Gemini Man

Gemini Manin tekijäkaarti on vakuuttava. Ohjauksen hoitaa Ang Lee, tuottamisen Jerry Bruckheimer ja pääosassa tuplaroolin tekee Will Smith. Sivuosissa kunnostautuvat sitten vielä Clive Owen ja Birds of Preyn The Huntress eli Mary Elizabeth Winstead. Kun vielä lisätään mukaan riittävästi rahaa, moderni teknologia ja näyttävät toimintakohtaukset, on lupa odottaa jotain hyvää. Harmillisesti sitä täyttä potentiaalia ei saavuteta.

Gemini Manin ajatus on lopulta hyvin yksinkertainen, mutta siitä saadaan mukavan paljon irti. Henry Brogan (Will Smith) on eläkkeelle haluava sotilas, joka sotkeutuu johonkin hyvin tärkeään ja salaiseen. Mitä se salainen on, ei ole suurtakaan merkitystä. Olennaista on, että hänet on raivattava pois tieltä. Mutta koska Brogan on lajinsa paras, tehtävään lähetetään aivan erityinen sotilas. Tästä yksinkertaisena takaa-ajoelokuvana alkanut tarina lähtee monimutkaistumaan.

Gemini Manin tähtinä ovat moderni teknologia ja toimintakohtaukset. Digimiehet ovat saaneet tosissaan tehdä töitä palkkansa eteen, ja jälki on vakuuttavaa. Lisämateriaalit tulevat siksi tarpeeseen, koska niissä käydään läpi varsin kattavasti elokuvan tekoprosessia. Gemini Manin toinen mieleen jäävä osuus ovat sen toimintakohtaukset, joita mahtavasti kaiken keskellä pyörivä kamera tukee. Huonoksi puoleksi on mainittava se, että toiminta muuttuu loppua kohti alati fantastisemmaksi aivan kuin tekijät olisivat ajatelleet, että heidän on jatkuvasti ylitettävä itsensä jopa yhden ja saman elokuvan sisällä.

Leffan edetessä jälkituotannon alkaa huomata siinä, miten paljon kuvaa onkaan lopulta käsitelty. Tämän näkee niin valaistuksesta, kuvan tarkkuudesta kuin leikkauksesta ja äänimaailmastakin. Tarkasti katsovalle tulee siis ennen lopputekstejä mielikuva muovimaisesta elokuvasta, jossa kaikkea on muokattu. Samalla katoaa jonkinlainen todenmukaisuuden tuntu, mikä ei välttämättä ole hyvä asia.

Gemini Manilla on ihan oikea vakava sanoma kerrottavanaan, mutta valittu lajityyppi estää sanoman täydellisen välittämisen. Toimintakohtaukset vievät niin paljon aikaa ja huomiota, ettei syvällisempiä teemoja ehditä kuin lyhyesti sivuamaan. Lisämateriaaleissa tämä puute paikataan lyhyiden katsauksien voimin, mutta tietysti jo elokuvan olisi pitänyt itse kertoa sanomansa ilman tarvetta täsmennyksille.