Suomi
JäSENARVIO

Half-Life 2: Episode One

Hyvän aikaa Half-Life 2:n julkaisun jälkeen Valve julkisti jatkavansa pelisarjaa jaksomallissa. Tämän kaavan mukaan sarjaa varten julkaistaisiin aina tietyn väliajoin lyhyitä episodeja, joissa tarinaa vietäisiin eteenpäin viidestä kahdeksaan tuntia kerrallaan. Ensimmäinen tarinallinen laajennus, Half Life 2: Episode One, julkaistiinkin lopulta kesällä 2006.

Onko jälleen sen aika?

Episode One alkaa - tai periaatteessa jatkuu - kakkososan päättäneen cliffhangerin ratkaisulla. Pelastauduttuaan pääkallopaikalta Gordon Freeman ja tämän seuralainen Alyx Vance eivät kuitenkaan pääse puusta pitkään, sillä kuinka ollakkaan, matkaan on luvassa mutkia. Kaksikko nimittäin saa haltuunsa jotain, mitä Combine ei ole valmis paljastamaan.

Muutamaa tarinallista elementtiä lukuunottamatta Episode One ei tarjoa juuri mitään uutta. Niukan viiden pelitunnin aikana suuria juonenkäänteitä on turhaa odottaa, ja maisematkin vain päätyvät pyörimään jo tutuissa teemoissa. Yksi uusi vihollistyyppi - parasiitin saastuttama Combine-sotilas - kyllä nähdään, mutta siinä se.

Jotain ensimmäisestä episodista kertoo se, että runsaan alkukolmanneksen jälkeen koko loppupeli oli kokonaisuuden kannalta täysin epäolennaista vanhan toistamista. Episode One toimi aikanaan ehkä pienenä lääkkeenä sarjan fanien jatkuvaan odotukseen, muttei ole mikään peruste antaa anteeksi lopputulosta. Tietenkin kyseessä on vain lisäosa, mutta jos jauhoihin lisätään jauhoa, lopputulos on yhä jauhoa.

Hyvää: Lisää Half-Lifea...
Huonoa: ...vaisulla lopputuloksella

Arvosana: Huono

Keskiarvo: 4/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10