Kymmenen vuotta sitten fantasiaseikkailusarja Game of Thrones pyyhkäisi näyttävästi yli kotiyleisön ympäri maapalloa. Katsojaennätyksiä rikkonutta suoratoistopalvelusuosikkia saatiin seurata kahdeksan kauden verran aina paljon kohua herättäneeseen finaaliin saakka. Nyt sarja on saanut 4K-julkaisun fyysisen median muodossa, mikä mahdollistaa sisällön syväluotaamisen pikselin tarkkuudella. Ei siis ole parempaa hetkeä palata Westerosiin ja tarkistaa, että onko sarja oikeasti kaiken aiheuttamansa kohun arvoinen.
Tarinan keskiössä on sulatetuista miekoista taottu rautainen valtaistuin, jolla istuva henkilö hallitsee seitsemästä kuningaskunnasta muodostuvaa Westerosin maata. Valtaistuimelle haluavia on useita, joten taistelua siitä käydään monilla rintamilla ja monin eri keinoin. Erittäin yksityiskohtaisesti ja kiehtovasti kirjoitetun tarinan lähempi tarkastelu paljastaakin hahmovetoisen sisältönsä, joka syväluotaa ihmisyyden peruskäsitteitä kuten ahneutta, ystävyyttä, kostoa, valehtelua ja rakkautta varsin raadollisin seurauksin. Katsojan odotusten vastaisesti selkeän mustan ja valkoisen sijaan hahmot seuraavat varsin realistisia toimintamalleja kaikissa harmaan sävyissä. Juuri tämä tekee sarjan katsomisesta entistä kiehtovampaa, kun toiminta ja tapahtumat eivät etene tavanomaisia tarinankerronnallisia reittejä.
Game of Thronesin voimavarat ovat juuri sen lukuisissa hahmoissa. Sarjalla on harvinaisen hyvä taito luoda toinen toistaan kiehtovampia hahmoja niin hyvässä kuin pahassa. En muista milloin viimeksi olisin inhonnut niin paljon TV-sarjan hahmoa kuin Game of Thronesia katsoessa, joka tarjoilee näitä todellisia inhokkeja useita. Mutta jos sarja on hyvä luomaan ikimuistoisia hahmoja, osaa se myös poistaa niitä yhtälöstä vähintään yhtä hyvin. Game of Thrones ei turhia kainostele napsia hahmoja mitä raadollisimmin keinoin pitkin sarjaa todellisen shokkiarvon kyllästämänä. Osa sarjan viehätysvoimaa onkin jännittää hahmojen kohtalon puolesta, koska kukaan ei tunnu olevan immuuni viikatemiehelle, ja on vain ajan kysymys, milloin kuolema korjaa.
Kerronta rullaa huimalla vauhdilla ensimmäiset neljä kautta esitellen hahmoja ja tapahtumia todella tiuhaan tahtiin. Tässä juuri Game of Thrones hyötyykin katselumaratonista, kun hahmojen valtava määrä ja yhteydet toisiinsa ja eri tapahtumiin pysyvät hyvin mielessä, eikä seuraavaa jaksoa tarvitse odottaa viikkoa tai seuraavaa kautta kokonaista vuotta. Sarja tekee hyvää työtä näyttääkseen kirjailija George R. R. Martinin nerokkaan A Song of Ice and Fire -kirjasarjan monimutkaiset koukerot selvästi ja mielenkiintoisesti. Tosin muutama avainkohtaus jätetään oudosti kokonaan näyttämättä ja tilanne selitetään sivulauseessa, mikä hetkellisesti sekoittaa seurantaa.
Kausilla viisi ja kuusi kerrontatahti rauhoittuu jättäen esimerkiksi enemmän tilaa yksittäisille tapahtumille. Tällöin myös joidenkin hahmojen kohtaloita saatetaan pantata pidempiäkin aikoja. Käsittääkseni näihin kausiin on otettu tapahtumia useista kirjoista, jonka takia meno muuttuu lievästi rauhallisemmaksi.
Kaksi viimeistä kautta kuitenkin tekevät mahtavasti alkaneelle sarjalle todellisen karhunpalveluksen ajaen lähes koko show'n tonttiin heikolla kerronnallaan. Kausien seitsemän ja kahdeksan pohjalla ei ole Martinin kirjoja, sillä mies ei ole ennättänyt niitä vielä(kään) kirjoittaa. Tämä näkyy sarjassa pelkkien yksittäisten päätapahtumien näyttämisenä ikään kuin listan läpikäymisenä ja asioiden hätäisenä yhteen nitomisena. Jokaisen hahmon kun pitää saada jonkinlainen päätös. Kaikki orgaaninen rakenne hahmojen liikkeistä paikasta toiseen tai todelliset syyt ratkaisuihin loistavat poissaolollaan tehden tapahtumista onttoja ja ratkaisuista epäuskottavia. Tämän takia vahvasti alkaneesta sarjasta jää aika nihkeä maku suuhun.
Näyttelijävalinnat ovat osuneet Game of Thronesissa ihan nappiin. Sarjaa katsoessa hahmot tuntuvat luoduiksi juuri näyttelijöidensä tulkittavaksi. Harvinaisen isosta hahmomäärästä ja lähes kymmenen vuoden tuotantoajasta huolimatta heikkoja lenkkejä ei ole, vaan jokainen rooleista tulkitaan uskottavasti tunteella sarjan alusta loppuun. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon jopa vihan tunteita aiheuttavan Joffrey Baratheon roolia vetävä Jack Gleeson, joka on suorastaan ilmiömäinen lellityn ihmishirviön roolissa. Vastapainona on Peter Dinklagen näyttelemä koko elämänsä ajan haukuttu kääpiö Tyrion Lannister, joka kasvaa hulttiopojasta uskottavasti kansan palvelijaksi ja yhdeksi henkilökohtaiseksi suosikkihahmokseni. Sarjan aikana muutaman hahmon esittäjä vaihtuu kesken kaiken. Vaikka nämä hahmot eivät ole kaikista isoimmassa roolissa, ovat ne silti tarinan puolesta oleellisia. Muutokset aiheuttavatkin hetkellistä ihmettelyä ja sekaannusta ennen uuteen näyttelijään sopeutumista.
