Viime vuosina enemmänkin Lana Wachowskin (entinen Larry) sukupuolileikkauksen, kuin elokuviensa takia lehtien otsikoissa olleiden Wachowskin sisarusten uusin scifieepos ei juuri anna aihetta kovin hyville uutisille. Täydellisen Matrix (1999) elokuvan jälkeen Speed racer (2008) oli järkyttävä pohjanoteeraus, josta sisarukset ovat aloittaneet vaivalloisen ja liian vähällä kehityksellä olevan nousunsa, ohjaten ja tuottaen vain keskiverto elokuvia kunnianhimoisista yrityksistä huolimatta. Tästä samaisesta keskivertokategoriasta löytyy myös Jupiter Ascending, joka kaikesta lupailevasta potentiaalista huolimatta kompastuu omaan mahdottomuuteensa ja väkisin yrittämiseen.
Jupiter Jones (Mila Kunis) siivoaa työkseen rikkaiden ihmisten vessoja paremmasta huomisesta unelmoiden. Hänen unelmointinsa ei kuitenkaan riitä siihen, mitä universumilla on suunnitteilla hänen päänsä menoksi. Jupiter tempaistaan mukaan avaruusolioiden väliseen perintökiistaan maan ulkopuolelle. Ihmisarvon ollessa saippuan tasolla ja kaiken maailman monsujen hyökkiessä päälle, Jupiter yrittää estää maapallon järkyttävän kohtalon toteutumisen.
Yhteen elokuvaan on ahdettu kolmen elokuvan verran sisältöä, mikä tekee tarinan seuraamisesta raskasta, varsinkin kun suuri osa ajasta käytetään vain matkustamiseen paikasta toiseen. Uusia hahmoja ja paikkoja työnnetään ruutuun aivan liian nopealla vauhdilla turhia selittelemättä, jolloin kaikkea sisältöä ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään. Tarinassa on ajoittain lupauksia todellisesta potentiaalista kunnon elokuvaan. Vakutettavasti nämä vähäisetkin toivon kipinät tukahdutetaan liiallisen sisällön aiheuttaman kiireen ja kaikkia miellyttävien kompromissien alle. Ristiriitainen sekasotkutarina kaatuu lopulta omaan monimutkaisuuteensa.
Lievästi yliampuva teatraalisuus ja luonnottoman väkinäinen huumori on vain osa näyttelijöiden ongelmista. Huikeasta Stephen Hawkins tulkinnastaan juuri Oscarin voittanut Eddie Redmayne narisee kuin mummolan ruokakaapin saranat. Ylikireästä ilmeestä voisi päätellä, että Redmayne on myös nauttinut tämän samaisen kaapin antimia ja vain odottaa kuvauksen loppua, jotta pääsisi vessaan tyhjentämään sen, mitä hän niin tuskaisesti pidättelee. Channing Tatum taas tuntuu omaksuneen ihmissusiroolinsa susipuolen vähän liian tosissaan pitäen vaivaantunutta ja täyttä ymmärrystä vaille olevan olemuksensa esillä kuin nurkkaan ajettu koira. Elokuvaa kuitenkin siunataan valovoimaisen Mila Kuniksen läsnäololla, joka kantaa hahmonsa hienosti jokaisessa niistä kymmenistä puvuista, joita vaihdellaan kuin sukkia. Vaikka Kuniksen hahmo ottaa hieman liian rennosti hänen ympärillään tapahtuvat mullistukset, ovat hahmon huumori ja asenne sujuvasti tasapainossa keskenään. Juuri tätä muutkin näyttelijät olisivat kipeästi tarvinneet.
Elokuvan efektit ovat sentään kohtuullisen onnistuneita. Massiivisia erikoistehosteita ja monipuolisia tapahtumia tarjoillaan joka käänteessä eriskummallisin olioiden maustamana. Yksityiskohtaiset alukset ja palatsit saavat maan ulkopuoliset tahot näyttämään uskottavilta ja eläväisiltä. Harmillisesti hahmosuunnittelu ja maskit eivät ole samalla tasolla efektien kanssa. Avaruusolioiden suunnittelussa on käytetty paljon fantasia-aiheisia elementtejä, jotka saavat hahmot näyttämään lapsellisilta ja jopa typeriltä. Myös osa maskien laadusta muistuttaa 80-luvun kuminaamareiden huonoimmista puolista ja vappunaamareista.
Wachowski -sisarukset haukkasivat selvästi liian ison palan kyhäilleissään outoa sekoitusta tyylikästä scifi-seikkailua, lapsellista fantasiaa ja kiusallista seksuaalista vihjailua homoeroottisin vivahtein. Niin sanottu kaikille jotain -resepti jättää jokaisen kohderyhmän suuhun puolivillaisen maun jos sitäkään, vaa'an astioissa olevien teemojen kumotessa toisiaan kohtauksesta toiseen. Star Wars -faneille elokuvan inspiraation lähteet ovat vähän liiankin selkeät eikä elokuva kestä kovin läheistä tarkastelua muutenkaan. Toisaalta aivot narikkaan heitettynä tätäkin räjähtelyä ja efektien täyttämää eeposta tuijottaa siinä missä mitä tahansa muuta ison rahan kesärymistelyä.