Kun lehdistötilaisuudessa on maininta uunituoreesta pelistä kääntyvät kaikki katseet sitä kohti. Tällä kertaa tarjolla oli Bound by Flamen ja The Technomancerin kehittäjien Greedfall. Trailerissa nainen juoksee musketööriä karkuun metsämaisemissa, kunnes ottaa laakin selkäänsä. Kun sotilas lähestyy antamaan armonlaukauksen, naisen kasvot paljastuvat hieman epäinhimillisiksi. Samalla lehdet alkavat leijua ilmassa, kunnes miehen taklaa hirveä muistuttava taruolento.
Peli sijoittuu 1600-luvun kolonialismista inspiroituun fantasiamaailmaan. Tarinan keskipisteenä on uusi, vasta löydetty saari, jonka huhutaan sisältävän salaisuuksia, taikaa ja maallista mammonaa. Tämä saa niin aarteenmetsästäjät kuin uudisasukkaat liikkeelle saarta kohti. Pian kuitenkin huomataan, että saarella onkin jo asukkaita, eivätkä nämä metsänhenget pääse sulaan sopuun uusien maahanmuuttajien kanssa. Pelaajan tehtävänä onkin ratkaista nämä välit osapuolten välillä joko kynällä tai miekalla, joskin jälkimmäistä metodia ei suositeltu. Eri ihmisryhmien kanssa muodostuneet välit ovatkin pääosassa tarinassa: päätökset eri osapuolten kohtaloista vaikuttavat koko pelin loppuratkaisuun.
Alussa pääsee luomaan oman hahmonsa juuri sen näköiseksi kuin itse haluaa. Pelin aikana hahmolle voi kehittää yli sataa erilaista kykyä, jotka vaihtelevat loitsuista ja alkemiasta aina hiiviskelyyn ja taisteluun. Aseissa on varaa valita niin lyömä- kuin tuliaseista, ja lisäksi tarjolla on lukuisia panssari- ja loitsutyyppejä. Pelissä ei ole hahmoluokkia, joten kykyjen kehittämistä ei ole rajoitettu kategorioiden välillä.
Pelimaailma on jaettu useisiin laajoihin alueihin, jotka yhdistyvät maailmankartalla Dragon Agen tapaan. Matkalla voi liittoutua viiden eri henkilön kanssa, joista jokaiseen tehtävään ja kamppailuun voi valita kaksi kaveria rinnalleen. Poppoon jokainen henkilö edustaa omaa ryhmittymäänsä, ja jokaisella on sanottavaa matkalla tehtävistä päätöksistä. Oman ryhmittymän etujen ajaminen saa heidät hyvälle tuulelle, ja kohtelemalla heitä hyvin saa myös ryhmittymän tyytyväiseksi. Kaltoin kohteleminen voi saada liittolaisen lähtemään leiristä, kääntymään sinua vastaan tai pahimmassa tapauksessa liittolaiset voivat kuolla valintojen vuoksi.
Matkalla moninaisien alueiden lävitse törmää erilaisiin tehtäviin. Ne voi hoitaa monilla rauhanomaisilla tavoilla, kuten hiiviskelyllä, esineillä tai karismaattisella viehätysvoimalla. Valitsemasi menettelytapa myös vaikuttaa kumppanien mielialaan. Lisäksi tehtäväalueita ei skaalata automaattisesti pelaajan tasoon, joten joillakin alueilla viholliset saattavat olla liian vahvoja väkivaltaista ratkaisua varten. Alueiden tutkailusta palkitaan huomattavasti, sillä joskus voi löytää esineitä tai vihjeitä, jotka auttavat ratkaisemaan tehtäviä aivan omaan suuntaansa.
Spiders lupaa peliltään todella paljon. Jos lupaukset pidetään, Greedfallista voi todellakin tulla erittäin hurmaava ja ainutlaatuinen roolipelikokemus. Olen kuitenkin hieman skeptinen yhtiön keskinkertaisesta pelihistoriasta johtuen, mutta pidän silti toivon kipinää yllä. Greedfall julkaistaan vuonna 2018 PC: lle, Playstation 4: lle ja Xbox Onelle.