Suomi
Gamereactor
uutiset
Gone Home

Gone Home nähdään sittenkin konsoleilla

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

The Fullbright Companyn kehittämä Gone Home nähdään viimeinkin Microsoftin ja Sonyn viimeisimmillä kotikonsoleilla. Yhtiö kertoi iloisen uutisen tällä viikolla ja paljasti samalla vielä julkaisupäivänkin. PS4:llä ja Xbox Onella voi palata kotiin 12. tammikuuta, eli reilun kuukauden päästä. Alustan vaihdoksen myötä päivitetään myös pelimoottori. Alkuperäinen pyöri Unreal 4:n avulla, mutta konsoleilla käytetään sen viidettä versiota. Mukaan heitetään myös kehittäjien kommenttiraita.

Gone Homen siirtyminen konsoleille ei ole ollut mutkaton kokemus. Asiasta uutisoitiin viimeksi maaliskuussa, jolloin sen julkaisu konsoleilla peruttiin kokonaan. Tuolloin oli paljastettu ainoastaan Wii U:n versio, eikä PS4:stä tai Xbox Onesta hiiskuttu mitään. Valitettavasti näyttää siltä, että Nintendon kotikonsolin omistajat jäävät jälleen nuolemaan näppejään. Wii U:n versiosta ei ole mitään uutta tietoa, joten sitä ei todennäköisesti nähdä lainkaan.

Gone Home

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Gone Home Switchille 6. syyskuuta

Gone Home Switchille 6. syyskuuta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Aiemmin tässä kuussa Gamereactor raportoi, että Gone Home saapuisi Nntendon eShopiin ladattavaksi eilen 23. elokuuta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja uuden tiedon...

1
Gone Home ensi viikolla Switchille

Gone Home ensi viikolla Switchille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

The Fullbright Companyn Gone Home on varsin loistava ensimmäisen persoonan tutkimispeli, jossa palataan tyhjään taloon vain havaitakseen, että oma perhe on poissa....

0
Gone Home nähdään sittenkin konsoleilla

Gone Home nähdään sittenkin konsoleilla

UUTINEN. Kirjoittaja Leevi Rantala

The Fullbright Companyn kehittämä Gone Home nähdään viimeinkin Microsoftin ja Sonyn viimeisimmillä kotikonsoleilla. Yhtiö kertoi iloisen uutisen tällä viikolla ja...



Ladataan seuraavaa sisältöä