Horizon Call of the Mountain on peli, jossa eri osat eivät toimi täysin yhteen

On jokseenkin hämmentävää, että Sonylla kesti niin kauan siirtää tunnettu pelisarjansa VR-muotoon. Horizon Call of the Mountain ei ole yli 30 kestävä eeppinen avoimen maailman seikkailu. Onneksi se ei myöskään ole "VR-kokemus", jollaisia nähtiin aivan liikaa ensimmäisen PSVR-laitteen alkuaikoina.

Horizon Call of the Mountain on mitaltaan verrattavissa Playstation 2 -aikakauden kovimpiin peleihin. Kyseessä on lineaarinen vajaa 10 tuntia kestävä seikkailu. Teknologiaa käytetään maltilla, jolloin painopiste on uusien työkalujen ja tilanteiden esittelyssä. VR-toimintoja on joka lähtöön: jousta ja nuolta käytetään taistoissa, maailmaa tutkitaan silloin tällöin, tavaroita keräillään maastosta, nikkaroidaan roinaa ja toki kiivetään vuorilla.

Tarina keskittyy entiseen Shadow Carja Ryasiin, joka armahduksen saadakseen lähtee etsimään veljeään. Hän puolestaan katosi mystistä signaalia jäljittäessään. Lähtökohta on kelvollinen, mutta tarinasta ei missään vaiheessa sukeudu jotain aidosti jännittävää. Ryas ei koskaan kehity henkilöhahmona, ja myöhemmin kuvaan mukaan astuva pääpahis ei hänkään onnistu tekemään vaikutusta suurilla suunnitelmillaan. Carja-heimoon keskittyminen ei auta asiaa, sillä eri heimot ja heidän keskinäiset suhteensa eivät ole se, mikä tekee Horizonin maailmasta mielenkiintoisen.

Ryasin matka vie halki kauniiden maisemien ja jylhien vuorien, jotka kutsuvat kiipeilemään. Silti yllätyin, miten suuressa osassa peliä se kiipeily onkaan. Mittavampi osa ajasta käytetään kiipeämiseen kuin kävelemiseen. Matkan varrella nikkaroidaan onneksi työkaluja, minkä jälkeen liikkuminen onnistuu sujuvammin. Esimerkiksi hakku on hyvä jääseinän kipuamisessa, ja tarttumakoukku eli Grab Caster helpottaa rotkojen ylittämistä. Kaikkien työkalujen käyttäminen ei ole yhtä miellyttävää. Esimerkiksi Grab Casterissa on selkeä viive heitettäessä. Uusia työkaluja saa käyttöönsä tiiviissä tahdissa noin kahdeksan tuntia kestävän pelin ajan, joten pelaaminen säilyy näin melko tuoreen tuntuisena. Lopulta tylsistyminen kuitenkin iskee, vaikka pelimekaniikka hyvin toimiikin.

Mahtavien maisemien katselemiseen ei väsy. Kiipeilyurakan päätteeksi aukeaa aina uusi huimaava näkymä alla olevaan laaksoon. Horizon Call of the Mountain on ehdottomasti kauneimpia VR-pelejä koskaan. Tämä siitäkin huolimatta, ettei laatu tiukasti ohjatun alkujakson jälkeen enää koskaan kohoa samalle tasolle. Peli sijoittuu suurimmaksi osaksi yhteen ja samaan laaksoon, jossa voi nähdä mielenkiintoisia kohteita. Nämä puolestaan ovat sitten niitä pelin eri kenttiä.

Ympäristöjen ohella sitä parasta antia ovat myös erilaiset koneoliot. Koneet ovat vieläkin vaikuttavampia ilmestyksiä VR-muodossa kuin perinteisellä tyylillä television ruudulla. Ja kaikki eivät toki suhtaudu pelaajaan vihamielisesti. Laiduntavat grazerit ovat rentouttavaa katseltavaa.

Ajoittain Ryas joutuu kuitenkin taisteluun aggressiivisen koneen kanssa. Tappelut eivät ole merkittävässä roolissa pelaamista, mutta keskeinen osa kuitenkin. Tappeluissa ei voi liikkua vapaasti, vaan ainoastaan oikealle tai vasemmalle ympyrässä. Toisaalta mekaniikka tuntuu rajoittavalta, mutta toisaalta se mahdollistaa jousella tarkan tähtäämisen samoin kuin väistämisen. Seurauksena on jännittäviä kohtaamisia, kun on vaihdettava nuolityyppejä kesken kaiken. Jousen ja ritsan käyttäminen hyödyntävät sopeutuvia liipaisimia ja haptista värinää, jolloin nuolen asettaminen ja jousen kiristäminen ovat nautinto. Väistäminen toimii niin kuin on tarkoituskin, mutta siitä puuttuu munakkuutta. Kunhan muistaa pysyä liikkeessä, on melkoisen helppoa väistää hyökkäyksiä. Ajoittain olisi ollut mukava kyykistyä, sillä melkein yksinomaan oikealle tai vasemmalle väistäminen muuttuu nopeasti tylsäksi.

Niin jalkaisin kuin kiivetessäkin tulee vastaan tilanteita, jolloin hiiviskely on se paras vaihtoehto. Tällaisia jaksoja olisi saanut olla enemmänkin, ja ennen kaikkea jalkaisin kuljettaessa, sillä juuri käveleminen on pelin kehnointa antia. Mukana on toki hieman kevyttä ympäristön tutkimista tarinallisten pätkien, haarniskan palasien ja nikkarointiin tarvittavien tavaroiden toivossa. Tämä osuus olisi ansainnut enemmän huomiota.

Horizon Call of the Mountainista puuttuu se ylimääräinen hiominen, joka yleensä on mukana Sonyn omissa peleissä. Ajoittain Ryas juuttuu kasvustoon kiinni, ja pintojen grafiikka latautuu ajoittain liian hitaasti. Lisäksi siirtymät kentästä toiseen on tehty tökerösti mustaksi menevällä ruudulla, ja taistelujen alkaessa kameran siirtyminen äkkiä uudenlaiseen näkymään on epämiellyttävää. Näin pelin tietyt osa-alueet erottuvat väärällä tavalla joukosta, ja muuten hyvin luotu eläytyminen kokee kolauksen.

Horizon Call of the Mountain on vähemmän kuin osiensa summa. Ulkoisesti peli on vaikuttava, samoin kuin äänimaailmaltaan, kiipeilymekaniikaltaan ja taisteluiltaankin. Tarina ei kuitenkaan ole kiinnostava ja jalkaisin kulkeminen on tökeröä. Toisin sanoen kokonaisuuden osat eivät pelaa yhteen niin hyvin kuin toivoisi. Horizon Call of the Mountain havainnollistaa hyvin uuden PSVR2-laitteen kykyjä. Horizonin uusin osa ei kuitenkaan ole niin sanottu pakko-ostos.