Suomi
JäSENARVIO

Control

Kirjoittaja: JHR   2022-05-21

Vuonna 2019 ilmestynyt Control jatkaa oivallisesti Remedyn yliluonnollisemmissa sfääreissä liikkuvien pelien linjalla Alan Waken (2010) ja Quantum Breakin(2016) tapaan.

Yliluonnollisia asioita tutkiva Federal Bureau of Control (FBC) sieppasi aikoinaan pienen pojan nimeltä Dylan Faden. 17 vuotta myöhemmin Dylanin isosisko ja pelin keskushenkilö Jesse saakin työpaikan samaisesta virastosta. Jesse päättää uuden asemansa turvin ryhtyä selvittämään kadonneen pikkuveljensä kohtaloa, mutta onkohan uudella työnantajallakin oma lehmä ojassa?

Remedy on kutonut edellä mainittujen ainesten ympärille surrealistisen painajaisen. Juonenkäänteistä ei ehkä ota joka käänteessä selvää, mutta tarina tarjoaa toisaalta hyvän tekosyyn avoimen pelimaailman tutkimiselle. FBC:n virastotalossa lääniä riittääkin minivaltion verran ja jokainen osasto on oma pieni sokkelonsa, joten mahdollisuus pikamatkustukseen osastojen välillä tulee ennen pitkää todella tarpeeseen. Sitä varten täytyy kuitenkin pääjuonen selvittämisen ohella läpäistä myös sivutehtävä tai pari, jotta pikamatkustuksen mahdollistavia, eri puolille taloa ripoteltuja kontrollipisteitä saisi aktivoitua.

Teleportaation ohella kontrollipisteillä kelpaa myös avata Jesselle uusia kykyjä ja niillä on hyvä palauttaa myös seikkailun tiimellyksessä ehtymään päässyt elinvoima. Lisäenergiaa saa myös vastaantulevien vihollisten nitistämisestä, ja siitä palkitaan myös source-pisteillä, pelin sisäisellä valuutalla jolla puolestaan voi hankkia uusia päivityksiä aseeseen.


Ehdoton ydinosaaminen loistaa silti visuaalisessa ilmeessä. Remedylle tyypilliseen tapaan grafiikat hipovat fotorealistisuutta ja ympäristöt pursuavat hienoja yksityiskohtia. Kunniamaininnan ansaitsee sekin, että Remedyn suomalaisuus näkyy kerrankin myös itse pelissä. Yhtiön pelien vakiobändi Poets Of The Fallin kappaleiden lisäksi soundtrackille on tällä kertaa päässyt myös peliä varta vasten tehdyn Sankarin tangon kaltaisia suomenkielisiäkin lauluja ja äänipuolella Martti Suosalo ilahduttaa rallienglantia vääntävänä sympaattisena talonmies Ahtina.


Aivan liput liehuen Control ei kuitenkaan selviä maaliin asti. Pelin tapa sakottaa kymmenen prosenttia source-pisteistä jokaisella kuolinkerralla alkaa pitemmän päälle tuntua lähinnä turhalta pelaajan kiusaamiselta. Henki on varsinkin kokemattomammalla pelaajalla monta kertaa löysällä kun vihollisia rynnäköi kimppuun lähes loputtomina laumoina joka nurkan takaa ja pelimoottori taikoo kentälle koko ajan lisää, vaikka kyseisen alueen olisi räiskinyt tyhjäksi vastustajista vain hetki sitten. Sivutehtäviäkään ei voi välttämättä suorittaa missä järjestyksessä haluaa, sillä osa sivutehtävistä - ja toisinaan myös pääjuonen eteneminen - vaatii käytännössä onnistuakseen esimerkiksi levitaation kaltaisia erikoiskykyjä, jotka aukeavat käyttöön vasta tiettyjen tehtävien suorittamisen myötä.

Puutteineenkin Control on silti kokonaisuutena varsin onnistunut ja näyttävä pelikokemus. Mikäli yliluonnolliset ainekset tarinoissa vetoavat ja haluaa nähdä Martti Suosalon kääntämässä suomalaisia sanontoja tankeroenglanniksi,Control on ehdottomasti tutustumisen arvoinen valinta.


HYVÄÄ
+ Hienot grafiikat
+ Remedyn suomalaisuus nousee kerrankin esille
+ Martti Suosalon roolihahmo on sympaattinen

HUONOA
- Turhautuminen on väistämätöntä
- Rivipahisten jatkuva räiskiminen alkaa puuduttaa nopeasti

Näyttävä, mutta kova vaikeustaso ja pistetilin sakottaminen kuollessa turhauttavat väistämättä.

Keskiarvo: 8/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10