Jatko-osassa leikitään painovoimalla yhtä paljon ellei enemmänkin kuin edeltäjässä, ja eräässä galaksissa painovoima muuttui jatkuvasti ja niin voimakkaasti, että olin iloinen etteivät kehittäjät sentään olleet tehneet Mariolle animaatiota, jossa ukko oksentaa merikipeyttään. Toinen uusi lelu on pora, jonka Mario voi poimia, ja jolla voi kaivautua suorassa linjassa planeettojen sisään.
Ensimmäinen peli keräsi kritiikkiä turhasta helppoudesta, ja kehittäjät kertovat kiinnittäneensä tähän erityistä huomiota. Itse väittäisin olevani kaiken Mario-liitännäisen veteraani, eikä demo juurikaan tuottanut minulle vaikeuksia. Poikkeuksena ehkä eräs kenttä, joka muistutti melkoisesti esikoispelin kenttää, missä pelaajan tehtävänä oli kerätä pieniä rahoja Luigin naamakuvan päältä samalla kun tasot, joilla pelaaja seisoi koko ajan hävisivät. Tällä kertaa tasot eivät kadonneet vaan sen sijaan siirtyivät aina kun heilautin Wiimotea - ja sadan myntin keräämiseen annettiin vain neljä minuuttia. Haastavaa!
Yrityksiä vaadittiin muutama, mutta sain kuin sainkin tähden, ja riemu saavutuksesta oli sanoinkuvaamaton. Olin kuin olympiavoittaja, joka kohottaa kultamitalliaan fanien hurrattavaksi. Parhaisiin Mario-peleihin kuuluva riskinoton ja sen palkitsemisen meno toimii kakkososassa oivasti. Mahan täydeltä perhosia kun loikkaa ja toivoo parasta - ja sitten yltiöpäinen riemu kun yritys onnistuu. Super Mario Galaxy 2 toimittaa juuri tätä tunnetta.
Kuinka sopivaksi kehittäjät ovat rukanneet vaikeustasoa on vielä arvailun varassa, sillä meille ei kerrottu, mistä kohdasta peliä demon galaksit ovat. Viimekädessä ratkaiseva nimittäjä ei kuitenkaan ole vaikeus, vaan pelistä irtoavan ilon määrä.
Viihdyin mainiosti nintendon tarjoaman demon parissa, ja näppini syyhyävät päästä koko pelin kimppuun. Joku voi ehkä valittaa, että Nintendo pelaa varman päälle tehdessään saman pelin kahdesti, Minua tämä ei kuitenkaan häiritse yhtään, sillä tulos vaikuttaa olevan yhtä mainio kuin mitä Super Mario Galaxy oli.