Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Kikka!

Kikka! on pätevä elokuva, mutta sisällöltään kevyt

Hyvin tehty elokuva on sisällöltään laihanlainen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Kikka!Kikka!
Sami Kuokkanen

Elokuva Kikka! kertoo nimensä mukaisesti laulaja Kirsi "Kikka" Sirénin (1964-2005) urasta. Keskiössä on nimenomaan se ura laulajana, ja muuta yksityiselämää lähinnä vain sivutaan pahenevaa alkoholiongelmaa lukuun ottamatta. Elokuvasta tuskin muodostuu ajaton klassikko, mutta jos Kikan laulut olivat jollakin tavalla tärkeitä lapsena tai nuorena, on luvassa vajaan kahden tunnin verran hyvin tehtyä viihdettä. Olkoonkin, että sitä tarinaa on lopulta varsin laihanlaisesti.

Elokuva alkaa nuoren Kikan (Sara Melleri) yökerhoelämästä vuonna 1986, jolloin tuleva laulaja tapasi tulevan managerinsa Paulan (Elena Leeve). Heti aluksi ei seksuaalisuudella kiusoitteleva tyyli vaikutusta tehnyt, mutta Kikan sinnikkyys tuotti lopulta tulosta, ja korkojen kera. Korkealla käytiin, mutta laskukin oli varsin raju, eikä kaikkia haaveita koskaan saatu toteutetuksi. Lopulta huonot elintavat ja alkoholi vaativat veronsa.

Olen viime aikoina katsellut useita erilaisiin taitelijoihin ja artisteihin keskittyviä elokuvia. Jostain syystä ne kaikki tuntuvat painottavan ennen kaikkea sitä surkeutta ja elämän - usein itse aiheutettuja - ongelmia. Kyse voi olla siitäkin, että juuri se alamäki kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin nousukiito menestykseen. Tällainen käsittelytapa johtaa siihen, että elokuvasta tulee hieman yksitoikkoinen blues, jossa elämä on yhtä kärsimystä hymyilevän kuoren alla.

Tämä on mainos:
Kikka!Kikka!
Sami Kuokkanen

Elokuvana Kikka! kärsii sisällön puutteesta. Päähenkilön eri vaiheita on kuvattu ja näytelty erittäin hyvin, ja lavastuskin on viimeisen päälle aina menossa olevan aikakauden mukaista. Toisin sanoen katsominen ja tarinassa mukana pysyminen on erittäin helppoa, ja sehän on tietysti pääasia. Kikan musiikkiakin kuullaan niihin soveltuvissa kohdissa, ja tämäkin osuus on hoidettu hyvin. Mutta kuten sanoin, Kikka itse jää henkilönä hyvinkin ohueksi. Toki on mahdollista, että hän oli aidostikin yksinkertainen eikä mitenkään syvällinen, mutta rohkenen epäillä.

Leffassa tuodaan onnistuneesti draaman keinoin esille se, ettei Kikkaa kovinkaan korkealle arvostettu artistina, vaikka levyjä hyvin myytiinkin. Kikka yrittikin uransa lopulla korjata imagoaan, mutta se epäonnistui. Hän oli leimautunut tietynlaiseen lokeroon, eikä päässyt siitä enää pois. Kikan olisikin pitänyt mukautua tilanteeseen ja antaa kansalle sitä, mitä se halusi. Tähän hän ei ilmeisesti kyennyt tai halunnut.

Kokonaisuutena Kikka! on paljon parempi elokuva kuin mitä ehkä ennakkoon sopisi odottaa. Äänet on miksattu hyvin kohdilleen, sillä kaiken aikaa niin puheesta kuin musiikistakin saa hyvin selvää. Sara Mellerille ennustan hyvää jatkoa uralla, sillä rooliin paneutuminen on ensiluokkaista.

Tämä on mainos:
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä