Oblivionia pelatessa mieleeni tuli vain yksi kysymys, miksi tälläinen puoli valmis tekele on ylipäätänsä julkaistu? Grafiikat ovat kuin ps1 aikakaudelta, juoni on kuin lasten kirjasta.
"Jännittävässä" juonessa paha prinssi haluaa tuhota maailman, miten omaperäistä. sama juoni on nähty noin miljoonassa mussakin pelissä ja elokuvassa. Mitään omaperäistä juonessa ei ole, miksi Bethseda ei ole jaksanut edes yrittää?
Kuten jo aiemminkin mainitsin, Grafiikat ovat jo vuodelle 2006 niin vanhentuneet että jopa ps1 pelitkin ovat kauniimpia.
Suureksi mainostettu peli maailma paljastuikin vain puiden täyttämäksi illuusioksi. Puiden täyttämä yksitoikkoinen metsä ei iskennyt, vaikka siellä täällä olikin jotain rotta tunneleita josta saattoi löytää jonkun hyödyttömän loitsun. Kaupungeista en edes viitsi sanoa mitään, niin kauheita ja itseään toistavia olivat.
PEli on muutenkin lapselisen helppo, vaikka monet bugit tekevätkin pelaamisen välillä lähes mahdottomaksi.
Ainakin xBox versiossa kontrollit olivat niin mahdottoman huonot, että epäilen että ne on suoraan PC:ltä kopioitu.
Lapsellisen juonen pelaa noin neljässä tunnissa läpi, mikä on vähän, jos miettii vaikka codien yksinpeli kamppanjoita. Lisäksi pelistä löytyy ns. "sivutehtäviä" jotka toistivat aina samaa kaavaa: mene luolaan, tapa 5 rottaa, tule takaisin.
Sinänsä harmi, että peli on lähes täydellinen epäonnistuminen, olisihan se voinnut olla edes vähän parempi, jos tekijät olisivat jaksaneet edes vähän yrittää, eikä vain kopioida innottomaan tyyliin muita.