Ensinnäkin, jos pidät fantasiaroolipeleistä niin sinun tulisi juosta heti kauppaan hakemaan Kingdoms of Amalur: Reckoning. Vaikka se ei pärjää roolipelien kuninkaille, kuten The Elder Scrolls V: Skyrimille tai haastavalle Dark Soulsille, ansaitsee se silti paikan kenen tahansa edellä mainitun pelin ystävän hyllyssä. Vaikka peli on monin paikoin erinomainen, ei se ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista.
Amalur ei ole tarinaltaan siitä parhaimmasta päästä ja kallistuu valitettavasti jopa keskivertoa huonompaan luokkaan. Tarina alkaa nimittäin päähahmon kuolemalla, mutta ruumiista eroon hankittaessa herää sankarimme mystisesti henkiin erään kääpiöprofessorin keksinnön avulla. Siitä sitten lähdetään läpi maiden ja mantujen omaa kuolemaa selvittämään. Potentiaalia kyllä löytyy, mutta lopputulos on vaikeasti seurattava fantasiatarina. Kiitos ala-arvoisen hahmomallinnuksen ja ääninäyttelyn kierrätyksen, eivät useimmat sivuhahmot jää ollenkaan mieleen, eikä heidän ja pelaajan välille muodostu minkäänlaista inhimillistä tunnesidettä. Monien sivuhahmojen nimeä ei meinannut tarinan edetessä edes muistaa, ja kaikki kaupunkilaisetkin näyttää suurinpiirtein täysin samoilta, joten ei heitä kiinnostaisi edes tervehtiä. Tarina olisi voinut olla parempi, jos sivuhahmojen yksilöllisyyteen olisi käytetty enemmän aikaa.
Amalurissa monien roolipelien tavoin pelaaja saa päättää minkälaisen hahmostaan ikinä haluaakaan muovata aina rodusta pelityyliin saakka. Harmillisesti valitulla rodulla ei muutamaa erilaista bonusta lukuunottamatta ole minkäänlaista vaikutusta tehtäviin tai tarinaan. Pelityyli tosin vaihtelee hurjasti erilaisten perkkien ja aseiden myötä. Haluatko olla varas joka käyttää luotettavien daggereidensa ohella tiukan paikan koittaessa tuliaaltoja ampuvaa sauvaa? Tai ehkäpä soturi joka käyttää jääloitsujen ja sotavasaran murskaavaa yhdistelmää? Kaikki tämä on mahdollista Kingdoms of Amalurissa. Monipuolisen hahmonmuokkauksen ansiosta uudelleenpeluuarvoa löytyy jopa runsaasti, ja se saattaa vetää pelaajan jos toisenkin takaisin Amalurin fantasiamaailmaan vielä kuukausien jälkeenkin.
Kingdoms of Amalur pyörii aivan loistavasti jopa PS3-versiolla, eikä edes kaatuile milloinkaan. Se myös loistaa pelattavuudellaan, onhan se selvästi parasta mitä missään roolipelissä on koskaan aiemmin ollut. Amalurin taistelusysteemi on todella monipuolinen erilaisine aseineen, ja uusien combojen suunnittelu ja toteuttaminen on erittäin palkitsevaa touhua. Taistelu on myös kovin nopeatempoista verrattuna esimerkiksi Dark Soulsiin, jossa hitaus ja kärsivällisyys palkitaan. Lisäksi jokaiselle eri aselajille on omat liikkeensä, ja kaikki ne eroavat toisistaan omalla tavallaan. Toisinkuin Skyrimissä, jopa loitsut toimivat moitteetta ja tehokkaasti. Ne saattavat melkeinpä olla tehokkaampi valinta erilaisiin melee-aseisiin nähden, erityisesti pomotaisteluissa. Toisaalta, myös meleehahmoista saa helpostikin pienen nikkaroinnin avulla jumalallisia sotureita, ja pomovastuksetkin kaatuisivat parista huitaisusta. Tämä tosin syö sitä syvyyttä taistelusta josta pidän niin paljon enemmän, kun sitä on tasapainotettu. Tosin liikkumista maailmassa on rajoitettu turhauttavan paljon. Esimerkiksi pelissä ei ole mahdollisuutta edes hypätä ilman tiettyä kallionkielekettä ja näytölle pomppaavaa huomautusta. Näkymättömiä seiniä on joka puolella ja edes metrin korkean aidan yli pääsystä ei ole kysymystäkään. Kielekkeeltä kuolemaan putoaminen ei ole tässä maailmassa mahdollista. Liikkumisen rajoittaminen vähentää immersiota runsaasti, ja olo on usein maahan liimattu ja tukala.
