Harvest Moon: Island of Happiness

Harvest Moonit ovat käytännössä aina noudattaneet samaa kaavaa. Aloitetaan tyhjästä, huolletaan ja kasvatetaan farmia ja perustetaan perhe. Pelit pyörivät pitkälti pikkunäpertämisen ja puuhastelun ympärillä. Putsataan pelto, kuokitaan multaa, istutetaan kasveja, kastellaan niitä ja lopuksi korjataan sato myytäväksi. Tuotoilla parannellaan tuotantokoneistoa eli kartanon ominaisuuksia.

Askel harjoittelevasta heinähatusta todelliseksi tehoviljelijäksi on melkoinen. Pelaajan on huomioitava paitsi siementen ostohinta, myös kasvunopeus, satojen määrä ja vuodenaika. Väärää kasvia kylvävä menettää suuren osan voitoistaan, jolloin voi heittää hyvästit haaveelle uuden tallin hankkimisesta. Oleellisessa osassa on myös pelihahmon kunnosta huolehtiminen. Käytännössä kaikki pelissä tehtävä kuluttaa energiaa, jota voi palauttaa paitsi nukkumalla, myös syömällä. Ja kun aikaa on rajallisesti, kaikkea ei vain ehdi tekemään. Se kultaisen keskitien löytäminen onkin Harvest Moonien yksi suurimmista haasteista.

Island of Happiness ei ole ensimmäinen Harvest Moon -peli DS:lle, mitä on pelin teknisestä toteutuksesta kyllä vaikea uskoa. Pelin päähenkilö juosta lönkyttää hitaasti alaruudulla, ja yläruudulta voi tarkistaa koko saaren kartan. Kartta ei ole missään määrin hyödyllinen, sillä siitä ei voi edes tarkistaa missä se etsitty talo tai toveri luuraakaan. Se vain pistää piskuiset kasvokuvat riviin niistä hahmoista, jotka kullakin kartta-alueella lymyävät. Yritä nyt siinä sitten etsiä, etenkin kun alaruutu näyttää surkean pienen kaistaleen maastosta.

Vaikka etsimisen vaikeuden voisikin antaa anteeksi, viljelyn hankaluutta ei. Peltoalue on täynnä rikkaruohoja, kiviä ja kantoja, jotka uutteran landepaukun on tietty poistettava kyntöpuuhia hankaloittamasta. Kirveellä tehdään oksista sahatavaraa ja vasaralla moukaroidaan lohkareista rakentamiseen kelpaavia murikoita. Vaan auta armias, jos kädessä on väärä työkalu. Silloin sankarimme poimii oksan maasta ja laittaa sen reppuunsa, eikä kontissa olevaa rojua voi mitenkään käsitellä. Siellä ne puunpalaset sitten hölskyvät, kunnes pelaaja päättää nakata ne roskikseen. Kyllä, halkoja ei voi heittää takaisin maahan käsiteltäväksi, vaan kaikki repusta poistettavat kappaleet häviävät savuna ilmaan. Mistään ei tietenkään näy, mikä astalo on kädessä, ja jatkuva raaka-aineiden menettäminen turhauttaa.

Kun peltotilkku on siisti, voidaan ryhtyä kyntämään. Valitaan kuokka ja naputellaan maata. Mutta kas! Viistottaiset kuokinnat eivät jostain syystä tunnu luonnistu, koska pelimoottori ei tahdo osata viistoon suuntaavia käskyjä. Kursori menee jatkuvasti kohderuudun viereen ja pelaaja hyvin nopeasti oppii liikkumaan vaakariveissä ja kuokkimaan vain suoraan ylöspäin. Tämä olisi kai vikkelä konsti, mikäli hahmoa voisi liikuttaa jotenkin muuten kuin kynällä. Vaan ei - ristiohjain vaihtaa kädessä olevat esineet ja hartianapeista äijä pinkaisee juoksuun suoraan eteenpäin. Tuloksena pelaaja saa näpytellä kosketusruutua edes takaisin, eikä ole harvinaista, että hahmo loikkaa halutun ruudun ohi. Kastelukannun käyttämisessä on samat ongelmat.

Kun lopulta saa kasvit kasvamaan ja kerättyä ensimmäiset turnipsit talteen, tuntuu olo hetken aikaa hyvältä. Sitten pelaaja huomaa, että yhdestä lantusta saa vain kourallisen kolikoita ja pienimmänkin farmipäivityksen ostaminen maksaa kymppitonnin. Kun ajatteleekin miten monta kertaa tätä samaa kömpelöä viljelyä pitää suorittaa ennen kuin saa kalliiseen talliin ensimmäisen lehmänsä, meinaa väkisinkin tulla itku.

Harvest Moon oli varmasti aikoinaan kiva puuhapeli, ja tästäkin ilmestyksestä varmasti saa moni kiksinsä irti. Kilpailuvietti vetää varmasti pelaajia puoleensa, sillä verkon välityksellä voi seurata kavereidensa etenemistä. Mikäs sen parempaa, kuin päästä pätemään pelissä, jonka maailma mieluusti unohtaisi? Teille muille sanon vain, että naurakaa näille houkille! Naurakaa samalla, kun upotatte saman määrän rahaa ja aikaa karkkiin sekä hyviin elokuviin. Naurakaa, ja makeasti.