Suurin osa Jump Forcen hahmoista on tuttuja mangan ystäville. Sitä voi verrata tilanteeseen, jossa yhdessä ja samassa pelissä olisivat läsnä He-Man, Transformers, Spider-Man, G.I. Joe, Batman, Spawn, Ninja Turtles ja Predator. Kyseessä on kokonaisuus, jollaista ei oikeastaan pitäisi olla edes olemassa. Kyseessä on mahdollisesti kaikkien aikojen värikkäin hahmokavalkadi taistelupelissä koskaan.
Erilaisia faneille aukeavia viittauksia on tuhottomasti, eivätkä hahmot oikeastaan kuulu samaan aikaan ja paikkaan. Tämän vuoksi hahmosuunnittelu onkin ihan omanlaistaan. Käytännössä hahmot näyttävät puoliksi realistisilta, joskin he ovat edelleen mangataistelijoita. Ihan aluksi kuitenkin luodaan se ihan oma taistelija, ja lopputuloksena saa tehtyä sen ikioman mangahahmon: valinnanvaraa on tarpeeksi. Pelin edetessä oman hahmon kykyjäkin päivitetään ja parannetaan.
Japanilaiselle taistelupelille ominaisesti mukana on myös tarina. Mielikuvitusta on todellakin pitänyt käyttää sen selittämiseksi, miksi kaikki eri hahmot ovat samassa tilassa keskenään tappelemassa. Lyhyesti sanottuna sarjakuvamaailmat ovat alkaneet sulautua yhteen, ja syynä on Dragon Ballin pahis Frieza. Ratkaisuna on laittaa pystyyn eliittipartio nimeltä Jump Force, ja vapauttaa maailma invaasiolta.
Suurin osa ajasta juoksennellaan kohtuullisen suuressa keskusmaailmassa, joka harmillisesti tekee valikoiden käyttämisestä hidasta. Paikan päällä suoritetaan tehtäviä, otetaan käyttöön hankittuja kykyjä ja käydään kauppaa uusilla. Taistelupelien mättäminen yksin on yleensä hyvinkin tylsää, koska kyseessä on vain sarja tekoälyn ohjastamia pahiksia toinen toisensa perään. Inhimillisen elementin puute tekee väistämättä taisteluista tylsiä.
Tein siis kuten aina ennenkin arvioidessani taistelupelejä: kutsuin kavereita mukaan peliini tappelemaan hyvässä seurassa. Matsit käydään kolmen hengen joukkueina, ja koko joukkueella on vain yksi terveysmittari. Ottelun ideana on siis vaihdella tulessa olevaa hahmoa taktisesti vastustajan voittamiseksi. Tappelut itsessään ovat erittäin nopeita ja vauhdikkaita. En halunnut käyttää aikaani opastusosioon, joten ensimmäisessä ottelussani sain turpaan niin että tukka lähti. Vaikeustaso on yllättävän korkea, ja jopa helpommilla haastetasoilla pelaaminen vaatii keskittymistä. Ja tämä siis siitä huolimatta, että olen pelannut erilaisia taistelupelejä kymmenien vuosien ajan.
Ensikokeilun perusteella odotettu tarkkuus puuttuu, ja pelaaminen on lähinnä nappien hakkaamista. Lyhyen harjoittelun jälkeen pinnan alla olevat hienoudet alkavat avautua. Nopeudesta huolimatta hahmot ovat jatkuvasti lukittuneita toisiinsa. Näin ollen ei ole pelkoa, että tulee tehtyä hyppyjä pelkkiä ilmamolekyylejä kohti. Hyökkäyksien ohella Jump Forcessa on varsin hienostunut järjestelmä puolustuksellisille liikkeille. Näin ollen vastustaja saattaa yllättää kesken kaiken, mikäli tarkkaavaisuus herpaantuu.
Pelattavia hahmoja on yli 40, ja lista kasvaa vielä ainakin yhdeksällä ladattavalla lisähahmolla. Mukana on mukavan monipuolinen kattaus sekä edistyneemmille että vähemmän kokeneille pelaajille. Suosikikseni kohosi City Hunterin Ryo Saeba, jonka arsenaali tekisi Tuomarinkin olon epämukavaksi.
Jump Forcen nopea tempo ja korkea vaikeustaso vaativat ehdottomasti oman tottumisaikansa. Pelattavia hahmoja on riittävästi, ja Jump Forcessa on faneille avautuvia viittauksia kuin Super Smash Bros. Ultimatessa konsanaan. Latausajat ovat liian pitkät, valikot ovat tarpeettoman monimutkaiset ja yksinpeli on tylsää kamaa. Kuitenkin kokonaisuudessaan kyseessä on mahtava mangatappelupeli.