Hogwarts Legacy sisältää Tylypahkan parhaat

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

J. K. Rowlingin taikamaailmaan on sijoitettu kymmeniä vaihtelevan tasoisia pelejä Lego-versioista hyvinkin puolivillaisiin mobiilipeleihin. Suurin Potter-innostus on tainnut mennä jo ohi, sillä edellisestä ei-mobiilijulkaisusta on jo vuosikymmenen verran aikaa, ja pääsarjan elokuvasta vielä enemmän. Tämän vuoksi onkin ilahduttavaa, että tarjolle on saapunut poikkeuksellisen kunnianhimoinen AAA-pläjäys.

On ollut harmillista, että elokuvateattereissa Pottereista on tehty todella suureellisia teoksia, jotka ovat olleet paitsi viihdyttäviä, myös melkoisia rahasampoja. Syystä tai toisesta pelien parissa on tyydytty parhaimmillaan keskihyviin perhepeleihin, jotka ovat olleet olennaisesti pakollisia lisenssipelejä. Sen sijaan Hogwarts Legacy seisoo täysin omilla jaloillaan. Tämä näkyy myös myyntimäärissä, sillä jo nyt kyseessä on parhaiten myynyt Potter-peli. Syystäkin.

Hogwarts Legacy välttää osan kliseistä sijoittamalla maailman jästien ajanlaskun mukaan 1800-luvun loppuun. Vaikka jästimaailmassa eletään vielä kaasulyhtyjen aikaa, näyttää velhomaailma olennaisesti samanlaiselta kuin sata vuotta myöhemmin Harry Potterin astellessa Tylypahkan käytävillä.

Avoimen maailman seikkailu sijoittuu siis Tylypahkaan, Tylyahoon ja niitä ympäröiviin maastoihin. Päähenkilö on poikkeuksellisesti vasta viidennen vuoden opiskelijana kouluun hyväksytty lahjakkuus, jolla on runsaasti kirittävää. Johdannon jälkeen pelaajalla on käytössään vain muutamia yksinkertaisia valaisun ja perushyökkäyksen kaltaisia loitsuja, joten tukiopetukselle on todella tarvetta.

Onneksi professori Fig on tarjoutunut mentoriksi, eikä professorikunnassa ole Potter-kirjoille tyypillisiä mulkkuja, jotka asettuisivat aktiivisesti pelaajan kehityksen tielle. Vaikka ensimmäisten oppituntien ajan pelaaja on sidottu Tylypahkan käytäviin, avautuu maailma pian tutkittavaksi. Löydettävää riittää, sillä lähes jokainen nurkka sisältää metroidvaniamaisia lisäyllätyksiä, jotka vaativat tiettyjä loitsuja avautuakseen.

Pääjuoni etenee napakasti eteenpäin. Päähenkilö osoittautuu johdannosta alkaen poikkeusyksilöksi, joka kykenee aistimaan muinaisen magian. Muutamat muutkin henkilöt historian varrella ovat kyenneet samaan, mutta he ovat pyrkineet piilottamaan sen salaisuudet useiden lukkojen taa. Samanaikaisesti menninkäiset ovat ryhtyneet väkivaltaiseen kansannousuun johtajanaan Ranrok, joka on niin ikään muinaisen magian perässä.

Synkkyydestä ja jännitteistä huolimatta toiminta on hyvin perheystävällistä. Tulipallot ja leijuntaloitsut lentelevät, mutta veri ei niinkään. Välillä taistelu on jopa melko komediallista, sillä vihollisia on mahdollista kieputella ilmassa ja tyrmätä kiljuvilla alruuna-kasvikranaateilla. PEGI 12 onkin oikein perusteltu ikäraja näin sarjakuvamaiselle rytinälle.

Pelaajalla on ilahduttavan vapaat kädet muokata taistelutyyliään. Tarjolla on kymmeniä erilaisia loitsuja, joista neljä voi olla kerrallaan käytössä pikavalikossa. Osa loitsuista on ainoastaan tutkimiseen soveltuvia temppuja, mutta taistelumagiassakin riittää valinnanvaraa. Onpa mukana myös anteeksiantamattomat kiroukset komennu, kidutu ja avada kedavra. Näistä viimeinen tosiaan tappaa kohteen, joskin sen latausaika on asetettu hyvin pitkäksi.

Ennen pitkää pelaaja saa käyttöönsä lahjakkuuspisteitä, joilla omaa temppuvalikoimaa on mahdollista tuunata entistä omanlaisemmaksi. Useimmat taisteluloitsut on mahdollista päivittää paremmiksi. Esimerkiksi lyhyen kantaman tuliloitsu päivittyy auraksi, joka mäjäyttää kaikkia ympärillä olevia vihollisia. Myös hiiviskely ja selkäänpuukotus onnistuvat näkymättömyysloitsun avulla.