Maisemat Amalurissa ovat enimmäkseen näyttäviä, ja ympäristöt vaihtelevia. Amalur on värikäs fantasiamaailma joka on pullollaan erilaisia ympäristöjä, kuten kuivia aavikoita sekä hämähäkinseitistä täyttyneitä metsiä. Grafiikat lähentelevät hieman kauempaa katsottuna jopa kauniita, mutta läheltä tekstuurit eivät ole mukavaa katsottavaa. Myöskään piirtoetäisyys ei ole kovin suuri. Maailma on keskinkertaisista grafiikoista huolimatta tunnelmallinen, mutta ei läheskään niin tunnelmallinen kuin esimerkiksi kylmä Skyrimin pohjola. Ympäristöjen tutkiminen ja uusien paikkojen kartoittaminen on mukavaa puuhaa, mutta pelatessa ei voi olla huomaamatta maailman geneerisyyttä. Maailma tuntuu myös jotenkin pyörivän pelaajan ympärillä, eikä elämä tunnu jatkuvan ilman pelaajan panosta.
Peli on täynnä sivutehtäviä suoritettavana, luolastoja kaivettavana, ja vihollisia kurmootettavana. Mukana on myös erilaisia kiltoja, jotka ovat taistelusysteemin ohella pelin parasta antia. Niitä ovat esimerkiksi varkaille suunnattu Travelers, maagien Scholia Arcana ja monia muita. Kaikki killat sisältävät oman sisäisen tarinansa, ja ne ovat henkilökohtaisempia ja uskottavampia, ja täten paljon nautittavampia kuin itse puuduttava pääjuoni. Harmillisesti satunnaisten ihmisten antamat sivutehtävät eivät ole kerronnaltaan edes päätarinaa parempia, ja suurinpiirtein ne kaikki ovat tyypillisiä noutotehtäviä, eivätkä edes palkitse hyvin. Siksi useimmat niistä eivät ole aikasi väärti, ja tehtäväloki täyttyy erilaisilla noutotöillä. Onneksi luolastojen tutkiminen on maittavaa puuhaa, vaikka ne kaikki ovatkin samanlaisia eivätkä tarjoa tarpeeksi vaihtelua. Ne ovat siitä huolimatta viihdyttäviä ja jopa palkitseviakin. Pelissä on myös runsaasti erilaisia kaupunkeja, jotka ovat täynnä erilaisia kauppiaita ja rakennuksia. Kaupoista voit ostaa kaikennäköisiä vimpaimia ja taikajuomia, ja rahalla on oikeasti väliä. Suurimmissa kaupungeissa on myös yksi erittäin turhauttava ominaisuus, nimittäin aina kun kuljet kaupungin porteista sisään tai tulet vaikkapa kaupasta ulos, peli esittelee välikohtauksella koko kaupungin aina uudestaan ja uudestaan. Se oli mukava lisäys ensimmäisellä kerralla kun astuin kaupunkiin, mutta kun sen saman noin 20 sekuntia kestävän kohtauksen joutuu katsomaan kerta toisensa jälkeen, se ainoastaan turhauttaa.
Kingdoms of Amalur: Reckoning on ristiriitainen pakkaus. Se sisältää puuduttavan päätarinan, keskiverron maailman ja tylsien hahmojen ohella kourallisen loistavia kiltoja, sekä roolipelien parhaan ja sulavimman taistelusysteemin. Kaikkien RPG-fanien kannattaa ehdottomasti kokeilla minkälainen teos on kyseessä. Puutteista huolimatta kyseessä on kuitenkin erittäin hyvä toimintaroolipeli.