Guitar Hero 5

Täysin uudenlaista kokemusta Guitar Hero 5 ei tarjoa. Taustalla on edelleen tismalleen sama peli kuin aiemminkin ja miksi ei olisikaan, onhan värillisten nuottien tahdissa naputteleminen osoittautunut pelikonseptina toimivaksi jo monta kertaa. Niinpä Activision ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan, mutta sen sijaan rakentanut pyörien ympärille entistä komeamman ja kekseliäillä lisävarusteilla varustetun kulkuneuvon.

Ennakkoon hehkutetuin ominaisuus on saumattoman peliin liittymisen ja poistumisen mahdollistava Party Play. Vinkeästi bilepeli käynnistyy välittömästi Activision-logon häipyessä, eli alkuvalikoihin ei tarvitse enää lähteä kahlaamaan pikaisen GH-annoksen tarpeessa. Biisejä ei valita bilemuodossa itse, vaan kone arpoo kappalearkistosta satunnaisesti seuraavan soitettavan kappaleen. Jos vastaantuleva kappale osoittautuu jollekin bändin jäsenistä turhan vaikeaksi, voi vaikeustasoa vaihtaa lennosta ilman, että kappale katkeaa. Jos rumpalointi ja laulanta ei maistu, on bilepeliä mahdollista pelata myös vaikkapa kolmella kitaralla. Party Play toimii kauttaaltaan mainiosti ja tekee pelistä helposti lähestyttävän, kun omaa soittovuoroaan ei tarvitse odotella kappaleen loppuun asti.

Kilpailuhenkisempien soittajien iloksi myös vastakkain pelattavaan pelimuotoon on keksitty uusia jekkuja. Hauskin uusi pelimuoto on Momentum, jossa kaikki soittajat aloittavat kappaleen Medium-tasolla ja vaikeustaso nousee ja laskee pelaajan suoritusten mukaan. Toiseksi suosikiksi nousi Do or Die, jossa jokaisen pelaajan kolme elämää vähenevät virheiden myötä. Uudet osiot eivät keskity varsinaiseen pistesaaliiseen, sillä esimerkiksi Streakers-muodossa pisimmän nuottisarjan näpytellyt nappaa parhaan pistesaaliin. Tuloksella pätemiseen keskittyvä Pro Face-Off on luonnollisesti mukana, mutta kourallinen uusia vaihtoehtoja piristää peliä huomattavasti. Erityisesti kolmen tai useamman pelaajan kanssa osioista saa erittäin paljon hupia irti.

Guitar Hero 5:ssä myös aiemmin yksinpelin sydämenä toiminut ura on vedetty osittain uusiksi. Jokaiselle soittimelle ei ole enää omaa uraansa, vaan sen sijaan jokaisessa yksittäisessä kappaleessa on soitinkohtainen haastetehtävä. Helpoimmillaan haasteet vaativat esimerkiksi tähtivoiman keräämistä kappaleen aikana, kun taas vaikeimpien kappaleiden kohdalla vaaditaan vaikkapa hillittömän pitkää nuottisarjaa tai pistesaalista. Koska joukossa on myös bändille tarkoitettuja tehtäviä, on selvää että myös ura on tarkoitettu kavereiden kanssa pelattavaksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sooloartisteille ei tarjontaa ole aivan entiseen malliin.

Pelimoottori on pääsääntöisesti tuttu tapaus aiemmista osista. Nuottien osumaikkunaa on kiristetty entisestään jonkin verran, eli pitkät soolot eivät mene enää läpi sinne päin lätkimällä. Yksi elintärkeä uudistus viitosen myötä kuitenkin saadaan. Siinä missä aiemmin Guitar Hero -bändit hajosivat jos yksi soittava tipahti pelistä pois, on vitosessa asialle viimein tehty jotain. Erittäin tervetulleen muutoksen myötä pudonnut pelaaja saadaan nostettua takaisin pystyyn, jos muut bändin jäsenet osaavat hommansa. Ruutuun paukahtava mittari kertoo, miten paljon yleisö orkesterista tykkää ja kun mittari näyttää tarpeeksi vihreää, saa epäonnistunut muusikko uuden yrityksen. Mitä enemmän epäonnistumisia, sitä enemmän myöskin yleisö kääntyy bändiä vastaan. Koko bändin epäonnistumisprosentti tippuu systeemin ansiosta minimiin, jos joukossa on edes yksi hommansa osaava soittaja. Uudistus on kertakaikkisen nerokas, miksei tätä ole keksitty aiemmin?

Myös kappalevalinnoissa on todellista yritystä. Joukkoon mahtuu progressiivista ja klassista rokkia, jazzahtavampaa menoa, funkia, kantria, grungea, metallia, punkkia sekä joukkoon täysin sopimatonta radionova-poppia. Jälkimmäisistä erityisesti Coldplayn In My Place tuntuu olevan aivan väärässä pelissä. Toisessa äärilaidassa upeat ja ihanat <b>Jeff Beckin</b< Scatterbrain, King Crimsonin 21st Century Schizoid Man, Grand Funk Railroadin I`m an American Man sekä The Derek Trucks Bandin Young Funk päätyvät vakituiselle tiluttelulistalleni monen muun pelistä löytyvän namipalan kera. Kappalevalinnat ovat huolellisia ja sivistyneitä, mutta koko listasta puuttuu jälleen kerran pakettia kannatteleva yhtenäisyys. Kun kaikkia ei kerran voi tunnetusti miellyttää, niin olisiko ihan mahdotonta kerrankin teemoittaa paketti kunnolla?

Rock Band 2:sta tuttu mahdollisuus lisätä aiemman pelin kappaleet soittolistaan on nyt mukana myös Guitar Hero 5:ssä. Vitoseen on nimittäin mahdollista lisätä Guitar Hero World Tourin sekä Guitar Hero: Greatest Hitsin kappalelistat, mutta vain osittain. World Tourista vitoseen siirtyy vain noin puolet kappaleista, Greatest Hitsistä vain reilu kolmannes. Lisäksi kappaleet eivät siirry levyltä suoraan, vaan ne täytyy ladata kovalevylle verkosta. Hidasta, kömpelöä ja harmillista.

Guitar Heron tulevaisuuden määrittää tästä eteenpäin se, miten Activision aikoo tuoda uutta soitettavaa nettikaupan kautta. Ominaisuuksiltaan Guitar Hero 5 nimittäin kiilaa vihdoin Rock Bandien rinnalle ja ajoittain jopa ohitse, mutta sisältö on se joka puhuu, eikä sitä kompensoida enää jatkossa puolivillaisilla lisälevyillä. Joka tapauksessa Guitar Hero 5 on se peli, jonka Guitar Hero World Tourin olisi pitänyt olla ja selkeästi sarjan hauskin peli sitten Guitar Hero II:n. Juuri kun luulin, ettei kukaan enää keksi kuluneeseen kaavaan mitään uutta, näyttää Neversoft saaneen muutaman varsinaisen neronleimauksen ja heittää mukaan vielä hauskaa soitettavaa. Bravo!