Suomi
Uusin ensin
Atrás

Viihde

Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

TV-sarjat


Gotham 4.kausi

SPOILEREITA ! melkoisia taas tässä !

Melkoista settiä taas vedetään ja varsinkin siitä puolenvälin jälkeen loppua kohti aivan käsittämätöntä meininkiä. Vois luulla että joku Darren Aronofsky ois tälläistä settiä luonut.

Jokeri(t) nostetaan oikein kunnolla jalustalle ja kaikki tähän astiset versiot kyseisestä hepusta on tähän kahjoon verrattuna aivan lastentarhakamaa. Hienoa myös kuinka kaksi täysin erilaista "Jokeria" tähän on taitavasti ujutettu mukaan... ei ole mitään vastavaa ollut, noh ehkä New52! pimeimmät ja sairaimmat sarjis versiot vetää jotenkuten tälle kieltämättä vertoja ja niistä on tosiaan tähän paljon myös ammennettu... myös No Man's Landista on vähän viitteitä otettu... jopa Arkaham Asylum pelistä tulee eräs kohtaus todella vahvasti mieleen ja myös viimeisestä trilogian pelistä kans... ja vähän sieltä sun täältä on otettu murusia mukaan mutta homma kuitenkin muokataan täysin omanlaisekseen kaikkien hahmojen osalta...

....mutta millä tavalla ! ei voi kuin ihmetellä tekijöiden uskallusta oikeasti tykittää menemään täysillä ! Upeata myös kuinka mahtava ja kattava hahmokatras tähän on saatu ujutettua mukaan, kunnioittaa perinteitä mutta vie homman myös aivan uusille urille todella onnistuneesti ! Edelleen kuitenkin Jim Gordon tässä kaiken keskipisteessä, kuten on alusta asti ollut mutta silti kaikille tulee runsaasti tilaa kasvaa ja sitä kautta koko kaupunkin on tämän homman suuri tähti.

Harvinaista että hyvin alkanut sarja, vaikka eka kausi hitusen hitaasti mutta silti laadukkaasti liikkeelle lähti, sen kuin vain tykittää entistä parempaa menoa neloskauden päätteeksi ja jättää todella kovat odotukset päätöskaudelle. Nykyään kun tuntuu aika nopeasti alkavan taso todella kovasti sarjoissa heittelehtiä ja niitä väkisin venytetään mutta onneksi ei tätä. Jos päätöskausi pystyy yhtään lunastamaan todella korkealle nousseita odotuksia niin tämä kyllä menee meikäläisellä yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi sarjaksi...

...tässä muutetaan ja tehdään asioita todella rohkeasti ja tavalla joka vetää välillä kyllä hiljaiseksi että kuinka tekijöillä oikeasti on munaa tehdä jotain tuollaista ! Tämä ei sitten todellakaan ole mikään lastensarja vaan vetää aivan sairaan vaihteen päälle taas parhaimmillaan... ihmetyttää edelleen kuinka ovat uskaltaneet ylipäätään tehdä näin radikaaleja juttua.

Oikeastaan ensimmäistä heikkoa lenkkiä ei hahmokavalkadista löydy ja tässä heitä riittää todella paljon. Kaikkien näyttelijät tekevät aivan huikeata työtä, joka on todella hatunnoston arvoinen suoritus koko tekijätiimiltä. Sairaan raikasta menoa, jossa ei todellakaan mennä sieltä missä aita on matalin, ei missään vaiheessa, ei yksittäisessä kothtauksessakaan. Todella raikas tuulahdus ja visio.

From madness comes clarity.
From love comes hatred.
From darkness comes light.

Gotham Season 4 "Jeremiah" White Band Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=p7xWlfV5jAk

Gotham Season 4 "See Your Own Darkness" Extended Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=lp_bsz_4e3U
Arte Et Labore
  • 0
Cobra Kai - Kausi 1 on nyt katsottavissa ilmaiseksi vajaan parin viikon ajan Youtubessa !

Cobra Kai Season 1: The Karate Kid Saga Continues
https://www.youtube.com/playlist?list=PLxm--8AYWEDelTYpYi2zulMEw-0T-M5IH&fbclid=IwAR0Fb0gDGlDX7s2VbJhW6EzofAUQUT1gxiAEIVT9E-dZ2XaQ5_HkZzwWGnM
Arte Et Labore
  • 0
The Witcher Netflix showrunner teases season 2: "There's a stronger drive to the story"
https://www.gamesradar.com/the-witcher-netflix-season-2-lauren-s-hissrich-interview/?utm_content=bufferebfd5&utm_medium=social&utm_source=facebook&utm_campaign=buffer_grfb&fbclid=IwAR1tNQcvZ5esn961pOrbZbbfiAoIKtwz72fguYt_4X0xYtzbsLDvnzeF3og

"What's great about season two, I can tell you, is that, in what we've written, the story becomes much more focused. There's a stronger drive in the story, because all of the relationships that we've been setting up in season one, actually start to come into fruition in season two," Hissrich tells GamesRadar+"
Arte Et Labore
  • 0
Jaa'a.. tuli tuossa väsättyä tuosta Titans tv-sarjasta juttua mutta tämä p*ska foorumi ei taas jostain syystä sitä anna tänne laittaa... jää vaan taas pelkkänä valkoisena tuohon loputtomasti lataamaan...
Arte Et Labore
  • 0
En ymmärrä miksei tämä p*skakikkare anna välillä lähettää tekstiä mitä tuohon kirjoittaa. Tehnyt mm. John Wick 3 kanssa ainakin leffojen puolella ja parin muunkin...

...nyt tästä Titans sarjasta ei pysty meikäläinen tänne tekstiä laittamaan.

Noh, kait se on lähdettävä muille foorumeille tästä kirjoittelemaan.
Arte Et Labore
  • 0
"...nyt tästä Titans sarjasta ei pysty meikäläinen tänne tekstiä laittamaan.

Noh, kait se on lähdettävä muille foorumeille tästä kirjoittelemaan."

Jos et vielä mennyt, niin kuvaile ongelma hieman tarkemmin niin osaan laittaa viestiä asiasta koodivelhoille?
"There is no samurai code in battle!"
  • 0
Jää vaan kuva kokonaan valkoiseksi eikä mene "eteenpäin". Tehnyt välillä aiemminkin ainakin John Wick 3 en saanut leffapuolella laitettua ja pari muutakin kertaa tehnyt. Tuota Titansia (siis sen Wordilla aluksi kirjoittelin ja siitä kopsasin) kokeilin sillain myös että kirjoitin vaan siitä alusta tähän suoraan pienen pätkän ja sitten lähettää mut ihan sama ongelma.
Arte Et Labore
  • 0
Vaikuttaa toi kyllä aikamoisen kieliposkella vedetyltä ja aivan joltain muulta mitä yleensä DC on tuottanut... Jokeri näyttää saaneen taasen uuden vallan vakuuttavan äänen.

Harley Quinn & Her Team of Super Villains (Poison Ivy + more!)
https://www.youtube.com/watch?v=RsMFpd-X910
Arte Et Labore
  • 0
Crime Story (1986-1988 ) 2 tuotantokautta

Heti alkuunsa kättelyssä sanottava että hieno tunnari tässä, eikä siis ole mikään erikseen tätä varten tehty vaan ihan ehta biisi Del Sannon - Runaway siis kyseessä, tosin tässä hitusen muokattuna versiona, mutta enemmän kuin hyvin tunnisettavana.

Hommasta vastaa Michael Mann.. itse koettanut Miami Vice sarjaa jonkin verran katsella mutta vaikka kasari on mainio juttu meikäläisen mielestä suht poikkeuksetta, niin jonin siinä vaan oli ettei siihen meikäläinen oikein sillain päässyt täysillä sisään vaan jäi jollain tapaa etäiseksi. Joten pieni pelko oli tätä 25th Anniversary The Complete Series pakettia ostaessa, pitäisinkö tästä yhtään sit !? tässähän pompataan sitten 1960-luvulle mutta siis vuosina 1986-1988 tehty tämä. Netistä vähän etukäteen tietoa katsellen, mistä tässä kyse mutta kuitenkaan ilman liikaa paljastuksia, niin vakuutti sen verran että annetaan tälle reilu mahdollisuus vakuuttaa.

Pilotti jakson toistaiseksi vasta katsonut mutta se vakuutti jo aivan eri tasolla kuin Miami Vice konsanaan meikäläistä mitä sitä oli vähän pidemmälle katsellut. Tässä on todellista tekemisen meininkiä heti alusta asti ja alkaa todella vauhdikkaasti. Toivottavasti taso kuitenkin säilyy eikä sitten valahda tämän vakuuttavan puolitoistatuntisen aloituksen jälleen, kaksi kautta tätä siis tehtiin ja homma ilmeisesti pakettiin saatiin että ei millään tavoin kesken jäänyt. Jotkut hehkuttavat että lopun pitäisi olla huikea ja ikimuistoinen, saapi nähdä ja jos on niin huikea sarja tästä kehkeytymästä meikäläiselle. Kivan auttenttinen meininki tuntuu olevan, toki viihdyttävyyttä lisäten vähän extraa tykitelty ja musapuoli vakuuttaa kans, auttenttisten lavasteiden kera.

Tosiaan pilotti kivasti esittelee henkilöt ja ympäristön jossa porukat lain kummallakin puolella temmeltävät. Pilotissa (joka siis periaatteessa kaksi jaksoa yhdessä) turhaa junnaamista ja jauhamista ei juurikaan esiintynyt vaan homma tosiaan etenee räväkkäästi.

Mike Torello (Dennis Farina) on poliisi joka saa tehtäväkseen jahdata oman erikoisjoukkonsa kera, roistojoukkoa ja heidän pääpomoaan Ray Lucaa (Anthony Denilson) kiinni joiden panokset ryöstöissä nousevat koko ajan astetta kovemmiksi. Tämä kissa ja hiiri leikki muuttuu aste asteelta kait intensiivemmäksi. Farinan näyttelyyn tuo aimo annoksen auttenttisuutta sen että mies oli oikeasti poliisi ennen näyttelijänuraansa.

