Operation Flashpoint: Dragon Rising:
Kun on ensimmäistä Flashpointia, sen väliosia ja Armed Assaultia pelannut, voisi luulla, ettei juuri julkaistusta Codemastersin Fläsäristä ole mihinkään. Näin luulun minäkin, ja olin osittain oikeassa.
ON sota. Valtavalta Skira-saarelta on löydetty öljyä, ja kiinalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset havittelevat sitä. Se on pelin lähtökohta yksinkertaistettuna, ja kuten arvata saattaa, pelialueena toimii valtava Skira, jonka läpi kulkuun menee noin yhdeksän tuntia. Saari on siis iso, ja parasta
on se, että Skira on pleaajalle täysin avoin.
PELAAJA ohjaa normaalia jalkaväkisotilasta, joka johtaa pientä ryhmää. Pelaaminen on keveän realistista, ja realismiin plussaa tuo osumien vaikutus. Lähes aina jo yhdestä pääosumasta menee henki, ja käteen napsahtanut luoti haittaa tähtäämistä. Jalkaan tai mahaan pamahtanut panos haittaa liikkumista, ja kun jalka on muusina, ei solttu voi juosta.
Toinen iso plussa on, että haavat pitää parantaa itse, tai jos osuma on vakava, pitää huutaa ryhmän lääkintämies apuun.
SKIRAN saarella ei yksinpelissä voi ajella kuin jeepillä ja tankilla, vaikka olisi mukavaa päästä lentelemää nhelikoptereillakin.
Itse sotiminen on erittäin taktista, ja iso miinus tulee muiden sotilaitten johtamisestä, sillä se on rasittavaa ja paikoin aika kökköä.
TEKOÄLY on joskus hyvä, joskus huono. Viholliset osaavat aika hyvin taktikoida ja kiertää selän taakse pösäyttämään pelaajalta aivot pihalle, mutta jos omia ei käskytä, ne saattavat jäädä tuleen seisomaan.
Toinen realismia alentava puoli on, että kun viholliseen,(tai omaan) osuu, ei osuma, vaikka veri lentäisikin, vaikuta mitenkään ammutun liikuntaan. On todella outoa, kun ampuu vihua jalkaan, niin tämä ei säpsähdäkään, vaikka oikeassa elämässä parkuna ja ulina täyttäisi korvat, ja osuman saanut kompastuisi. Tämän lisäksi vielä ruumiit haihtuvat.
MONINPELI on hauska ja ihan OK, lobbyssäkään ei tarvitse pitkään odotella.
Moninpelissä on kaikki ajoneuvot vapaita, ja muutenkin se toimii jaikin osin.
SAARI on, kuten edellä mainittu, VALTAVA, mutta aika tyhjä. Grafiikka on pääosin hyvää, mutta maailma on tylsän ruskean ja vihreän eri sävyjen peitossa. Bugeja en itse huomannut paljoa, mutta jokin jäi vaivaamaan uudessa Fläsärissä. Se ei ole huono peli, sillä audiovisuaalisesti se on kelvollinen ja toiminta toimii, mutta kevennetty realismi ja yksinpelin puutteet jättävät sen ARMA II:n jalkoihin.
OPERATION Flashpointia ei ole aina kivaa pelata, mutta ei toisaalta oikeakaan sota ole kivaa. Se on kelpo sotapeli, jossa riittää viihdykettä vähäksi aikaa. Silti, jos realismia ja sotaa kaipaat, käänny mieluummin Armed Assault II, kuin tämän puoleen.
-72/100-