Sarjan visuaalisesta ilmeestä voi päätellä sen alati kasvanutta suosiota. Ensimmäinen jakso lähes säikäyttää brittiläisellä nukkavierudraamasarjan tyylisellä realistisen kylmällä sävytyksellä ja jäykän rajatulla ilmeellä. Hyvin nopeasti kuitenkin ilmeeseen hyödynnetään entistä enemmän elokuvamaista valaisua ja toinen toistaan isompia otoksia saaden kokonaisuuden näyttämään oikein kauniilta. Sarjalle napakkaa särmää antaa hulppean yksityiskohtainen väkivalta ja reipas alastomuus. Harmillisesti sarjan suosion kasvaessa on selvää, että näitä visuaalisia aspekteja karsitaan raskaalla kädellä. On ymmärrettävää ja hyväksyttävää, jos jokainen näyttelijä ei halua sulojaan paljastaa, mutta muutamien kohtauksen väkinäinen piilottelu ei vain istu aikaisemmin esiteltyyn normaaliin menoon rikkoen kokonaisuutta.
Taistelukohtaukset ja muut efektitilanteet on toteutettu mallikkaasti ja toimivat hyvänä esimerkkinä sarjan tekijöiden ammattitaidosta. Olipa kyse valtavasta jäämuurista, tulta syöksevästä lohikäärmeestä tai massiivisten armeijoiden kohtaamisesta, Game of Thrones näyttää kaikin puolin uskottavalta. Yhtenä monista mieleenpainuvista esimerkeistä toimii "äpärien sota" -taistelu, jossa taustaprojisoinnin ja oikean kuvan yhdistelmä on tehty niin upeasti, etten vieläkään täysin ymmärrä kaikkea tekniikkaa sen takana.
Vaikka sarjan alusta onkin kulunut jo kymmenen vuotta, kestää kokonaisuus efekteineen todella hyvin 4K-tarkkuutta. Kuva on parhaimmillaan jopa niin tarkkaa, että osa hahmoista tuntuisi hyppäävän ruudusta ulos. Pistääkin miettimään, mitä sarjan kuuluisalle tunnarille on tehty tai jätetty tekemättä masteroinnin yhteydessä, sillä se pysyy oudon pehmeänä kautta sarjan. Muutamaa yksittäistä tökeröä kuvakompositiota lukuun ottamatta jopa massiivisissakin kohtauksissa efektit istuvat kuvaan saumattomasti, ja kestävät tarkkaa resoluutiota ongelmitta. HDR-tuki tehostaa oivallisesti väreillä leikkivää ilmettä niin kirkkaan vehreässä puutarhassa kuin pimeässä lumisateessakin. Eloisien värien ja mustan sekä valkean sävyjen erottelu on selkeästi nähtävillä, joten silmä oikein lepää sarjaa katsoessa.
Game of Thronesin 4K-julkaisun jokainen kausi sisältää kiitettävän määrän lisämateriaalia ja vieläpä 4K-resoluutiossa. Kommenttiraitoja on lukuisista jaksoista, ja jokaiselta kaudelta on taltioitu poistettuja kohtauksia ja pilalle menneitä otoksia. Harmillisesti viimeiseltä kahdelta kaudelta poistetut kohtauksetkaan eivät eheytä sarjan lopun tapahtumia. Kymmenet eri making of -osiot ja dokumentit valottavat mielenkiintoisesti sarjan teon taustoja ja kuvausten fiiliksiä. Mukana on myös paljon analysointia tarinasta ja sen yhteyksistä todellisiin tilanteisiin, mitkä tekevät sarjasta entistä kiehtovamman.
Game of Thrones on kyllä kaiken pöhinän arvoinen niin hyvässä kuin pahassakin. Ensimmäiset kuusi kautta ovat todella rautaista kerrontaa kiehtovasta valtataistelusta, mikä viljelee todella shokeeraaviakin yllätyksiä joka käänteessä. Upeasti kirjoitetut ja näytellyt ikimuistoiset hahmot koukuttavat katsomaan sarjaa, jotta heidän kohtalonsa puolesta voi jännittää. Tekninen toteutus on myös todella vahvaa, ja se pääsee hyvin oikeuksiinsa juurikin 4K-tarkkuudella HDR-tehosteiden saattelemana. Onkin todella sääli, että sarjan kaksi viimeistä kautta heikentävät muuten laadukasta kokonaisuutta. On harvinaisen selvää, että kaudet kuvattiin ilman kokonaista lähdemateriaalia, jolloin koko sarjasta jää hätäinen ja keskeneräinen fiilis. Tässä vaiheessa kuitenkin sarjaan ja sen hahmoihin on sijoittanut jo sen verran paljon aikaa, että heidän kohtalonsa haluaa kokea, tuntuipa se kuinka pettymykseltä tahansa. Onneksi koko sarjan kattavan 4K-paketin lisäksi teräväpiirtojulkaisun voi hankkia myös yksittäisinä kausina. Tämä oiva ratkaisu mahdollistaa sarjasta puuttuvien osien paikkailun hyllyynsä tai vaikka vain sen ensimmäisen kuuden kauden ostamisen. Niin tai näin, on Game of Thrones silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen TV-sarja, ja kovimpia sellaisia viimeisen vuosikymmenen sisällä.