Suomi
Gamereactor
arviot
Headland

Headland

Mielikuvitukseton pääsaariseikkailu

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Sekä televisioruudulla etenevään että kannettavassa muodossa tapahtuvaan pelaamiseen soveltuva Switch-konsoli on saanut elinkaarensa aikana pelivalikoimaansa mobiilipuolelta jos jonkinlaisia pelejä - lyhyet pelisessiot kun onnistuvat Switchillä loistavasti siinä missä älypuhelimellakin. Valitettavasti tammikuun 2022 puolivälin paikkeilla Nintendon konsolille ilmestyvä Headland ei kuulu niihin peleihin, jotka loistavat saati ammentavat itseensä lisäarvoa konsolipuolelle päästyään.

Loppuvuodesta 2020 Android- ja iOS-pelaajien ulottuville julkaistu Headland alkaa, kun vaaleatukkainen nuori päähenkilö nukkuu sängyssään. Unet katkeavat vähemmän yllättäen siihen, kun sankarin Spud-robotti herää henkiin ja kehottaa unihiekkoja silmistään keräilevää päähenkilöä hyppäämään portaaliin. Spud ja protagonisti huomaavat joutuneensa robottien hallinnoimaan fantasiamaailmaan, jossa Pale Guard -nimiset, hieman ikonisia Patapon-sotureita muistuttavat konnat ovat valtaamassa alaa inhoine hankkeineen. Niinpä sankarin ja Spudin tulee seikkailla tiensä ilmassa leijuvien saarten läpi ja muistaa, että mielikuvituksessa piilee se suurin voima.

HeadlandHeadland

Tarinassaan unenomaisuutta ja mielikuvituksekkuutta pelaajan naamaan hierova Headland on kuitenkin pelinä varsin tavanomainen ylhäältä kuvattu toimintaseikkailu, jossa pelaajan ohjastama sankari huitoo paleguardilaisia, tammenterhopahiksia ja muita konnia kumoon. Dash-pyrähdyksen avulla on helppoa pyyhältää sivuun voimakkaampien vihollisten erikoisliikkeiden tieltä, varsinkin kun mokomat näyttävät punaisella grafiikalla alueen, jolla sankarin ei kannata seistä. Sankari voi haalia kasaan puita, kiviä ja muita resursseja, joiden avulla pelaaja voi rakennella ja parannella releitä tuhovoimaisemmaksi Robot Raft -keskusmaailmassa, jonka kautta uusiin maisemiin siirrytään seikkailun edetessä.

Valitettavasti Headlandin pelattavuudessa ja ohjattavuudessa on muutamia peli-iloa armotta verottavia ongelmia. Kamera ei ole pelaajan liikuteltavissa millään tasolla, ja vihollisia karkuun väistelevä sankari voi helposti livahtaa kenttien reunojen ja puuston oksien alapuolelle näkökentän ulottumattomiin. Jostain käsittämättömästä syystä tekijät eivät ole lisänneet peliin asetusta, joka näyttäisi esineiden takana olevan pelihahmon siluetin, vaan vihollisten ympäröimä ja nurkkaan ajettu sankari katoaa kaaoksen keskelle. Osa vihollisista osaa myös sankaria tuuppiessaan töniä protagonistiparan pyörryksiin niin, että tämä näkee tähtiä ja jähmettyy paikalleen, jolloin pelaajan tulisi osata painella Switchin ohjaimen kirjainpainikkeita ilmeisesti jossain tietyssä järjestyksessä virvoittaakseen sankarin tappelukuntoon. Headland ei kuitenkaan missään vaiheessa avannut tätä mekaniikkaa, vaan olettaa pelaajan tajuavan itse, että jotain pitäisi tehdä sankarin nuokkuessa vihollisparven keskellä.

Tämä on mainos:
HeadlandHeadlandHeadland

Henkensä heittäneen sankarin kuolinsijoille ilmestyy hautakivi, jonka hajottamalla pelaajan on mahdollista saada edelliskerralla menetettyjä resursseja takaisin - tosin kivenmurskauksen seurauksena voi tulla ikäviä yllätyksiä, joiden kokemisen riskinottoineen jätän Headlandiin suuntaavien pelaajien iloksi. Tavallaan tämä Souls-like-peleille silmää iskevä mekaniikallinen lisäys on ihan hauska lisäkoukku muuten aika yksinkertaisessa pelissä, mutta tomumajan kolisteluun sisältyvä pieni riski uuden elämän ja lisäresurssien menettämisestä ei varsinaisesti rohkaise tai innosta pelaajaa kokeilemaan onneaan. Samoja puita ja kiviä pystyy keräämään jatkamalla kentissä eteenpäin kuin kiusallista välikuolemaa ei olisi tapahtunutkaan.

Unenomainen yleismeno ja mielikuvituksekkuuden painottaminen tarinassa eivät kuitenkaan tunnu pelatessa mitenkään erityisiltä. Sankari keräilee resurssien ohella sateenkaaren väreissä hehkuvia mielikuvituspalleroita, joita pitäisi olla tietylle kentänkulmalle päästessä sopiva määrä kasassa. Tuolloin Spud loihtii päähahmolle uusiin maisemiin kanuunankuulana lennättävän tykin tai uuden sillan kuilun ylle. Mitään kauhean yllättäviä muutoksia pelimaailmaan ei ole tehtävissä, ja käyttämättä jääneitä mielikuvitusmurikoita voi hassata kentän lopussa erikoisarkkuihin, jotka sisältävät jokaisella pelikerralla täsmälleen samoja esineitä. Kirstuista saatavat, Robot Raftin kulmalla sijaitseviin aarrehuoneisiin päästävät erikoisavaimet onnistuvat vähän innostamaan, mutta turhaan, sillä aarrehuoneidenkin kerättävä sisältö on kerran toisensa jälkeen samaa settiä.

HeadlandHeadland
Tämä on mainos:

Tiiviit peliympäristöt ovat sisällöltään ihan hauskoja temppuratoja, joissa vähän taistellaan ja ratkotaan pulmia, mutta lopussa odottavat identtiset palkinnot tekevät peliympäristöjen uudelleen koluamisesta aika tylsää puuhaa. Mobiilipelilähtöinen grafiikka on vähemmän yllättäen parhaimmillaan Switchin omalla ruudulla, mutta televisiossa touhu näyttää reilusta värinkäytöstään huolimatta aika kulahtaneelta ja kulmikkaalta.

Headland on sinänsä kivan mittaisista kentistä koostuva, vähän mielikuvitukseton ja simppeli seikkailuelämys, joka kuitenkin tehnee kauppansa pikapelattavaa etsivien silmissä. Switch-pelivalikoima kuitenkin pursuaa vastaavanlaisesta isometrisestä näkökulmasta kuvatusta ja värikkäästä seikkailemisesta kiinnostuneille muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja. Esimerkiksi loppuvuodesta 2021 Switchille julkaistu Death's Door kutkuttelee synkkyydessään ja monitasoisuudessaan pelaajien seikkailuviettiä kiinnostavine peliympäristöineen ja näyttävine taisteluineen.

HQ
04 Gamereactor Suomi
4 / 10
+
Mukavan tiiviit ja tekemistä pursuavat kentät, pelaamisen ja tekemisen määrä
-
Kameraongelmat, päälle liimatun oloinen resurssien kerääminen viimeksi kuolleelta pelihahmolta, mielikuvitusteeman tylsä ja mielikuvitukseton hyödyntäminen, jokaisella pelikerralla identtiset palkinnot kenttien lopussa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä