Indiana Jones and the Great Circle esiteltiin suljetuin ovin lehdistölle. Ennakon aikana Indiana Jones pääsi Great Sphinx of Gizan luo, ja sen jälkeen pelin ohjaaja Jerk Gustafsson ja luova ohjaaja Axel Torvenius puhuivat lehdistölle 20 minuutin ajan. Pelissä on todellakin ainesta, tai siltä ainakin vaikuttaa.
Machine Games on panostanut paljon ruoskan käyttöön. Välineellä voi riisua pahiksia aseista, kuten trailereissakin on jo nähty. Nähdyssä videopätkässä Indy käyttää ruoskaa pulmien ratkaisuun, mutta myös tasoloikkaosuuksiin. Kiipeillessä kamera siirtyy ensimmäisestä persoonasta kolmanteen persoonaan, ja sitten ruoskalla voi heilauttaa itsensä uudelle kielekkeelle tai kiivetä ylös tai alas kuin vuorikiipeilijä.
Pulmien ratkominen ei ole melkein automaattista, kuten muistetaan peleistä Uncharted ja se uudempi Tomb Raider -trilogia. Indiana Jonesin oman pelin pulmien ratkominen tuo mieleen Zeldan, ja se on hyvä asia. Tekijät ovat innoittuneet myös vanhoista osoita ja klikkaa -lajityypin peleistä, ja haasteita on kaikenlaisia helpoista todella vaikeisiin. Osa haasteista on kuitenkin vapaaehtoisia.
Peli on pääasiassa lineaarinen, elokuvallinen ja tarinavetoinen, mutta mukana on avoimempiakin alueita. Tällöin on tilaa sivutehtäville ja salapaikkojen etsimiselle. Mukana on myös osioita, joissa naamioidutaan erilaisiin asuihin ja hiiviskellen otetaan pahiksia pois pelistä ruumiit piilottaen. Ja oikeassa asussa pääsee paikkoihin, joihin ei muuten olisi mitään asiaa.
Mukana on myös Gina Lombardin kamera. Hän on Indyn matkakumppani, joka lainaa kameraansa, kun aika on. Näin Indy ottaa kuvia esimerkiksi tehtävän edistämiseksi. Tavaroiden löytämisestä ja muiden pulmien ratkomisesta palkitaan Adventure Pointeilla, joilla sitten avataan uusia kykyjä Indyn käyttöön. Samalla toki rohkaistaan tuunaamaan Indyn tyyliä mieleiseksi. Päivityksiä on luvassa "tusinoittain", kuten kyky True Grit, jolla Indy selviää kuolettavasta iskusta hengissä. Päiväkirjaan merkitään kaikki tapahtumat, ja näin tehdään kauniilla käsin kirjoitetulla tyylillä ensimmäisestä persoonasta. Tunnelma on sama kuin ensimmäisestä persoonasta pelin papereita tutkiessa.
Indyllä on oma revolverinsa, mutta maasta pahiksilta poimitaan muita aseita, kuten kolmipiikkinen atrain, jolla ratkotaan pulmiakin. Näin myös pätkän nyrkkitappelua. Moinen on aina hankala toteuttaa ensimmäisestä persoonasta käsin, ja mukana on torjumisenkin mahdollisuus. Aika näyttää, miltä nyrkkeily tuntuu pelata, sillä revolveri ja ruoska hoitavat sen kauempaa tehtävän taiston.
Harmillisesti en siis voi kertoa, miltä itse pelaaminen tuntuu. Kuitenkin pelkän nähdyn perusteella olen innoissani siitä, mitä tulossa on. Pulmat näyttävät kiinnostavilta, isommat pelialueet haastavat, ja kyseessä on tekijänsä mittavin peliprojekti tähän mennessä. Itse tarina sijoittuu Kadonneen aarteen metsästäjien jälkeiseen aikaan. Ja entä se Suuren ympyrän salaisuus sitten? Vielä vuonna 2024 julkaistava peli vaikuttaa todella hyvältä.