
Xbox-pomon mukaan TV-panostus jatkuu, vaikka virheitäkin sattuu
Phil Spencerin mukaan Halon oma TV-sarja epäonnistui, mutta karavaani kulkee.

Sinne ne Halon oman TV-sarjan oikeudet sitten päätyivät
Paramount+ -sarja päättyi kahteen kauteen, ja Netflix sai nyt oikeudet.

Halo, 2. kausi parantaa merkittävästi edeltäjästään
Tekijät ottivat opiksi ensimmäisen kauden virheistä, mutta katsova kansa ei enää palannut toisen kauden pariin.

Paramount peruuttaa Halo-tv-sarjan kahden kauden jälkeen
UUTINEN. Kirjoittaja
Toni Turunen
Mutta jotkut tuottajista toivovat saavansa kamppailun päätökseen toisessa suoratoistopalvelussa.

Halo (Paramount+), 2. kausi on ongelmistaan huolimatta hyvää viihdettä
Tyylikäs tulkinta Halon maailmasta.

Valmistaudu Halo-sarjan toiseen kauteen kätevällä All You Need to Know -videolla
SHOWTIMEn tuottama sarja tekee paluun. On siis aika katsoa edellisen kauden tapahtumia ennen huomion kääntämistä toiseen kauteen.

Halon oman TV-sarjan Master Chief teki selväksi, että ilman kypärää oleminen on se juttu ja sillä siisti
Eri mieltä olevat voivat poistua.

Halon oman sarjan Master Chiefin mukaan romanssikuvio oli suuri virhe
Ja fanikunta oli pitkälti samaa mieltä.

Halon TV-sarjan kaksi uutta julistetta ovat tässä
Master Chief pitää kypärää päässään.

Kansa palautti Master Chiefille kypärän Halon omaan TV-sarjaan
Viesti on selvä.

Halon oman TV-sarjan toinen kausi on saatu kuvatuksi
Jälkituotannossa menee tietenkin vielä aikaa.

Halon oma TV-sarja otti ilon irti myös nukeista digitekniikan ohella
Uusi video paljastaa, miten Covenantin oliot tehtiin.

Halo (Paramount+), 1. kausi
Hidastempoista draamaa ja runsaasti henkilöhahmoja, joiden kohtalo ei kiinnosta pätkääkään.