Live Buds 3:t ovat yksi kolmesta uudesta nappikuulokemallista, jotka ovat syöksähtäneet kesän aikana markkinoille JBL:n tallista. Teknisesti kaikki kolme mallia liikkuvat pitkälti samoilla tienoilla, joten isoimmiksi muuttujiksi jäävät ulkonäkö ja muotoilu.
Uudet Budsit ovat tyylikkäät, mutta eivät aivan yhtä silmiä hivelevät kuin Live Beamit. Nappikuulokkeiksi Budsit näyttävät isoilta, mutta painoa ei ole kuin 4,6 grammaa per nappula, joten miellyttävän kevyet kuulokkeet ovat kyseessä. Napit myös istuvat korvaan kuin nakutettu ja pysyvät siellä tukevasti toiminnassa kuin toiminnassa. Paketista löytyy myös muutama vaihtopari tulppaosille, joten istuvuuden saa varmasti säädeltyä sopivaksi korvaan kuin korvaan. Mukavuudessaan Live Budsit siis loistavat kirkkaina aivan kuten Beamitkin.
Äänenlaadussa JBL ei petä Budsienkaan kanssa. Dynaamiset 10 mm elementit pitävät huolen, että ääni on kirkas ja kaunis kuin sika pienenä koko äänialueen mitalta. Bassot siis pärisevät ja diskantti tuntuu sielussa saakka. Äänialue niin Beameissa kuin Budseissakin on 20 Hz - 40 kHz eli yläpäästä keskivertoa laajempi. Tarkkaa ja kirkasta diskanttia on siis luvassa. Äänenvoimakkuudesta huolimatta ääni myös pysyy eheänä ja puhtaana. Makuuni ääniasetukset ovat oletusarvoisesti jo hyvin lähellä täydellistä, mutta JBL mahdollistaa myös laajan yksilöinnin joko älykotelolla tai sovelluksen kautta. Taajuuksia pääsee siis virittelemään niin maan vimmatusti ja ominaisuuksia, pikanäppäimiä ja asetuksia saa venkslattua ja vaihdeltua varsin vapaasti.
Ja niitä ominaisuuksiahan piisaa! Personi-fi-toiminnolla kuulokkeet skannaavat käyttäjän kuulon eri taajuuksilla ja säätelevät toistettavan äänen tulosten perusteella. Kätevä toiminto säästää siis optimaalisten asetuksien etsimisen vaivan ja on varsinainen pelastaja niille, jotka eivät jaksa tai osaa taajuuksia itse viritellä.
Tilaäänitoiminto jäljittelee stereoääntä ja se on onnistuttu emuloimaan Budseissa erinomaisesti. Vaikka kuulokkeet ovatkin parhaimmillaan musiikin kuuntelussa, myös leffojen ja pelien sisään pääsee Budseilla ongelmitta.
JBL:n vastameluominaisuus on yleisesti hyvä, joskaan ei aivan markkinoiden parasta tasoa. Sama pätee myös uusiin Budseihin. Reaaliajassa ääniin sopeutuva ANC suodattaa hyvin suurimman osan mekkaloista ja halutessaan ANC:n voi vaihtaa Ambient Aware -tilaan, jolloin tietyt ulkopuoliset äänet pääsevät lävitse. Lisäksi vaihtoehtona on myös talk-thru-tila, joka vahvistaa puhetta, jolloin kuulokkeita pitäessä pystyy myös keskustelemaan.
ANC:tä hyötykäyttää myös Relax Sound -ominaisuus, jolla käyttäjä voi luoda meditatiivisia äänimaisemia muutamia eri vaihtoehtoja yhdistelemällä ja kuulokkeiden vaimentaessa ulkopuoliset äänet pois.
Mukava plussa on se, että uudet JBL:t tukevat Sonyn LDAC-pakkausmuotoa. Tämä tarkoittaa, että ne kykenevät toistamaan korkeampitasoista ääntä kuin perinteiset Bluetooth -kuulokkeet. Miinuksena puolestaan on se, että LDAC:n käyttö estää käyttämästä isoa kasaa kuulokkeiden muista ominaisuuksista.