Taisteleminen on dynaamisen sukkelaa, sillä pelaajan lisäksi myös vastustajat käyttävät suojaloitsuja. Tietynvärinen suojaus on mahdollista rikkoa vastaavan värisellä loitsulla. Pelaajalla on mahdollisuus joko väistää tai torjua hyökkäykset. Torjumisen ajastus kannattaa, sillä suojauspainikkeen pitäminen pohjassa lähettää paluupostissa viholliseen tyrmäysiskun. Luonnollisestikaan kaikkia iskuja ei ole mahdollista torjua, jolloin souls-kierähdykselle on käyttöä.

Loitsubaletti on miellyttävän vauhdikkaasti toteutettua. Kokeneempien pelaajien kannattaa muuten nostaa vaikeusaste suoraan tappiinsa, sillä vielä normaalitasolla meno on hyvin perheystävällistä, jopa turhauttavan helppoa kokeneille toimintapelaajille.

Taikaiskujen lisäksi tarjolla on joukko taikajuomia ja kranaatteina toimivia kasveja, joiden valmistelu on halutessaan osa seikkailua. Sen sijaan varustepuolella valikoima on hieman tylsän suppea, sillä pelaajalla on ainoastaan kolme ominaisuutta: hyökkäys, puolustus ja terveys. Vaatteet antavat lähtökohtaisesti parannusta näille ominaisuuksille, joskin loppupelin puolella vaatteisiin on mahdollista saada pieniä lisäominaisuuksia. Iso linja on kuitenkin selvä: varusteiden sijaan pelityyliä muokataan loitsuvalikoimalla.

Tyypilliseen avoimen maailman ropellukseen sopivasti kaikenlaista sivupuuhastelua riittää näennäisen loputtomasti. Osa sivutehtävistä ja haasteista on mielenkiintoisia, mutta harmillisesti mukaan mahtuu myös tylsiä noutamis- ja tappamistehtävien kaltaisia tusinahaasteita. Välillä tuntuu siltä, että puuhasteltavaa on jopa liikaa, sillä esimerkiksi isomman varastotilan saaminen vaatii turhan paljon uuvuttavien pikkuhaasteiden suorittamisia.

Varastotilaa esineille on tarjolla naurettavan vähän. Käytännössä pelaajan on jatkuvasti ravattava kauppiaiden luona dumppaamassa ylimääräistä roinaa kultakaljuunoiksi, tai vaihtoehtoisesti tuhottava esineitä pois tieltä. Ilmeisesti kukaan ei ole kertonut taikanoviisillemme, että tässä maailmassa repun tilavuutta on mahdollista laajentaa loitsujen avulla.

Siirtyminen alueelta toiselle tapahtuu aluksi pikasiirtymäpisteiden avulla, mutta pian myös luudan ja lopulta lentävien otuksien avustuksella. Luutailussa on yksi yllättävä seikka: kaikesta Potter-tarinoinnista huolimatta huispausta ei ole toteutettu lainkaan. Tämä on yllättävä valinta, minkä epäilen johtuvat julkaisupaineesta. Kyseessä on rohkeus, jota kaipaan julkaisijoilta: on parasta keskittyä olennaiseen ja leikata muut pois puolivillaisen juustohöyläilyn sijaan.

Ylilevelöinti ei onnistu, sillä pääjuonen tehtävät skaalautuvat pelaajan tason mukaisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä itse keskityin alkupelin aikana niin paljon sivupuuhasteluun, ettei pääjuonesta olisi ollut muutoin vastusta. Harmillisempaa on se, että myös löydettyjen varusteiden tasot skaalautuvat pelaajan tason myötä. Tämä johtaa siihen, että jopa legendaarisen tason esineet vanhenevat käsiin pahimmillaan puolessa tunnissa, kun yleisemmät, mutta korkeamman tason esineet korvaavat ne. Tämä on turhauttavaa, sillä pelaajan kannattaa jättää legendaariset arkut avaamatta odottelemaan korkeampia tasoja.

Graafisesti julkaisu on todella vaikuttava. Valitettavasti ainakin PC:llä optimointi ei ole onnistunut kovin hyvin, sillä itselläni RTX 3080 alkoi yskiskellä korkeammilla grafiikka-asetuksilla. Pelaan 4K-näytöllä, joten valitettavasti edellisen sukupolven raudalla säteenseurannan kaltaiset herkut oli jätettävät pois ruudunpäivityksen pelastamiseksi. Ymmärrän, että julkisilla paikoilla piirrettävää on runsaasti, mutta harmillisesti edes DLSS-tuki ei tällä kertaa riittänyt täysiin herkkuihin.

Hogwarts Legacy on tehnyt suuren kunnianpalautuksen Potter-peleille. Tarjolla on ehdottomasti paras koskaan julkaistu Rowlingin maailmaan sijoittuva teos. Eikä tässä vielä kaikki: objektiivisesti arvioiden kyseessä on aivan erinomainen toimintaropellus. On olennaista, että loitsutaistelu tuntuu juuri sellaiselta kuin pitääkin. Sytyjo!