Viime viikolla kuulimme, että Helldivers II:ta pelaavien ihmisten määrä on pudonnut paljon alkuvuoden kävijäaallon jälkeen. Yksi syy tähän on se, että monet ovat halunneet entistä suurempia päivityksiä ja uutta sisältöä, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu elokuussa - syttyykö alkuvuoden jälkeen hiipunut pelaajamäärä uuteen roihuun?
Arrowhead on ilmoittanut että Helldivers II saa tähän mennessä suurimman päivityksensä 6. elokuuta. Vaikuttaa siltä, että Escalation of Freedom -päivitys piristää asioita kummasti lisäämällä uusia vihollisia, erilaisia tehtäviä, uusia vaaroja ympäristöön, suurempia etuvartioita ja uuden, 10. tason haasteen. Valikkosäätöjä on myös viilattu paremmiksi, ja kerätyt saaliit saa pitää, mikäli putoaa pois pelisessiosta. Lisäksi luvassa on pieniä yllätyksiä, joiden pariin kannattaa ehdottomasti sukeltaa kahden viikon kuluttua.
Entä sinä, aiotko käydä tutustumassa uutuuksiin?