Ominaisuuksien laajaa skaalaa käytetään joko sovelluksella tai mukana tulevan älykotelon kautta. Tuunattu lataustelakka on vuosi sitten tullut vakioksi JBL:n paremmille nappikuulokkeille ja onhan se ihan kiva lisä. Sen kosketusnäytön kautta pystyy siis vaihtamaan toistettavaa raitaa, säätelemään äänenvoimakkuutta, vaihtamaan ANC:n tilaa, virittelemään taajuuksia, aktivoimaan Find my buds -toiminnon tai asettamaan kuulokkeet ajastimelle. Kosketusnäytön taustakuvan voi vaihtaa mieleisekseen ja kotelon saa toimimaan jopa taskulamppuna. Ominaisuuksia älykotelossa siis piisaa, mutta käytännössä (ainakin minulla) niiden käyttö jää todella vähälle, sillä tärkeimmät komennot onnistuvat myös itse napeissa olevilla kosketusnäppäimillä.
Nappien ulkoreunalla sijaitsevat kosketuspainikkeet saa ohjelmoitua eri toiminnoille, joskaan äänenvoimakkuuden säätö ei ole valitettavasti mahtunut mukaan vaihtoehtoihin. Biisiä voi kuitenkin vaihtaa, ANC:tä säädellä ja puheluissa mikrofonin saa mykistettyä pelkällä hipaisulla. Käytännön toiminta kosketusnappuloilla on järjestäen huono ja sama pätee myös JBL:n uusimpiin nappeihin. Vahinkopainalluksilta ei voi välttyä ja nappien asentoa korjatessa täytyykin valmistautua joka kerta myös kompensoimaan siinä sivussa vahingossa annettua komentoa. Jokainen virhepainallus saakin kaipaamaan kipeästi mekaanisia näppäimiä Jabran tyyliin.
Buds 3:n IP55-suojaluokitus meinaa, että ne kestävät pölyä ja kosteutta, mutta varsinaisesta kastumisesta tai uppoamisesta ne eivät selviä.
Puheluissa Buds 3 toimii hyvin. Napeissa on kuusi tarkkaa mikrofonia, jotka välittävät äänen kohteeseen hyvällä laadulla. Ne myös suodattavat ulkopuolisia ääniä, mutta tässä JBL ei aivan onnistu ja useat häiriöäänet, kuten vesihana tai paistinpannun tiriseminen pääsevät seulasta lävitse valitettavan voimakkaasti. Kelvollisen puhelukokemuksen Buds 3 kuitenkin tarjoilee.
Yksi harvoista teknisistä eroista uusien Budsien ja Beamien välillä on akunkesto. Budsit häviävät parilla tunnilla veljelleen, mutta ovat silti tällä osa-alueella hyvät. Musiikkia kuuntelee ANC päällä 7-8 tuntia putkeen ja ilman ANC:tä noin 10 tuntia. Telakkaan mahtuu talteen vielä 30 tuntia lisää, joten yhteensä kuunteluaikaa saa noin 40 tuntia ilman pääsyä verkkovirtaan. Latausnopeus on huikea ja 10 minuutin latailulla saa neljä tuntia kuunteluaikaa. Paketin mukana tulee pikkuruinen USB-C-johto, jolla telakan lataus hoidellaan. Kyseessä on kuitenkin pelkkä johto, joten suoraan seinästä virtaa ei saa, ellei töpseliosaa ole omasta takaa.
Yhteytenä toimii Bluetooth 5.3. Viive on minimaalinen ja yhteyden lujuus on hyvä. Signaali pysyy, vaikka huone vaihtuisi ja väliin saa tulla parikin seinää ennen yhteyden häiriintymistä. Kuulokkeissa on myös kaksi-piste-yhteys, joten ne saa yhdistettyä kahteen laitteeseen ja niiden väillä vaihtelu onnistuu sulavasti.
Uudet Budsit ovat loppujen lopuksi vallan hyvät kuulokkeet lähes joka osa-alueella. Ne ovat mielettömän mukavat ja kätevien ominaisuuksien katras on laaja. Äänenlaatu on taattua JBL -laatua ja akunkestokin täyttää hintaluokan standardit. Samanhintaiset Beamit kuitenkin päihittävät Budsit akunkestossa aika reippaasti muiden ominaisuuksien ollessa lähes identtiset, joten ainoa peruste Budsien ostamiselle on mahdollinen henkilökohtainen mieltymys niiden ulkonäköön. Budsit kärsivät samoista ongelmista kuin Beamitkin ja näistä suurimpana ovat kosketusnäppäimet. Vaikka Live Buds 3:t ovat hyvät kuulokkeet, on samalla hinnalla saatavilla parempaakin. Jos niiden ulkonäkö kuitenkin viehättää, eikä akunkesto ole korkealla tärkeysjärjestyksessä, saa Budseillakin kyllä rahoilleen oivaa vastinetta.