Journey

Journeya on vaikea lokeroida, mutta pohjimmiltaan se lienee lähimpänä tasoloikkapeliä. Pelaaja heitetään kaapuun pukeutuneen hahmon roolissa keskelle aavikkoa vailla suuntaa tai tarkoitusta. Pelin salat alkavat paljastua vähitellen hyvin abstraktilla tavalla tutkimisen ja eri "kenttien" läpäisyn myötä. Minimalistinen lähestymistapa ei rajoitu vain visuaaliseen ilmeeseen. Myös tarina, dialogi ja maailma välttelevät osoittelua tai alleviivaamista. Pelaaja on itse vapaa vetämään omat johtopäätöksensä niin omasta pelihahmostaan kuin häntä ympäröivästä maailmasta ihmeellisine ilmiöineen ja otuksineen. Pelin tutkimusaspektia pilaamatta ennalta monet näistä ottavat mallia omasta maailmastamme, mutta toteuttaen ne tyylitellysti. Yhteisvaikutus on hieno ja varsin ainutkertainen.

Journeyn pääideana on nimen mukaisesti matka, eikä määränpää. Hiekkadyyneille kiipeämisen ja niitä alas surffailun aikana pelaaja tutkii osin hautautuneita raunioita, selvittää omaan tilaansa johtaneita tapahtumia ja ratkaisee erilaisia pulmia. Hiekan lisäksi vahvana elementtinä ovat punaiset paperit ja liput, joita manipuloimalla reissu etenee. Hiekkamerellä voi liikkua varsin vapaasti, mutta peli ohjaa hienovaraisesti koko ajan dyynin takaisilla raunioilla tai etäisellä mystisellä vuorella houkuttelemalla. Tutkimusmatkailulle alun jälkeen avuksi tulee lyhytaikainen lentokyky, jota voi parantaa löytämällä hohtavia symboleita pelimaailmasta, ja lataamalla "lentoaikaa" alueilla leijuvista punaisista paperiolennoista.

Pidemmälle edetessä vastaan tulee mitä moninaisimpia, mutta aina yhtä eteerisen maagisia olentoja ja ilmiöitä. Harva peli ruokkiikin löytämisen iloa ja ja uteliaisuutta Journeyn tapaan. Matka ei ole suunnattoman pitkä, mutta kestoon voi itse vaikuttaa paljon. Nopeimmillaan reissu on ohi muutamassa tunnissa, mutta ahkera tutkimusmatkailija voi helposti kaksinkertaistaa pelin parissa vietettävän aikansa. Samalla maailma ja sen asukkaat alkavat hahmottua selkeämmin.

Moninpeli edustaa samaa, minimalistista ja kilpailusta vapaata suunnittelufilosofiaa. Pelatessa maailmaan saattaa ilmestyä toinen pelaaja, jonka kanssa ei kommunikoida millään tavalla. Pelaaja ei itse voi vaikuttaa peliseuraansa mitenkään, eikä edes tietää tämän Playstation ID:tä tai nimeä. Yhteistyö kuitenkin kannattaa, sillä joihinkin salapaikkoihin pääsee vain kaverin kanssa. Peli onkin hieno kokeilu siitä, miten täydellisen tuntemattoman kanssa voi toimia yhteisen edun eteen.

Kaikesta tästä huolimatta Journey ei ole puhdas kokeilu, vaan oikea peli juonen ja pelimekaniikan kera. Sen hienoutta on vaikea kuvailla sanallisesti, koska niin paljon on kiinni pelaajan itsensä sisäisestä halusta löytää uutta. Allekirjoittaneelle se oli myös virkistävää vaihtelua pelien nykytarjontaa verrattuna. Minimalistinen mutta äärettömän tyylikäs aavikkoseikkailu on ehdottomasti Playstation Storen parhaimmistoa. Se osoittaa, että Thatgamecompanylla riittää ruutia hienon Flowerin jälkeen luomaan uusia, mielekkäitä kokemuksia maailmassa, joka tuntuu keskittyneen räiskimään toisiaan kappaleiksi.