Hell is Us, kun helvetti tuntuu virkistävältä

Hell is Us tuli yllätyksenä julkistuksessaan. En ole pelannut Death Strandingia, joten mies pukeutuneena harmaaseen ponchoon ei välittömästi tuonut mieleen hyviä pelimuistoja, ja minusta on olemassa kasvava joukko ihmisiä, jotka menettävät kiinnostuksensa nähdessään jälleen yhden kolmannen persoonan toimintapelin.

Soulslike-pelien supersuosio näyttää kääntyneen hiljaiseen laskuun, ja trailereiden perusteella voisi luulla, että Hell is Us asettuu tähän lajityyppiin. Mutta kokeiltuani peliä BigBen Weekin humussa voin todeta, että Rogue Factor haluaa tehdä eroa Soulslike-nimeen, ja sen sijaan tarjota kuvaa Hell is Usista perinteisempänä seikkailupelinä.

Hell is Us sijoittuu fiktiiviseen maahan, joka on sisällissodan eristämä ja kuluttama. Pelaaja on entinen kansalainen Remi, jonka vanhemmat laittoivat pois jääden itse maahan. Remi on palannut toiveissaan löytää vanhemmat, mutta tuloksena onkin vain kummallinen maa kera vielä kummallisempien olioiden. Keskeinen mysteeri on hyvä esittely, ja näin pelaaja joutuu maailmaan ilman odotuksia, ja samalla jättäen paljon kysymyksiä alusta saakka varsinkin, kun alkuvideo keskittyy Remin kuulusteluun, jota suorittaa pitkäleukainen mies.

Remin vanhempien, olioiden ja sisällissodan ohella Hell is Us laittaa selvittämään pienempiä pulmia, ja ehkä 50/50-jaolla tutkimista ja taistoja. Sodan runteleman maan tutkiminen on palkitseva kokemus Hell is Usissa. Sen sijaan, että etsittäisiin pelkästään parempia aseita ja päivityksiä, on pelaaja lähinnä ratkomassa pelin arvoituksia pala kerrallaan, ja löydettävissä on asioita, jotka tekevät omasta pelaamisesta erityisen. Oli kiinnostavaa puhua pelitestissä muiden kanssa ja huomata, mitä he olivat löytäneet, mutta minä en, ja jokainen sanoi löytäneensä jonkin salaisen esineen, alueen tai luolaston. Kuten silloin joskus lapsina, kun välitunnilla vaihdettiin vinkkejä videopelien salaisuuksista ja salakoodeista.

Pulmat vaihtelevat haasteeltaan, joista osa tehdään ilmeisesti useammalla alueella, mutta koskaan ei ollut sellainen tunne, ettei olisi tarvittavia työkaluja saatavilla. Tutkimani luolasto oli erityisen mukava, sillä avasin jokaisen oven, eikä ainutkaan vihje jäänyt huomaamatta. Tässä on peli, jonka kanssa kannattaa ehkä tehdä muistiinpanoja. Rogue Factor on todellakin luonut vanhan ajan seikkailupelin tunnelman. Tehtävämerkkien puuttuminen ei huononna kokemusta, ja vaikka mukana ei olekaan taikakompassia, voi silti reitin löytää varsin helposti. Kompassi auttaa sekin suunnistuksessa. Mukana on vahva tunne siitä, että pelaaja on ohjaksissa, mutta ei myöskään tunne jäävänsä jostain paitsi, jos seuraa pelkkää pääreittiä. Ja se on tervetullutta ja tuoretta nykypäivän pelaamisessa.

taistot ovat se toinen iso osuus Hell is Usissa, ja kirjoitushetkellä tämä on osa-alue, jota Rogue Factor vielä kovasti hienosäätää. Kehittäjät haluavat pelinsä olevan keskitason kova, mutta kovan luokan pelaajille vaikeustason säätäminen voi olla melko vaikeaa. Taistot eivät olleet liian vaikeita ennakkoversiossa, eikä vaikeustasoa ollut tarpeen alentaa. On erityisen hienoa, etteivät pahikset ilmaannu takaisin uudelleen kaatamisensa jälkeen, vaikka pelaaja itse kuolisi joutuen palaamaan takaisin tallennuspisteelle. Innoitusta on selvästi haettu Souls-peleistä, mikä olisi nykyaikana vaikeaa kolmannen persoonan toimintapelille. Pelaaja iskee, torjuu ja väistää, mutta mukana on epätavallinen ja mukava rytmi parantavan pulssin mekaniikassa, ja näin voi saada takaisin menetettyä terveyttä onnistuneen osuman tai hyökkäysyhdistelmän jälkeen. Kestää hetki saada ajoitus kohdilleen, mutta kun niin käy, on se keskeinen edellytys selviytymisessä.

Hell is Us muuttuu kasvavassa määrin vaikeaksi, mitä enemmän ottaa vahinkoa. Tämä on tarkoituksellista, sillä Rogue Factor halusi enemmän realistista lähestymistapaa animemaisen päähenkilön sijaan, joka on valmis laittamaan kaiken pökön pesään, kun terveyspalkki on lukemissa 1. Kun terveysmittari laskee, laskee myös kestävyys eli stamina. Moinen voi johtaa noidankehään, ellei sitten poistu pelialueelta kokonaan (koska voitetut pahikset eivät ilmaannu enää uudelleen muuten). Toistaiseksi taistot eivät ole yhtä nautittavia kuin ympäristön tutkiminen. Seikkailu ei tunnu, että siinä tarvitsisi olla niin vahva keskittyminen torjumiseen, väistämiseen ja tappeluiden pitämisessä kiinnostavina, sillä pelin mysteerit itsessään ovat riittävät pitämään pelaajan kiinnostuneena. Erilaiset aseet ja varusteet ovat kiinnostavia, ja drooni tuntuu käyttökelpoiselta liittolaiselta huolimatta siitä, että kiintymys Remiin tuntuu erikoiselta.

Remi on ehkä se ainoa palapelin osa, jota en ymmärrä. Tutkiminen on mahtavaa, taistot vaativat hieman lisätyötä mutta toimivat pääosin, mutta en oikein ymmärrä, kuka Remi oikein on. Hänen hahmonsa kerrotaan aluksi, mutta sitten alkupuolen dialogissa hän vaikuttaa samanlaiselta kovikselta kuin lajityypin peleissä yleensä. Lisäksi, jos haluaa päästä käsiksi trailereissa nähtyihin aseisiin ja drooniin kuin myös uusiin asuihin, on Remin ryöstettävä vaatteet satunnaiselta naiselta, joka pelasti hänen henkensä. Olen valmis antamaan Remille ja tarinalle mahdollisuuden kiitos kiinnostavan maailman ja tarinan, jota Remi kertoo isoleukaiselle miehelle. Pelkään kuitenkin, ettei Remi itse tule olemaan kovinkaan kiinnostava.

Hell is Us ei ehkä ollut aiemmin odotuksissa, mutta nyt se on. Se ei ole Soulslike-peli, mutta siinä on Soulslike-elementtejä, ja peli haluaa tehdä jotain erilaista. Mutta kuten pulmansakin, kokonaisuus säilyy arvoituksena aina syyskyiseen julkaisuun saakka.