Maailmalla on paljonkin niin sanottuja sisällöntuottajia, joille on suunniteltu ihan omanlaisiaan laitteita puoliammattilaisuuden hengessä. Ja sitten kaikenlaista tallennetaan luomisen puuskan iskiessä. Yksi tällainen on 360 asteen kamera, joka käyttää kahta vastakkaista linssiä ja nokkelaa ohjelmistoa kuvatakseen kaiken ympärillä olevan. Urheilussa tällaisia on hyödynnetty paljon, mutta muuallekin se sopii.
Insta360 lanseeraa markkinoille X4:n, joka viimeinkin hioo pois aiemmin esiintyneitä ongelmia, kuten alhaisen resoluution ja turhan vähäiset kamera-asetukset mahdollisuuksineen. X4 on pieni kamera, jota on silti vaivalloisempi kuljettaa mukana kuin esimerkiksi Osmo Actionia. Mukana tulee kuitenkin pieni laukku, ja näin kokonaisuus tuntuu perinteistä kameraa pienemmältä. Mukana on vaihdettavat paristot, 135 minuuttia tallennusaikaa 2290 mAh akulla ja koko komeus on vesitiivis aina 10 metriin saakka. Kyseessä ei siis ole halpa kamera, mutta kuitenkin vankasti rakennettu. Vesitiiveys on hyvä suoritus.
Kaksi linssiä ovat 1/2' f/1.9 CMOS. Insta360 pröystäilee tietenkin laadulla 8K/30fps, ja uudelleen muotoilu on sitten jopa 2,7K. Kuvata voi myös jopa 5,7K/60fps, hidastetusti 4K/100fps ja paljon muuta. Uudelleen voi muotoilla 16:9 jos niin haluaa.
Insta360 sisältää omaakin teknologiaa, kuten FlowState Stabilisation, joka tekee lopputuloksesta hyvinkin vakaan. Niin ikään mukana on Insta360:n Horizon Lock, joka tärinästä huolimatta pitää taivaanrannan keskiössä.
Käyttöliittymä on melko samanlainen kuin muissakin vastaavissa tuotteissa, ja asetuksista voi varsin saumattomasti tehdä laitteesta omansa. Niin ikään sekä älypuhelinsovellusta että tietokoneohjelmistoa voi käyttää kuvatun materiaalin parantamiseen, jos vaikka haluaa nähdä ainoastaan sen vasemman kulman 360 asteen kuvasta. Ajatuksena on, että Insta360 X4 tallentaa kaiken, ja sitten käyttäjä saa valita, mitä haluaa nähdä. Kaikki toimii hyvin.
Ongelmakin tuli vastaan. Insta360 X4 toimii täysin heti alusta alkaen, mutta sisäistä muistia ei ole. Toisin sanoen SD-kortti on pakollinen, eikä lisälaitteita ole lainkaan. Toisin sanoen käytännössä X4:n käyttäminen edellyttää lisäsijoituksia. Hauskimpia otoksia saa aikaan pienen teleskooppituen päällä, jonka X4 osaa automaattisesti poistaa kuvasta. Näin kamera näyttää leijuvan keskellä huonetta. Tämä Insta360 Invisible ei kuitenkaan ole mukana, vaan siitä on maksettava erikseen yli 30 euroa. Ja sama koskee muitakin mukavia lisälaitteita. Kannattaa siis ostaa heti ne muutkin tarpeet.
Kuvattu materiaali on tarkkaa, laitteen laatu on hyvä ja muokattavuus on huippuluokkaa. 360 asteen kamera ei ole kaikkien makuun, mutta asiaa arvostaville on tässä hyvä tuote.