Takakansi hekuttaa vierailevina tähtinä olevan mm. David Caruso, Julia Roberts, Gary Sinise, Kevin Spacey, Steven Weber, Ving Rhames, Lorraine Bracco, Michael Madsen, Pam Grier, Laura San Giacomo, Stanley Tucci, David Hyde Pierce, Anrew Dice Clay, Beborah Harry...

Vaikuttaa alun perusteella mainiolta löydöltä, joka tähän asti mennyt meikältä aivan totaalisesti ohitse.


Crime Story (1986) Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=IyU_BcEa1Jo

DEL SHANNON "RUNAWAY (CRIME STORY VERSION)"
https://www.youtube.com/watch?v=IyU_BcEa1Jo
Arte Et Labore
  • 0
Toi esittely kyllä herätti vahvan mielenkiinnon tuota kohtaan ja taitanee olla pakkohankinta. Mennyt meikältä täysin ohitse, noiden höpinöiden perusteella saattais olla tyyliä "Twilight Zone" mutta astetta kauhummin & huumoripitoisemmin... ilmeisesti itse Iso Arska ohjannut yhden jakson kans

CamIce Productions
Tales from the Crypt - Kauhua kryptasta - DVD-boksit 1-7
* Höpinää klassikkosarjisten TV-sarjaversiosta vuosilta 1989-1996. Sarjaa näytti alunperin HBO ja Suomen telkkarissa sitä esitti ainakin Yle TV2. Tässä videossa muistellaan pikaisesti koko sarjan parhaita jaksoja ja ihmetellään boksien laatueroja.
https://www.youtube.com/watch?v=YyoLWYQsxZ0
Arte Et Labore
  • 0
Luther

Tähän mennessä 5 kautta tätä tehty. BBC:n tuotantoa... kaudet ovat suht lyhkäsiä ja nopeasti katsottuja, näyttänyt olevan noin neljä-kuuis jaksoa per kausi ja reilustikin vajaa tunti keskimäärin pituutta jaksolla. Joten kovin nopsaan katsoo aina per kauden. Mutta tuo tekee sen että joka ikinen jakso ja joka ikinen minuutti on täyttä rautaa ja taso on huiman korkealla tauotta.

Kaudella saattaa olla aina yksi "isompi paha" vastassa muttei sekään välttämättä koko kautta ole ja "siinä sivussa" on jokaisessa jaksossa vielä toinenkin jakson ajan oleva raakalainen. Jaksot ovat todella rajua tavaraa ja alkaa vetää synkeydessään Black Mirrorin tasolle kovimmillaan.

Pääosassa on John Luther (Idris Elba). Mies ei paljon muiden mielipiteistä välitä ja tuntuu aina olevan erittäin suoraselkäinen ja suorasanainen mies, kuitenkin äärimmäisen arvostettu muiden poliisikollegoidensa keskuudessa. Tulee rikospaikalle ja tekee nopeasti päätelmät ja kertoo oman vankkumattoman mielipiteensä ja hommat hoituu päättyen joko paremmin tai huonommin... rikollisten nappaamisen ulkopuolella siviilielämässä miehellä sen sijaan ei aivan samanlaiset rautahermot ja hahmotus ole oikein mistään... Hahmo kasvaa todella paljon ekan kauden jälkeen ja homma muuttuu aivan totaalisesti ja tekijät todella uskaltavat tehdä melkeinpä mitä vain... tämä on vähän kuin "Seven" poliisisarjana mutta vielä upeammalla päähahmolla ja huh huh millä tavalla nuo rikollisetkin ovat poikkeuksetta tähän luotu, todella älykkäästi ja se millä tavalla Luther heitä vastaan taistelee on poliisisarjassa melkeinpä ennennäkemätöntä. Todella rankka mutta aivan hel*etin loistava.

Vitoskauden lootassa oli mukana mukavasti neljä art cardia ja juliste, joka menee seinälle kyllä. Sarja on niin käsittämättömän vakuuttava ja oikeastaan todella erilainen kuin muut kyttäsarjat ikinä, ollen kuitenkin pelottavan realistinen. Pelkkää tauotonta laatua.

Eka kausi on jo mainio mutta mitä pidemmälle mennään niin homma vaan paranee ja varsinkin päähahmo Luther saa koko ajan aivan uusia ulottuvuuksia, siis ei mitään yliluonnollista vaan todella realistista menoa tämä, siihen nähden ovat saaneet tästä käsittämättömän viihdyttävää vaikka onkin tosiaan aivan s**kelin rankkaa menoa.

Luther - Ep1 Extended Inside Look
Luther star, Idris Elba and series creator/writer Neil Cross take you inside the first episode and inside the mind of Luther himself.
https://www.youtube.com/watch?v=qyxIcBasiJM
Arte Et Labore
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!