Red Faction: Armageddon

Hitaasti edennyt Red Faction -sarja on aina ollut sellainen mukava lisuke räiskintäpelien alati kasvavassa kavalkadissa, jossa erottuminen ja isoimpien nimikkeiden voittaminen tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta. Red Faction Armageddon ja sitä edeltänyt Guerrilla möivätkin sen verta tappiokkaasti, ettei pelisarjalle näillä näkymin nähdä enää jatkoa. Kovin moni tuskin kynttilää sytyttää muistoksi, vaikka joutsenlauluksi äkisti jäänyt Armageddon tarjoileekin sujuvaa ja näyttävää toimintaa.

Juonellisesti peli tuntuu lapsille suunnatulta lauantaiaamun piirretyltä, jossa naurettavan kliseiset "käänteet" seuraavat toisiaan mitäänsanomattoman tympäännyttävässä ja ennalta-arvattavassa jatkumossa. Marsissa asuvaan sivilisaatioon hyökätään, persoonaton pääsankarimme Darius päästää pääpahan vahingossa livohkaan, vuosia myöhemmin pahuus nousee takaisin jälleen Dariuksen virhearvioinnin takia, vain yksi mies voi pelastaa planeetan ja maineensa. Tarinallisesti peli ei siis anna mitään kiinnostavaa koukkua, mutta pelattavuus on onneksi hiottu korvaamaan näitä puutteita.

Aiemmissakin osissa hienolta näyttänyt ympäristön tuhoaminen on mukana myös Armageddonissa, joka luo räimimiseen niin hauskuutta että taktisia etuja kuin ongelmiakin. Säiliöiden, rakennusten ja muun irtaimiston pirstaloiminen on tyydyttävää laajan asevalikoiman puolesta, josta voi poimia perusrynkkyjen ohella erinäisiä sci-fi-kiväärejä sekä useanlaisia räjähteitä. Suojien ja kulkureittien tuhoutuessa ongelmaksi nousee kuitenkin eteneminen: Darius tallustaa pitkälti leveää putkea myöten, joka pakostakin hajoaa ajoittain hänen edeltään. Tällöin käyttöön pääsee sisustuksen korjaava rannevempain, joka palauttaa hetkessä juuri tuhotut polut takaisin hyötykäyttöön. Laitteen käyttötarkoitus on kuitenkin muutoin melko vähäinen, mikä pitkälti johtaa pelaajan ensin tuhoavan ympäristön taistelutilanteessa vain korjatakseen sen takaisin ennalleen. Turhauttavia hetkiä koetaan ajoittain Dariuksen jumittuessa raunioihin loukkuun, jolloin usein ainoa pakotie on tallennuspisteen uudelleenlataus.

Fysiikan rajojen ongelmista huolimatta itse toiminta on hyvinkin sulavaa ja ajoittain jopa mukavan pakokauhuista isompien laumojen hönkiessä niskaan luolastojen kattoja ja seiniä pitkin. Uusia aseita jaetaan auliisti tasaisin väliajoin, panoksia löytyy alati ja aseiden tehoja sekä hahmon omia kykyjä pystyy päivittämään. Hiljalleen pöydät kuitenkin kääntyvät liikakin ympäri viholliskohtaamisten muuttuessa liian helpoiksi ja olankohautuksella ohitettaviksi. Isompien, osumaa kestävien mutanttien kanssa saa ladata aina täyslaidallista, mutta rivi-itikat sisäelimineen leviävät matolle yhdellä haulilla, jolloin näitä täysin mielikuvituksettomia avaruusajan öttiäisiä nakuttaa passiivisesti kuin liukuhihnalta.

Kampanjan louhii läpi seitsemään tuntiin, jonka jälkeen tarjolla on vielä ympäristön tuhoamisesta pisteitä jakeleva Ruin-moodi sekä nettipeliksikin vääntyvä Survival, jossa niputetaan porukalla voimistuvia vihollisaaltoja. Selkeitä lisukkeittahan nämä ovat, joten kovin montaa iltaa ei peliä varten tarvitse kalenteristaan varata. Oman aikansa Red Faction: Armageddon on kuitenkin teknisistä ongelmistaan, lievästä puuduttavuudestaan ja täydestä mielikuvituksen puutteestaan huolimatta eritoten sujuva ja ajoittain jopa kaaottisen erinomainen räiskintä, jonka viihdyttävyys ja tuhoutuva ympäristö paikkaavat riittävästi.